uusperhe -> ero

Jaa, olette tainneet päästä alun kuherruskuukaudesta ohi ja nyt on alkanut se vaihe, jolloin ei ole niin hauskaa :( Nyt alatte etsiä paikkaanne teidän yhteisessä perheessä. Onnea ja menestystä, tässä vaiheessa moni luovuttaa :)

Alkuhuuma kun on ohi, niin hyvät paljastuvat akanoista : )

Jos on ydinperheilläkin vaikeaa, saatika sitten uusperheillä!

Tsemppiä, tsemppiä...

Itse olen lapsena elänyt uusperheessä enkä kyllä ikinä halua omalle lapselleni samaa.

Siinä kärsii vaan vanhemmat ja lapset. Isäpuoleni oli juuri tuollainen miksi kuvailet miestäsi. En lapsena sitä äitilleni tietenkään kertonut, mutta tunsin itseni todella ahdistuneeksi ja ulkopuoliseksi. Koko ajan piti olla vähän varuillaan että mitä tekee, ettei vaan tee väärin isäpuolen mielestä.

Miksi teidän oli pakko muuttaa yhteen? Ettekö olisi voineet olla yhdessä, ilman että asuisitte saman katon alla?

Voihan niitä toimiviakin uusperheitä olla tietenkin, mutta en ole kyllä ikinä sellasta tavannut!

isäpuoleni tuollainen käytös juuri ajoi minut ja sisarukseni "istumaan omiin huoneisiimme" koko lapsuutemme/nuoruutemme ajaksi (vanhempana toki myös kavereitten kanssa ulos/minne tahansa pois) ja se oli kamalaa ja todella jätti jälkensä.

isäpuoleni tuollainen käytös juuri ajoi minut ja sisarukseni "istumaan omiin huoneisiimme" koko lapsuutemme/nuoruutemme ajaksi (vanhempana toki myös kavereitten kanssa ulos/minne tahansa pois) ja se oli kamalaa ja todella jätti jälkensä.

Kuulostaa kurjalta!

Vaikea kuvailla tilannetta - mutta en siis miestäni pidä minään tyranninan tms., mutta hän vain ilmeisesti kaipaa seesteistä rauhaa ympärilleen ja oikeasti varmasti kokee asiat ahdistavina. Silti en halua meitä kaikkia siihen samaan muottiin ajaa!

Miksi muutimme yhteen? Minä kyllästyin siihen ainaiseen pakkaamiseen ja halusin meille yhteiden kodin. Noh, sittenhän ajan kanssa nämä kuviot vasta 'paljastuivat' miten yhteiselo on mennyt.

ap

UPPP mitä teille kuuluu nyt?? Kiinnostaisi kovasti?

Itse uusi uusperhe juuri perustettu ja vähän vastaavanlaista ongelmaa on :( ja mietin tuleeko tästä sittenkään mitään vai onko vain ajanhukkaa. Keskusteluyhteys ei enää ole sellainen kuin ennen yhteenmuuttoa. Mies suuttuu kaikesta jos yritän puhuta suunnilleen jostain muusta kuin säästä.

Varmaan aika epätodennäköistä että ketjun ap tämän aloituksensa lähes 7v myöhemmin täältä bongaisi...

Vierailija kirjoitti:

Varmaan aika epätodennäköistä että ketjun ap tämän aloituksensa lähes 7v myöhemmin täältä bongaisi...

Ainahan voi epätoivoisena yrittää.. :)

Mulla tuli jotenkin tuosta jatkuvasta siivoamisesta ja raivaamisesta mieleen, että se mies suorittaa vielä eksälleen; eli kun lapset menee äitinsä luo, nämä voivat raportoida että mies pitää kodin siistinä. Minkälainen vanhempi tämä eksä mahtaa olla? Semmoinen, jonka mielestä lapset ei saa näkyä eikä kuulua? Tätä puoltaisi sekin, että uskoutuvat sinulle. 

Aina ihmetellyt, miten edes voi olettaa tämän yhtälön toimivan?? Isketään kahdet ventovieraat lapset saman katon alle, vain aikuisilla tunnesidettä keskenään ja ihmetellään kun ei toimi???!!!

Minua kiinnostaa tämä valtavasti, olen ihan vastaavassa tilanteessa nyt :D Kertokaa kokemuksia! Itse kaipaan eloa ja ääntä, mies villasukkailee ja elo tuntuu mahdottomalta. Lapset tulevat toimeen keskenään oikein hyvin, ikää 9, 12, 14. En kestä tällaista elämää, kaikki nuo asiat oli kuin omasta suustani...

Meillä tilanne toisinpäin. Minulla 3 lasta edellisestä liitosta, erottu 5v sitten. Löysin itselleni naisen, jolla kohta aikuinen poika. Seurusteltiin noin 1/2 eri osoitteissa. Naisen aloitteesta hän muutti minun luokseni ja sai tehdä talosta itsellensä mieleisen. Remontti ja uudet huonekalut. Nyt asuttu vajaa vuosi yhdessä ja hän ilmoitti yht äkkiä, että ei voi sietää lapsiani ja ne häiritsevät hänen ja poikansa elämää meillä??. Ei pysty asumaan enään yhdessä. Minä olen alusta asti hoitanut omat lapseni ja korjaillut esim.autoja hänen poikansa kanssa. Mutta minun lapseni ovat liian äänekkäitä, kyselevät liikaa ja eivät enään mahdu kuvioon. Ero kai tässä tulee?

Nexsästä uusi exä ja uusia nyksiä kierrokseen.

Onhan tuollaisia miehiä ja naisia muutenkin. Ei se uusperheeseen liity kuin sen verran, että omat lapset on koulutettu pysymään poissa jaloista ja olemaan hiljaa. Lisäksi miehen lapset ovat jo teinejä, niin ovat muutenkin omissa oloissaan. Ap vetää vain herneet nenään, että kyse olisi vain hänen lapsistaan.

Uusperheily ei sovi nipottajille. Ap:n miehen ei ilmiselvästikään kannattaisi uusperhettä perustaa.

Luoja, että kuullostaa tutulta. Juuri tuo villasukat ja se, että kaiken pitää mennä, kuten mies haluaa, tai hän naljailee ikävästi. On erittäin tarkka, että kaikki on paikoillaan ja niuhottaa tosi pienistä asioista. Ollaan asuttu yhdessä vajaa vuosi ja on aika epätoivoinen olo. Rakkaus ei ole minulta ainakaan hävinnyt minnekään, mutta tuntuu, että tuli tehtyä pahanlaatuinen virhe. Meillä oli ennen yhteenmuuttoa todella hyvä suhde! Ahdistaa todella, mutten halua vielä luovuttaa. Lapsella ja miehellä oli ennen hyvä suhde, nyt menee alaspäin kuin lehmän häntä..

Erosin lasteni isästä juuri tuon tunteen takia: kotona piti hiiviskellä pitkin seiniä. Oli meillä muitakin, isoja ongelmia, mutta muistan edelleen vuosien jälkeen kuinka raskasta oli säätää omaa ja yhteisten lastemme volyymia luonnottoman alhaiseksi. Nyt kun asun lasten kanssa niin kotona saa olla juuri sellainen kuin haluaa, ja se on ihanaa. Olen kiitollinen, että uskalsin erota.

Uusperheessä ei ole mitään järkeä. Ne ei toimi ja kaikki kärsii. Se on kuin pihakirpppiksen järjestäisi. Itsekkin olen eronnut ja on lapsia. Parempi yksin ja omatalous.

Meillä juuri nyt ero lähempänä kuin ikinä. 3 vuotta asuttu saman katon alla ja aika helvettiähän tämä on ollut. Lapset nyt 12,14, 17,17 ja 19. Miehen nuo vanhimmat. Yksi erityislapsi adhd, tämä 14v. Miehen lapset ovat muuttamassa nyt pysyvästi meille vuoroviikkojen sijaan ja en tiefä miten kestän. Mies tekee töitä 12 h päivässä, ei ole ikinä panostanut parisuhterseemme ja pitää lapsiaan ja töitään parisuhdetta tärkeämpänä ja se on näkynyt kokoajan. Minä kokkaan, siivoan, pyykkään, hoidan koirani (kuten kuuluukin) ja omat työni. Korkeakouluopinnotkin suoritin tämän kaiken keskellä. Mies puhuu vain lapsilleen, ei jaa minun kanssani mitään eikä tosiaan ole ikinä jäehestänyt meille yhteistä aikaa. Minä olen hoitanut kaiken. Ollaan oltu pian jo vuosi parisuhdeterapiassa mutta ei apua, kun mies ei muuta mitään omassa toiminnassaan. Syyttää minua kiukkusuudesta ja kaikista riidoista. En haluaisi erota ja aiheuttaa lapsilleni surua taas, mutta en taida enää kestää tätäkään. Etenkin kun kohta miehen lapset on täällä kokoajan ja olen vain kodinhoitajana vielä seuraavat vuodet 24h.

Mikäköhän siinä on, että se iso rakkaus, mitä oli suhteen alussa, ja vielä yhteen muuttaessani, muuttuu kyräilyksi ja toisen lasten parjaamiseksi? Meillä mieheni kutsui 20-vuotiasta poikaani peräkammarin pojaksi. Sanoi vieläpä pojan kuullen tämän! Ja vain siksi, että olen hyvin läheinen poikani kanssa. Poika ei juonti polta. On urheilullinen ja käy töissä. Mutta ei ole ikinä miehelleni kelvannut. Poika oli teini, kun tapasin mieheni. Miehellä itsellä nuoremmat lapset, ja tyttäriä. En ymmärrä kokeeko pojan jotenkin kilpailijana, vai miksi moittii minulle koko ajan. Ikinä ei kysy pojalta mitään. Poika parka elää elämäänsä omassa huoneessaan. Toivottavasti pääsee opiskelemaan, niin pääsee pois täältä painostavasta ilmapiiristä. Minun tulee häntä kova ikävä, mutta kestän sen, kunhan poika säilyy järjissään, eikä tarvi kärsiä kylmästä isäpuolesta. Itse mietin tuon nuoremman poikani kanssa sitten, otanko mukaani ja lähden.

Ostakaa paritalo. Toinen perhe toiselle puolelle.