Töihin vai kotiin?

No niin. En olisi arvannut löytäväni itseäni tästä tilanteesta mutta näin vain kävi. Kolme lasta, kaikki pieniä (alle 5v.) ja äiti on aivan rättiväsynyt. Haluaisin mennä syksyllä töihin, olen tätä pohtinut pitkään. Lähinnä mietin millaisin perusteluin olette tehneet omia ratkaisujanne kotiin jäämisestä/töihin menemisestä? Toki vaikuttaa sekin onko lapsilla hoitaja kotona, millaista työpäivää tekee, kuinka raskasta työ on jne.



Mutta: Miksi tämä kotihoito/työ on ikuisuusaihe josta nousee riitaa? Miksi äiti on lasten ensisijainen huoltaja kotona? Miksi äitien välinen solidaarisuus loppuu heti kun keskustellaan erilaisista vaihtoehdoista äidin kohdalla ja alkaa raju tuomitseminen ei saa mennä töihin, lapset menee rikki hoidossa ja kiintymyssuhde vaarantuu/mene ihmeessä töihin kotona ei kenelläkään kestä pää, siellä vaan laiskotellaan sitä paitsi?



Mielenkiintoinen oli lastenpsykiatrin kommentti että vauvan kanssa ei saa olla 20prosenttisesti vaan tulee olla 80prosenttisesti, sillä muuten tämä hakee loppuosan toisaalta, kiintymyssuhteesta tulee välttävä ja siksi hänellä on vastaanotot täynnä (vapaa mukaelma hesarin mielipiteestä). Jäin miettimään, että sikäli ajatus on varmasti koskenut lapsen kanssa läsnäolemista, mutta missä rajoissa? Ovatko kaikki aiempien sukupolvien lapset kieroon kasvaneita kun vanhemmat olivat töissä? Ja olen itsekin aiemmin ajatellut että olisin kotona kunnes pieninkin on kolme, ja uskon yhä että lasten kanssa oleminen (tässä kohtaa raskas aika) maksaa itsensä takaisin (ja se on parhaimmillaan upeaa ja nautittavaa), mutta yksi ystäväni kysyi mielestäni viisaasti: mitä iloa on lapsille siitä että äiti on heidän kanssaan päivät niin että elämä on yhtä selviämistä, kun se voisi olla onnellista aikaa se aika mikä ollaan yhdessä jos äiti saisi tehdä töitä, jos siis näin haluaa ja sen avulla jaksaa paremmin?



Oma kysymykseni kiteytyy ehkä kysymykseen siitä, miksi äidin oleminen lasten kanssa on täydellinen itseisarvo? Missä on ajatus riittävän hyvästä vanhemmuudesta, tuen jakaminen erilaisille ratkaisuille ja toinen toisensa kannustaminen riittämättömyyden ilmapiirissä? Teet niin tai näin aina se on jonnekin suuntaan väärin, miksi siis ihmisten välinen ymmärrys toista kohtaan katoaa?



Nimim. Töissäkö vai kotonako?