Opetatko lapselle että riitatilanteissa on oikein myös lyödä?
Olen todella hämmentynyt sillä lapseni kaverin äiti kertoi, että heidän lapsen isä on sanonut että tappelu/riitatilanteessa on ok lyödä. Meillä sekä minä että mieheni olemme opettaneet lapselle (poika), että koskaan ei saa lyödä, pitää vaikka juosta karkuun. Olemmeko liian lempeita tässä kasvatuksessa? Jääkö lapsemme nyt alakynteen tmv?
Kommentit (14)
Voi sattua oikeita vahinkoja kuten vammoja päähän kaatumisista jne. Vaikka toinen olisi lyönyt eka niin jokainen on vastuussa omasta väkivallankäytöstään.
Jos ei esim. pääse jostain syystä juoksemaan karkuun, niin jokaisella on oikeus puolustautua. Tämä kannattaa myös opettaa lapselle.
Poikien kesken on hyvä olla varautunut siihen, että väkivalta ympäristössä on tosiasia, jonka kanssa on opittava tulemaan toimeen. Tilanne jatkuu samanlaisena miehen aikuisuuteen ja nuoreen aikuisuuteen saakka.
On hyvä tietää väkivallan ja siltä välttymisen logiikka. Alkeet opitaan hiekkalaatikolla: Vahvempi on oikeassa. Isommille ei kannata alkaa. Hiekkaa ei ole kiva syödä. Jos voit, pakene jos tilanne on ylivoimainen. Älä pakene liian helposti, silloin olet uhri/kohde toisenkin kerran koska olet heikko.
minä opetan nykyään lapsilleni, että takaisin pitää lyödä ja riittävän kovaa. Ainut keino estää ja lopettaa koulukiusaaminen, valitettavasti.
Opettajat eivät ole kiinnostuneita tai halua nähdä kiusaamista. Jokaisella on oikeus puolustaa itseään! Olemmekin opettaneet lapsillemme hyviä kikkoja joilla saa kiusaajalta jalat alta tai heitettyä kiusaajan maahan tai muuta vastaavaa. Eipä kiusata enää ketään meidän lapsista. Valitettavasti touhu on mennyt tälläiseksi välinpitämättömien opettajien ja muiden aikuisten vuoksi. Pahimmat kiusaajat olivat heti vanhempineen marisemassa kun lapseni puolustautuivat. Sitä ennen vähättelivät kiusaamista=)
Johan nyt hemmetti lakikin kieltää väkivallan.
että takaisin saa lyödä ja vähintään yhtä kovaa.
poikavauvaa odottavana, isäni väkivaltaisuudesta lapsuudessani kovasti kärsineenä (tosin meitä lapsia hän ei lyönyt, äitiä kylläkin lukuisia kertoja) en missään tapauksessa ohjaa lapsiani turvautumaan väkivaltaan. Itsepuolustus on sitten vähän eri asia, mutta siinäkin pitää aina ensin puhua ja yrittää ratkaista asia muuten, aivan äärimmäisessä tilanteessa itseään saa puolustaa jopa väkivallalla.
Ainakaan koulussa ei kannata lyödä takaisin, kaikki lyöjät on syyllisiä ja tappelun jatkumo on selvä.
Meillä kuitenkin poika 7v. lyö takaisin, vaikka ollaan kielletty ja sanottu, että pitää tulla aikuisten luo selvittämään asia.
Aloittaa ei saa, pienistä toiselta tulevista tönimisistä tai tuuppimisista ei oteta kierroksia, sanotaan toiselle, että "lopeta" ja vaihdetaan parempaan seuraan. Jos nämä eivät auta, vaan kiusantekijä jatkaa ja tulee perässä ja käy kiinni tönii tms., niin puolensa saa pitää.
Opetettu on että jos puoliaan joutuu pitämään, niin sitten heti kerralla sen verran kunnolla turpiin että on aloittajalta luulot pois ja homma loppuu siihen.
Näin on poika toiminut ja pari kertaa on koulussa ihan loppuun astikin joutunut menemään eli mättämään kunnolla kuonoon kiusan aloittajaa. Vaan niin on tilanteet siihen loppuneet ja asiat hoituneet. Kotiin on tullut palautetta, että pojalla on ollut pitkä pinna ja on yrittänyt pitkään päästä tilanteista eroon ja katsottu että kyse on ollut puolustautumisesta, eli ei ole tullut vaikeuksia tällä kasvatusperiaatteella ainakaan tämän lapsen kanssa.
Eri lapsille sopii eri kasvatustyylit, se on hyvä muistaa. Tässä meidän tapauksessa on saatu alusta asti iskostettua hyvin perille "aloittaa ei saa"-periaate.
Mutta kun lapsi on isompi, niin annan kyllä siunaukseni sille, että tarvittaessa puolustaa itseään vaikka väkivalloin.
Mieheni aikanaan opetettiin tiukasti siihen, että koskaan ei saa lyödä. Ei koskaan.
Pitkään jatkuneen kiusaamisen jälkeen yläasteella mies lopulta tempaisi kiusaajaansa takaisin kuonoon.
Kiusaaminen loppui siihen.
kolme kertaa pitää sanoa ei. Jos toinen ei sittenkään usko niin sitten on oikeus puolustaa itseään.
Olen yrittänyt opettaa ettei päähän lyödä (liian kalliit seuraukset).
Kyllä vastapuoli yleensä uskoo kun lyö ilmat pihalle. Vartaloon hyökkääminen on myös lähes vaaratonta eikä jää ikäviä jälkiä (mustelmia)... Jos oikein tiukkapaikka tai vastassa useampia/isompi niin alapotkut (reiden puoliväliin) ovat helppoja ja tehokkaita ilman suurempia seuraamuksia.
Vanhempien tehtävä on opettaa lapsi elämään yhteiskunnan lakien mukaan. Jos aikuinen ei saa lyödä riitatilanteessa niin ei sitä pidä lapsena opettaa riitelemään nyrkkien avulla.