Lue keskustelun säännöt.
Kolmasluokkalainen poika mielummin yksin kuin kavereiden kanssa :(
25.05.2011 |
Poika perusujo mutta ei kuitenkaan ei ihan mahdottoman ujo. Kavereita ollut koko ajan ja aina koulussa seuraa. Tokalla luokalla vaihe, jolloin oli kavereita useamman kerran viikossa. Nyt ollut muutaman kk kausi, ettei ole halunnut olla kenenkään kanssa. Lukee vain akkareita huoneessaan. Pelaa kuitenkin ulkona sählyä veljen ja hänen kavereiden kanssa.
Olin tuossa pari viikkoa sitten luokan kanssa luokkaretkellä ja yritin havannoida tilannetta hienovaraisesti. Kavereita mielestäni riittää eikä ole mitenkään syrjitty.
Alkaa huolettaa, onko masentunut vaikka perheolot kunnossa. Itse olen ollut erittäin sisäänpäin kääntynyt lapsena ja olin mieluiten yksin, jos olisin saanut valita (mutta en saanut). Nykyisinkin olen mieluiten yksin vaikka ystäviä on ja erittäin hyviäkin. Huolettaa kuitenkin... :(
Kommentit (4)
Itse olen ollut erittäin sisäänpäin kääntynyt lapsena ja olin mieluiten yksin, jos olisin saanut valita (mutta en saanut). Nykyisinkin olen mieluiten yksin vaikka ystäviä on ja erittäin hyviäkin. Huolettaa kuitenkin... :(
Mulle tuli heti mieleen, että poika tykkää vaan olla yksin. On ns. sosiaalinen erakko.
Minä olen ollut sellainen kans jo pienestä, ja kaikki ok..=)
Olen siis aika varma että kyse on tuosta, jos kerran kavereita kuitenkin on..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos poikasi olisi jotenkin koulukiusattu tai syrjitty.
Jos hän ITSE oikeasti viihtyy parhaiten yksin, anna olla. Pidä huoli siitä, että viikottain sentään jokun kaverin kanssa leikkii.
Minulla on asperger-poika, joka kokee kaverisuhteet tosi stressaaviksi, mutta jonka kanssa viikottain järkätään kaverikyläilyjä, koska muuten hän ei ikinä OPI sosiaalisia taitoja. En nyt sano, että sinun lapsesi on as, mutta sanon, että sosiaalisuudessa riittää kirjoa - osa tarvitsee koko ajan kavereita, toiset ei koskaan ja loput on siltä väliltä.
Onhan lapsei muuten tyytyväinen ja peruspositiivinen? Nauttii ja saa iloa samanlaisista asioista kuin ennen? Jos vastaukset noihin ovat kyllä, tuskin tuo masennusta on.
Toki tunnistan itseni poikani käytöksestä ja olemuksesta. Mutta muistan myös itse kärsineeni siitä ristiriidasta, jonka sosiaalinen paine ja oma yksinäisyyden tarve aihetti...etenkin teini-iässä ja opiskeluaikoina. Ja huomaan pojastanikin sen, että on jotenkin alakuloisempi on pitkään itsekseen. Kun on kavereiden kanssa, touhuaa tai on kiva tuokio takana, niin on paljon puheliaampi ja iloisempi kuin monen tunnin akkarisession jälkeen.
Suurin huolenaiheeni on yläkouluun meno: jos on jäänyt kaveriporukan ytimestä pois, niin yläkouluaika voi olla aika tukalaa...:(
ap
Miksi ssitten syyllistät lasta sellaisesta mitä olet itsekin