Lue keskustelun säännöt.
Käykö muille näin?? Yhteisistä tuttavuuksista ja ihmisten suhtautumisesta...
04.06.2011 |
Olen pitänyt itseäni aina ulkopuolisena enkä osaa vieläkään selittää tätä kunnolla, mutta suurin osa tapaamistani ihmisistä vierastaa minua ja esim. bussissa ihmiset seisovat mielummin kuin istuvat viereeni (vainoharhaista? mitä se sitten on, että ruuhkabussissa hyvin harvoin kukaan istuu viereeni, vaikka bussi olisi niin täynnä ettei sisään mahdu enempää ihmisiä??). Koulussa olin kiusattu milloin minkäkin takia, osa varmasti omaa syytäni myös (ainakin annoin siihen aihetta olemalla melko omapäinen).
Nyt aikuisiällä olen ns. normalisoinut itseni ja tsekannut useampaan otteeseen etten vaan "pistä silmään" muihin verrattuina yms. Pukeudun tavallisesti, käyn päivittäin suihkussa, tukkani on tavallisella kampauksella ja värikin tavallinen, meikkiä ei usein ole tai sitten todella vähän (eikä mitään räikeitä värejä). Näytän melko varmasti tylsältä, siis. Uusia ihmisiä tavatessani olen ystävällinen ja hymyilen paljon, en sano mielestäni mitään kovin tyhmää ja pysyn kohteliaana, pienen etäisyyden päässä.
Nyt ongelmaksi on muodostunut se että vaikka en joudukaan kiusatuksi kuten nuoruusvuosina, ihmiset jättävät minut huomiotta. Työporukassa ollessani voin rupatella niitä näitä mutta turhan usein joku alkaa puhumaan suoraan päälleni, lähtee pois paikalta tms. Tulin tämän suhteen yhdessä vaiheessa niin masentuneeksi että menin testattavaksi mm. aspergerin ja muiden häiriöiden varalta. Vaikka sain asperger-testistä jonkun verran pisteitä (kotidiagnoosi olisi "lieviä piirteitä"), mitään sellaista ei löytynyt, mikä oikeuttaisi sen miksi minua sorsitaan. Psykologi ei edes uskonut että ongelmani on todellinen.
Viime viikonloppuna olimme kälyni juhlissa mieheni kanssa, jossa tapasimme paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Jotain tapahtui ja taas kerran yritykseni päästä keskusteluun mukaan katkaisi koko touhun, porukka hajaantui ympäriltäni. Mieheni ihmetteli tapahtunutta ja jatkoi juttua muiden kanssa, jonka myötä ihmiset kerääntyivät luoksemme taas. Tässä vaiheessa minä lähdin käymään pihalla.
Mieheni solmi tuon illan aikana useamman hyödyllisen kontaktin ja kun katsoin hänen FB-sivuaan, siellä oli kaveripyyntö roikkumassa KAIKILTA IHMISILTÄ, JOIDEN KANSSA OLI JUTELLUT JUHLISSA (joilla siis on FB-profiili). Minä olen näkyvissä paitsi mieheni, mutta myös kälyni kautta, mutta kukaan ei pyytänyt minua kaverikseen. Yritin vielä ja otin osaa mieheni juttuihin tuolla, kommentoin näille tuttavuuksille jotain jne. mutta ei mitään edistystä. Mieheni kirjoitti samaan ketjuun jotain ja heti oli tusina tykkäyksiä kommentissa, vastauksia jne.
Minä en vaan osaa. Ikää on kohta 30 vuotta ja ihan sama, millä tavalla yritän, perseelleen menee. Työssä, vapaa-ajalla, hittovie kaupan kassallakin!! Ihmiset jotenkin ärsyyntyvät minusta ja vaikka olenkin usein altavastaajana, en ole mielestäni mikään nössä tai kömpelö verbaalisestikaan. Muistan kun kävin erään kurssin työhöni liittyen ja toisen päivän aamuna yllätin lähes tuntemattoman naisihmisen haukkumassa minua aamukahvilla koko porukalle.
Mikä minussa on vialla ja onko kohtalotovereita?
Kommentit (17)
Olen turhankin usein pelkän kuuntelijan roolissa ja siinä piileekin riski joutua hyväksikäytetyksi: aiemmissa ystävyyssuhteissani oma joustavuuteni, empaattisuuteni jne. joutui todenteolla koetukselle, sillä "ystävät" oksensivat niskaani kaikki ongelmansa loputtomasti, pummasivat rahaa jne. Nyt olen tarkempi näissä asioissa ja uudet ystäväni ovat huomattavasti fiksumpaa porukkaa, mutta aikalailla menee niin että minä kuuntelen ja he puhuvat. Joskus saattavat kysyä kuulumisiani, mutta eivät oikeasti auta vaikkapa miettimällä kanssani ratkaisua pulmaan, pinnalliseksi jää koko touhu ja yleisin kommentti on "jaa". Käynkin tällä hetkellä psykologin juttusilla, sillä se tavallaan korvaa jutustelua kavereiden kanssa.
Olen joskus ollut iltamissa, jonne on kerääntynyt tietynlaista porukkaa mm. harrastuksen merkeissä. Näissäkään paikoissa en näytä olevan edukseni: en ole ns. todellinen harrastaja "oppineiden" mielestä mutta toisaalta liian outo ulkopuolistenkaan seuraan. Nuorempana oli vaikea sopeutua sillä en kuulunut yhteenkään ryhmään saman syyn takia.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut koulukiusattu ala- asteelta lähtien koko koulu- uranui ajan.
Ensimmäisessä vakinaisessa työpaikassani esimieheni kiusasi ja vähätteli minua, eikä kukaan työkavereistani uskaltanut asettua puolelleni.
Olen vuosien myötä hyväksynyt asian, enkä enää pyri ottamaan mitään ylimääräistä kontaktia ihmisiin - vain kaiken pakollisen, koska joutuisin muuten pettymään. Surullistahan se on elää näin, mutta onneksi on muutama läheinen ihminen, jotka tuntevat minut ja rakastavat sellaisena kuin olen.
on kertomuksesi mukaan hyvät sosiaaliset taidot. Miten se sitten oikein onnistui? Jotenkin ole tonnistunut kiinittämään hänen huomionsa. Oletteko kenties lapsuuden kavereita?
Tätä vaan mietiskelen, sillä kuvaamasi perusteella sinun ei pitäisi olla edes parisuhteessa.
Puhuitko asiasta esimerkiksi tuolloin juhlien jälkeen lisää miehesi kanssa? Eikö hänkään osaa antaa minkäänlaista selitystä? Voimia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kirjoitat todella hyvin ja kuvailevasti! Mielenkiintoinen juttu, ja kiinnostaa minua koska kärsin itsekin samoista asioista. Koulukiusattu en ole ollut, ja ihmisenä aina aika "rohkea" ja "näkyvä" mutta nyt aikuisiällä 30+ alan huomata että ei taida ollakaan enää hyvä juttu olla "rohkea ja näkyvä"! Olen pyrkinyt muuttumaan hiljaisemmaksi ja näkymättömämmäksi, toisaalta sellainen en haluaisi missään nimessä oikeasti olla (!) mutta sosiaalinen hyväksyntä tuntuu tärkeälle saavuttaa :/
Syrjintää olen alkanut kokemaan nyt tosiaan vasta päälle kolmekymppisenä. Olisipa mielenkiintoista tavata sinut ap! Olisi mielenkiintoista kokea miten suhtautuisimme toisiimme. Toisaalta olisiko reaktiomme realistisia järjestetyssä tilanteessa?
Aika omituiselta kuulostaa kyllä!
Muutama mieleeni tullut asia:
Oletko ylipainoinen? Itse olen ja huomaan kuinka minua kohdellaan usein alentuvasti ennen kuin ihmiset oppivat tuntemaan minua yhtään tarkemmin.
Ovatko puhumasi jutut outoja/asiaan liittymättömiä/tyhmiä/liian härskejä/tms? Tunne yhden tällaisen ihmisen, jossa ei ulkoisesti ole mitään vikaa, mutta muuten hän on omituinen hiippari, joka kommentoi keskusteluihin pisteliäästi ja aivan kuin pitäisi muita tyhminä. Kukaan ei pidä hänestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorempana oli vaikea sopeutua sillä en kuulunut yhteenkään ryhmään saman syyn takia. ap
t. se 30+
Ehkä yrität liikaa ja se karkottaa muut ihmiset? Entä jos koittaisit toisenlaista suhtautumistapaa, päätät ettet haluakaan tutustua kehenkään ja olet juhlissa omissa oloissasi? Jos tällöin muut ihmiset ottaisivat sinuun kontaktia?
Itselläni on ystävä jolla on ehkä hiukan sama ongelma, mutta hän ei ole hijainen vaan todella puhelias ja ärsyttää toisia puhumalla omista tyhjänpäiväisistä asioista jatkuvasti ja huutamalla toisten puheiden päälle. Hänellä alkaa kaveripiiri harveta pikkuhiljaa, mikä on harmi koska muuten todella ihana ihminen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä yrität liikaa ja se karkottaa muut ihmiset? Entä jos koittaisit toisenlaista suhtautumistapaa, päätät ettet haluakaan tutustua kehenkään ja olet juhlissa omissa oloissasi? Jos tällöin muut ihmiset ottaisivat sinuun kontaktia?
on joko totaalista aistiharhaa, tai sitten sinussa on ulkoisesti jotain todella luotaantyöntävää.
Mutta muuten juttua lukiessani, minusta tuntuu, että olet tehnyt itsestäsi jo liiankin "tavallisen". Olet liian pidättäytyvä, liian harmaa, liian mielipiteetön = tylsä.
Uskalla luottaa itseesi, olet mitä olet! Sillä kuten huomaat, että nyt kun yrität miellyttää ihmisiä pukeutumalla toisin, kuin mikä on sinulle luontaista ja yrität väkisin puhua jotain pintakoreaa, niin ihmiset välttelevät sinua. ihan salettiin ihmiset aistivat, että et ole aito!!! Sinun ei tarvitse olla hyökkäävä, eikä provosoiva, mutta uskalla olla oma itsesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"pienen etäisyyden päässä". Miksi? Juuri tuo yhdistettynä feikki-koreaan keskusteluusi tekee sen, että ihmisillä on vaikea olla kanssasi.
Käypä netissä opiskelemassa kehonkieltä. Nojaudu eteen päin, esitä aidosti kiinnostunutta, kysele, mutta älä tunkeile. Älä kuitenkaan vetäydy.
Ovatko puhumasi jutut outoja/asiaan liittymättömiä/tyhmiä/liian härskejä/tms? Tunne yhden tällaisen ihmisen, jossa ei ulkoisesti ole mitään vikaa, mutta muuten hän on omituinen hiippari, joka kommentoi keskusteluihin pisteliäästi ja aivan kuin pitäisi muita tyhminä. Kukaan ei pidä hänestä.
että tästä on kyse.
Mulla samaa vikaa. Ei siis niin, ettenkö voisi tutustua jne., eli tilanne ei ole niin paha kuin ap:lla. Mutta jostain syystä en tunnu kiinnostavan ihmisiä. Siis uusia ihmisiä, vanhat kaverit tykkää kyllä.
ELi vaikka juhlissa tms. minulle ei puhuta, keskustelua kanssani ei jatketa, seuraani ei hakeuduta. FB-kaveripyyntöjä seuraavana päivänä? Ei todellakaan!
Mun jutut on pääosin ihan normaaleja, olen tosi huumorintajuinen ja nauravainen, mutta siis ihan normaalisti. Ei voi olla kyse siitä, että mulla olisi oudot jutut.
Mulla on hyvät small talk -taidot, olen älykäs, sivistynyt ja mulla on harrastuksia, jotka yleensä kiinnostaa ihmisiä. Olen kivan näköinen, ja mukava ihminen.
En tiedä missä on vika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siis mietitään realisesti, pakkohan sen on jostain johtua! ettekö voisi kysyä puolisoltanne? he rakastavat teitä tuollaisina, mutta jos voisivat rehellisesti kertoa missä mättää.. tiedän yhden, joka luulee olevansa normaali, mutta oikeasti on todella ärsyttävä juttuineen.
mättää.. tiedän yhden, joka luulee olevansa normaali, mutta oikeasti on todella ärsyttävä juttuineen.
No, ei ne jutut kaikkien mielestä ole ärsyttäviä. Se on varmaan vähän niin kuin itseään toteuttava ennuste. Ehkä näytät siltä että olet jännittynyt, niin muut ikäänkuin pelästyvät sinua. Näin olen itse asian kokenut. Mikset voisi itse pyytää niitä muita fb kavereiksi ja tehdä aloitteita, ehkä se poikisi jotakin? Odotat liikaa toisen huomoita. Ahdistus vaan kasvaa sillä tavalla.
Minä varmaan itse kiinnostuisin juttelemaan sellaisen kanssa josta muut ei heti innostu. Harmi ettemme ole sattuneet samaan porukkaan.
Tosin ei bussissa viereen istumisen suhteen. Olen ulkoisesti turvallisen ja tylsän näköinen eli viereeni istutaan yleensä ensimmäisenä.
Olen pohtinut, että iso osa ongelmaani on se, etten osaa tutustua pinnallisesti, en osaa ns. kaveerata. Olen joko vieras tai sitten onnistun tutustamaan ihmiseen läpikotaisin, liiankin hyvin.
Minusta saa alkuun kylmän ja ylimielisen vaikutelman, koska olen ujo enkä osaa kysellä takaisin vaikka vastaankin jos minulta jotain kysytään. Tajuan aina liian myöhään, että ääh, olisi pitänyt sanoa sitä ja tätä. Tätä pitäisi selvästi harjoitella ja harjoitella.
Silloin harvoin kun tuosta hankalasta alusta päästään jonkun kanssa yli (vaatii vastapuolelta normaalia enemmän aktiivisuutta) niin minuun yleensä loppujen lopuksi rakastutaan. Mikä tietenkään ei yllätä, koska millä muulla sitä aktiivisuutta löytyisi.
Yksinäisyys siis jossain määrin vaivaa ja on vaivaunnut koko elämän mutta onneksi on mies, lapsi, sisko, vanhemmat, täti ja muutama muu, jotka ovat oppineet ja tottuneet sosiaaliseen kömpelyyteeni ja tykkäävät silti.
Mutta kuulostaa tavallaan mielenkiintoiselta. Sinun kannaltasi tietty todella ikävää, mutta olisi mielenkiintoista tavata ja nähdä, millaisen vaikutelman teet. Jos noin usein toistuu, jotain siinä varmasti on.
Ehkä et jostain syystä ole eduksesi ryhmätilanteissa. Onko helpompaa kahden kesken ihmisten kanssa? Ehkä sun kannattaisi hakeutua tilanteisiin, joissa voi jutella vain kaksistaan ihmisten kanssa? Ja nimenomaan niiden erikoisempien tyyppien kanssa, et varmasti ole ainoa, vaikka törmäätkin "sopiviin" tyyppeihin paljon harvemmin kuin ns. keskivertotavis.
Toisaalta erikoisempana tyyppinä voit löytää kaltaisiasi, joiden kanssa olisi ehkä helpompaa solmia läheisempiä ystävyyssuhteita. Me "tavikset" saatamme saada tuttavia herkästi, mutta huonona puolena on, että keskustelu usein jää aika pinnalliseksi.
Oletko kokeillut joskus jäädä enemmän kuuntelijaksi. Varsinkin kaksistaan jutellessa tai pienessä ryhmässä, rohkaise toista puhumaan, ole kiinnostunut hänen kertomisestaan jne. Älä edes yritä pahemmin kertoa omaasi tms. Ihmiset ovat yllättävän innostuneita puhumaan itsestään, kun saavat kiinnostuneen kuulijan. Kokeile vaikka koemielessä joskus.