Miten läheisen hautajaisista selviää? Ahdistaa jo etukäteen :(
Siellä kun joutuu olemaan ns.esillä surunsa kanssa ja kaikki voivottelevat jne.En tajua miten kestän sen..
Kommentit (16)
Itkemään sinne mennään. Mä olen ainakin jälkikäteen "iloinen", että en hävennyt näyttää suruani, vaikka muut olivat jäykkinä kuin aidanseipäät.
Jos et kestä, et kestä. Sinulla on siihen oikeus. Annat tunteillesi luvan, ei siitä sinua tuomita. Katsot vain, että on joku muu hoitamassa järjestelyjä ettei sinun niiden takia tarvitse repiä itsestäsi enempää kyin pystyt. Varmasti joku haluaa auttaa ihan mielellään.
Surunne on yhteinen koko hautajaisväen kanssa, hautajaisiin ei tarviksekkaan tulla ketään turistia, vaan se on läheisten surun hetki, johon teillä on yksinoikeus.
Voimia sinulle suruusi!
ne auttaa hyvinkin kestämään ainakin toisilla. Osanottoni ja voimia sinulle.
että jotkut kaukaiset sukulaiset näkee, kun olen ihan hajalla. Hautajaisissa tuntuu, että pitäisi kuitenkin pystyä pitämään jonkinlainen pokka, ettei vain koko ajan ulise räkä valuen. Menimme siksi vain kahdestaan mieheni kanssa vauvamme siunaustilaisuuteen, halusimme surra rauhassa. Tietysti vähän eri tilanne, jos vainaja on jo ehtinyt elää pidempään ja tutustua ihmisiin, jotka sitten haluavat myös tulla hautajaisiin suremaan. Meillä kukaan muu ei ehtinyt tuntea vauvaamme.
Lähipiirissä surun näyttäminen ja kokeminen ei ole ongelma,mutta hautajaisiin tulossa niin paljon sakkia joita en edes tunne :( Tiedän että se ensimmäinen virsi kirkossa avaa hanat joita ei voi sulkea ennen seuraavaa päivää. ap
Olin myös aivan paniikissa ja kauhusta jäykkänä, että miten tästä selviää, mutta hautajaiset meni yllättävän hyvin. Kirkossa istuin ihan lähinnä arkkua ja ajattelin, että siinä se isä nyt makaa kuolleena, mutta silti en kovasti itkenyt. Itkin jo ennen hautajaisia tosi paljon ja se auttoi ehkä siihen, että kyyneleitä ei vain tullut.
Sitten minua aalkoi itkettämään, jos näin lastenlasten itkevän pappansa kuolemaa, iältään 6 - 12 vuotta. Se oli tunteisiinvetoavaa.
Itke niin paljon kuin itkettää, hautajaisissa kuuluu itkeä. Nyt sinä saat luvan surra ja itkeä. Isänkin hautajaisissa itki moni muukin kuin me lähisukulaiset.
Olin armeijassa kun isoisäni kuoli. Menin hautajaisiin siis puolustusvoimien musta hautajais-asu päällä.
En ole mikään julki-itkijä. En häpeä itkemistä, mutta en ole sellainen ihminen joka itkee vuolaasti. Hautajaisiinkin menin surullisena, mutta en itkenyt ja valmistauduin surullisena, mutta silti rauhallisena minulle tulleisiin tehtäviin. Me lapsenlapset annettiin seppele ja koska olin rauhallisin ja siistissa sota-asussa laskin seppeleen ja luin muistojutun. Kaikki meni rauhallisesti kuten odotin.
Seuraavaksi minua pyydettiin odottamatta laskemaan toinenkin seppele (se oli isoäidiltäni kuolleelle miehelleen). En saanut ekaa sanaa siellä edessä luettua kun jalat petti alta. Iso mies itki kuin syötävä, enkä pystynyt mitään muuta ajattelemaan kuin sitä surua ja tuskaa joka valtasi minut.
Oman isän hautajaiset nyt vanhempana jo menikin niin kiireisenä, että surra ehdin vasta hautajaisten jälkeen ja kyyneliä en ole osannut vuodattaa, vaikka suru oli ja on kova.
Itkin vain normaalisti Nessu-paketin tyhjäksi enkä alkanut ulista räkä poskella enkä heittäytynyt arkun päälle huutaen. Suosittelen rauhoittavaa, jos yhtään pelkää "ylireagointia."
Oli se rauhoittavasta huolimatta aika raastavaa ja rankkaa istua arkun vieressä kolmen alakouluikäisen lapsen kanssa ja tiedostaa se miten kaikki tuijottavat.
kun niin moni on haudannut miehensä ja lastensa isän :( Tuo se vasta olisikin kamala tilanne. ap
eli lohdun sanana voin sanoa, että hautajaisista selviää kyllä, mutta niiden jälkeen on hyvin vaikeaa monta vuotta.
Lähipiirissä surun näyttäminen ja kokeminen ei ole ongelma,mutta hautajaisiin tulossa niin paljon sakkia joita en edes tunne :( Tiedän että se ensimmäinen virsi kirkossa avaa hanat joita ei voi sulkea ennen seuraavaa päivää. ap
pysyisivät kotonaan eivätkä tulisi vainajan viimeistä matkaa toljottamaan ja ettei vai nekin tunkisi laskemaan seppeleitä ja ilmaisemaan surunvalittelujaan. Ettäs kehtaavat! Sinähän siellä pääosassa olet.
Itketti kyllä aivan kamalasti, mutta en antanut itkun tulla ja se oli kyllä tavattoman vaikeaa ja ahdistavaa.
Jälkeenpäin on ollut erittäin vaikeaa jutella siskosta, kun en kerta koskaan ole surrut ja itkenyt häntä muiden nähden.
Ei minua haittaisi nyt vaikka olisin ollut siskon hautajaisissa vaikka miten dramaattinen. Mitähän muut ovat ajatelleet kun naama on ollut koko ajan peruslukemilla. Varmaan etten rakastanut ja surrut siskoani yhtään.
Mutta olen surrut ja itkenyt tuhansia kertoja, en vain halunnut muiden nähden.
eli lohdun sanana voin sanoa, että hautajaisista selviää kyllä, mutta niiden jälkeen on hyvin vaikeaa monta vuotta.
mutta kuukaudet sen jälkeen ovat aika hämärän peitossa. Olenko ollut niin järkyttynyt, en vain muista.
Pointti taisi mennä hieman ohi joiltakin? Jos ja kun tästä selviän hengissä,selviän mistä vaan. ap
Kannattaisi ehkä miettiä, miksi sinua ahdistaa näyttää suruasi. Sehän on maailman luonnollisin asia. Otan osaa