Miten kauan menee erosta selviämiseen?

Minä olin se, joka halusi erota. Koko juttu tuli ihan puun takaa minulle itsellenikin, olin onnistunut blokkaamaan ahdistukseni. Suhteesta olen sinänsä päässyt yli, se loppui niihin pitkiin ja vaikeisiin eropohdintoihin silloin muutama vuosi sitten. Se, mikä suhteessa oli parasta, jatkuu edelleen kun saatamme lapsiamme aikuiseksi.



Mutta en ole vielä päässyt yli siitä, että unelmani romahti ja että suhde ei ollutkaan sitä mitä olin halunnut. Enkä siitä, etten asu enää kodissa jota rakastin, enkä siitä että lapset reissaavat kahden kodin väliä. Mutta asiat eivät vaivaa enää jatkuvasti ja elämä alkaa sujua. Energiaa on muuhunkin kuin selviytymiseen.



Minulla siis jatkuu edelleen, erosta on kaksi vuotta. Minulla on toisaalta tukenani valtavan hyvä rakkaussuhde, toisaalta ristinäni oma herkkä mieleni joka ottaa taakkaa kaikesta. Ihan kokonaan en varmaan toivu koskaan.

silloin huomasin, että elämä onkin ihan kivaa.

sanonta mene, että siihen kuluu puolet siitä ajasta, jonka olitte yhdessä.

Olin se joka jätettiin. Sitten alkoi arki tulla. Välillä aina on kaipauksen kausia, vaikka erosta jo yli 10 vuotta.

Toisaalta tuntuu, että olen päässyt yli, toisaalta taas ei. Olimme yhdessä aivan nuoresta ja yhteensä 19 vuotta. Eli tuon yhden teorian mukaan toipumiseen menisi puolet siitä eli yli 9 vuotta, voi kauheeta.

Haluaisin jo päästä eteenpäin ja olen kyllä yrittänyt, mutta miehen puolelta tosi yllättäen tullut halu erota ei haihdu mielestä, enkä ole vielä siihen sopeutunut.

Minulle tuli 30:n kriisi ja halusin erota. Olimme olleet ihan teinistä asti ja äidin helmoist akumpikin muutti yhteen. VIRHE! Olisi pitänyt elää yksin,viettää opiskelijaelämää yms. Kun 30:iä rävähti tauluun,tuntu siltä,että nuoruus oli jäänyt elämättä kokonaan,tietyllä tavalla se olikin,kun niin teinistä asti nyhjättiin yhdessä. Sitä sit lähti sinkkumarkkinoille,asia joka olisi pitänyt kokeilla 20:nä. Tällä kokemuksella näin 36-vuotiaana,todellakin miettisin eroa pitkään ja hartaasti. Kaikilla on menneisyys ja kipupisteensä.Omaa exää osaa ihan eri silmin katsoa nyt kuin 6-vuotta sitten,koska ei ollut kokemuksia muista.Mutta ethtyä ei saa tekemättömäksi. lapset reissaa kahden kodon väliä,se eniten vihloo.

sanonta mene, että siihen kuluu puolet siitä ajasta, jonka olitte yhdessä.

Olin exäni kanssa yhdessä 13 vuotta, sitten erosin ja puolentoista vuoden päästä menin uudestaan naimisiin. Ei tosiaankaan mennyt erosta selviämiseen 7 vuotta... Jos nyt muutama kuukausi, mutta meillä ero olikin n. "helppo".

Exäni ei ole koskaan pystynyt kohtaamaan ja käsittelemään suuria ongelmia itsessään. Tämä problematiikka on toisaalta vienyt onnistumisen mahdollisuudet kaikilta hänen suhteiltaan, ja toisaalta näemmä myös estänyt häntä pääsemästä minusta yli, vaikka aikaa erosta on kulunut jo n. 13 vuotta.



Itselleni ero hänestä merkitsi vapautumista henkisestä väkivallasta, jatkuvasta vähättelystä. Ymmärsin aika pian eron jälkeen ryhtyneeni suhteeseen aivan vääränlaisista syistä, joissa vaikutti vahvasti väliaikainen itsearvostuksen puutteeni. Siis olin hänen kanssaan, koska koin hetkellisesti, etten saa parempaakaan. Alle vuosi eron jälkeen olin jo löytänyt elämänkumppanini, jonka kanssa olemme yhä onnellisia.

pääsin yli noin puolessa vuodessa. Petoksesta ja valehtelusta en ole päässyt yli vieläkään ja inhoan eksääni todella paljon. Tähän menee kai muutama vuosi.

Surusta perheen rikkoutumisen ja lasten puolesta en varmastikaan toivu täysin koskaan. Kyllä siitä jää ikuinen arpi.

On eroja ja sitten on niitä tosi likaisia törkeitä eroja. Omani kuuluu valitettavasti jälkimmäiseen ryhmään.

sanonta mene, että siihen kuluu puolet siitä ajasta, jonka olitte yhdessä.

20 vuoden avioliiton jälkeen ero, josta selviämiseen meni 10 vuotta.

Jos esim. puolison pettäminen / kaksoiselämä tulee ihan puun takaa vaikka parinkymmenen yhteisen vuoden jälkeen ja jää kuin nalli kalliolle, niin ei siitä välttämättä toivu koskaan. Jos suhde on jo rakoillut pitkään ja erosta on puhuttu ja sitten vihdoin saadaan paperit tehtyä yhteisymmärryksessä, niin onhan sitä eroa työstetty jo pidempään.



Jos mun mies päättäisi nyt lähteä ja jättää minut ja lapset, niin en usko että toipuisin siitä tavallaan koskaan. Jatkaisin kyllä elämääni, mutta osa siitä olisi lopullisesti viety. Mä uskon siihen kunnes kuolema meidät erottaa -juttuun ihan oikeasti ja kuvittelen että niin mieskin.

Itselleni ero hänestä merkitsi vapautumista henkisestä väkivallasta, jatkuvasta vähättelystä. Ymmärsin aika pian eron jälkeen ryhtyneeni suhteeseen aivan vääränlaisista syistä, joissa vaikutti vahvasti väliaikainen itsearvostuksen puutteeni. Siis olin hänen kanssaan, koska koin hetkellisesti, etten saa parempaakaan. Alle vuosi eron jälkeen olin jo löytänyt elämänkumppanini, jonka kanssa olemme yhä onnellisia.

Olin siinä käsityksesssä että rebound-jutut harvoin kestävät. Onnittelut. (Jos nyt siis oli rebound.)

nostoa

Meillä ero tulossa, pieni vauva... Romuttuu kaikki haaveet yhteisestä elämästä, ongelmat ovat niin isoja että tämä ei voi jatkua näin, mies rahaongelmissa ja valehdellut ja nyt vetänyt minut mukaan näihin ongelmiinsa valehtelemalla mihin rahansa laittaa... Elämä näyttää tällä hetkellä todella pimeältä ja toivottomalta ja en tiedä mitä tekisin. Päivä kerrallaan luultavammin.

Pahn aika kesti 1,5 vuotta. kun erosta oli 2,5 v olin valmis uuteen suhteeseen. Onneksi uutta miestä ei kävellyt vastaan sitä ennen - koska muutenhan olisim kaatanut suruni hänen niskaansa. Nyt erosta on liki 5 v ja olen täysin kuivilla.

olimme yhdessä reilu 20 v. 

Se riippuu siitä, miten kauan olet työstänyt eroa ennenkuin se lopullinen päätös tuli vastaan. Mulla meni noin vuosi, mutta olin aloittanut työstämisen jo ennen sitä. Erosta on jo neljä vuotta.

19, Miksi se uusi mies pitäisi heti edellisen häivyttyä löytää :O  ? Eikä se ole parempi olla yksin ja käsitellä eroa ja elämäänsä ja mitä siltä haluaa?

Minä aloin varovasti seurustella puolitoista vuotta eron jälkeen ja löysin miehen itse asiassa lapseni koulusta. Yh-isän. Menimme viime vuonna naimisiin.

minulla vuosi erosta, yhdessä olimme 20 v, miehen tahdosta erosimme, itse olisin halunnut vielä yrittää korjata asioita, mitään sen pahempia ongelmia ei minusta ollut, olisi ehkä ollut mahdollista ne selvittää (normaaleja kommunikaatioon liityyviä ongelmia, kasvoimme erilleen jne. juttuja, tällaiset olisi minusta voinut korjata, jos kumpikin olisi halunnut, mutta mies ei sitten halunnut).

Ensimmäinen puoli vuotta oli tosi vaikeaa, sitten alkoi toipuminen, nyt elämä tuntuu jo tosi hyvältä enkä tahdo enää palata yhteen (koska ei siitä mitään tulisi, kokeilimme hetken aikaa sitä, ja sama vanha ahdistus palasi, olin jo siitä päässyt eroon, vaikka edelleen kaipasin exää).

Olemme kavereita, edelleen ajattelen exää päivittäin, harmittaa että avioliitto hajosi, mutta en enää kaipaa sitä takaisin. Pystyn jo ajattelemaan, että ehkä joskus saatan löytää uuden suhteen, mutta juuri tällä hetkelle se ei ole ajankohtaista, viihdyn hyvin yksin. Olen kyllä tehnyt paljon työtä sen eteen, että näin on, aloittanut uuden harrastuksen, käynyt läpi omia emotionaalisia ym. ongelmiani jne. Nyt tahdon keskittyä vielä ainakin jonkun aikaa ihan vaan itseeni, siksi ei uusi suhde kiinnosta. Ja ehkä en vielä muutenakaan sellaiseen ole valmis, vasta sitten kun exä ei enää päivittäin mielessä pyöri.

En ole ollut eksän kanssa yhteydessä kohta vuoteen, koska hän ei halua. Ero oli vaikea ja riitaisa.

Kaipaan edelleen ihan suunnattomasti. Ajattelen häntä valehtelematta joka päivä ja öisin unissa olemme muka edelleen yhdessä.



Tämä on hirveää. Onko kohtalotovereita vai olenko jotenkin päästäni vialla ?



Uudet suhteet eivät ole auttaneet, vertaan vain kumppaneita tähän eksään eivätkä he kiinnosta eivätkä miellytä lopulta ollenkaan.

En ole ollut eksän kanssa yhteydessä kohta vuoteen, koska hän ei halua. Ero oli vaikea ja riitaisa. Kaipaan edelleen ihan suunnattomasti. Ajattelen häntä valehtelematta joka päivä ja öisin unissa olemme muka edelleen yhdessä. Tämä on hirveää. Onko kohtalotovereita vai olenko jotenkin päästäni vialla ? Uudet suhteet eivät ole auttaneet, vertaan vain kumppaneita tähän eksään eivätkä he kiinnosta eivätkä miellytä lopulta ollenkaan.

Onko exälläsi joku uusi?

vuodessa olin päässyt kuiville. Nyt 14 vuoden jälkeen exä on vain menneisyyden hahmo. Valitettavasti tein lapsen hänen kanssaan, joten kokonaan en pääse eroon koskaan.