Apuja päiväunille
Tuosta 8v. lapsiketjusta innostuneena kysyisinkin mahtaako olla samasta kyse, aiemmin luin jostain että lapsi jättää päiväunet pois ja tästä seuraa vaikea jakso, mutta tuota jaksoa on kestänyt jo puolitoista vuotta (!) on ollut hermojen menetystä maanittelua, rankaisua, palkitsemista, kaikkea sitä mitä ei pitäisi.
Nyt ryhdyin miettimään voisiko olla kyse valtataistelusta? Ja miten tästä selvittäisiin? Tilanne siis että 4v. tarvitsisi edelleen päiväunet, herää todella aikaisin ja on jo puolilta päivin erittäin väsynyt. Ei vain suostu rauhoittumaan. Pienemmät nukkuvat ja äiti haluaisi myös edes levähtää. On saanut tehdä itsekseen palapeliä tai värittää toisessa huoneessa (ovet auki) ja toisinaan tämä toimii, toisinaan taas ei ja seurauksena on tahallinen tuhoaminen esim. piirtely sinne ja tänne tai möykkääminen niin ettei kukaan muukaan saa levättyä ja pahimmassa tapauksessa heräävät kaikki muutkin.
Miten siis voisi toimia? Olen itse niin hirveän väsynyt vauvan kanssa valvomisesta että päiväunet tekisivät todella terää. Olen onnistunut nykyään olemaan hermostumatta, koska yllätys yllätys se ei auta mitään. Mutta mitä tehdä? Lapsi tarvitsisi unet, maanittelu, satujen lukeminen, palkinnolla yrittäminen eivät toimi. Ei toimi kehotus lepäämiseen ettei tarvitse nukkua kun lepäisi vain. Päivät ovat aika raskaita kun illalla on hurjat kierrokset kun unet puuttuu.
Mietin myös tuota että ehkä kyse on siitä että kaipaisi kahdenkeskistä aikaa äidin kanssa, vai voiko olla näin? Teemme koko perhe paljon ja koko ajan yhdessä. Kuitenkaan päiväunien aikaan kahdestaan touhuaminen ei ratkaise villejä iltoja jos lapsi ei nuku, ainoastaan sen että pystyn pitämään hänet hiljaisena ja olen itse vielä väsyneempi...
Kokemuksia, hyviä neuvoja, kaikenlaista apua kaivataan?
Kommentit (3)
Juuri 5 v täyttänyt menee yöunille seitsemältä. Aikaisemmin meni nukkumaan kello 8.
Eikö ihan totta kenelläkään ole päiväuniongelmaisia lapsia/kokemusta?
...löytyiskö neuvoja??