ketään muuta masentunutta ja yksinäistä?

Masennusta pukkaa päälle ja yksinäisyyttä tunnen, mutta en silti jaksa millään lähteä ihmisten ilmoille, jotta saisin ystäviä. Jaksan nipin napin välttämättömät ja nekin mitenkuten, jotain en edes jaksakaan tai teen myöhässä.



Eilisiltana itkin varmaan pari kolme tuntia ja tuijotin kattoa sängyllä, sitten yhtäkkiä ajattelin, että kun ei unikaan tule, nin siivoan sitten koko yön vaikka läpeensä hirvittävässä kunnossa olevaa asuntoani. Siivosinkin ja kellahdin yöllä sänkyyn paremmalla mielellä. Sillä oli seurauksensa, että nukuin sitten pahasti pommiin tänä aamuna. Vielä jäi urakkaa tällekin illalle jos nyt viitsii aloittaa.

Kavereita se yksin siivoaminen ei tuo mutta kehtaapa edes yrittää kutsua jotain ihmisiä (jotka näin masentuneen mielikuvissa ei edes tule kuitenkaan, en uskokaan) kylään nyt.



Ja jännintä tässä on, että osaan esittää, etten olisi masentunut. Vaikka samalla haudon itsemurha-ajatuksia. Kukaan ei arvaisi minusta tätä, paitsi ne pari jotka tietävät.

Mun elämäni juuri sellaista kuin ekan vastaajan.