Meillä on nyt enkelivauva

Outoa porukkaa täällä. Suru on subjektiivinen asia. Joku on kokenut rankkoja asioita eikä pienistä hätkähdä, joku on herkempi ja kokemattomampi ja järkkyy vähemmästäkin. Joku vain on niin kovasydäminen että mikään ei kosketa. Millä oikeutukslla kukaan voi tulla toiselle sanomaan mitä saa surra?

Minä en suremasta kiellä!

Sen sijaan ihmettelen, kuinka suruttomasti aborttiin suhtaudutaan!

27 tekstin kun luin niin itku tuli. Itselläni

4,5v poika ja kun vaan ajattelenkin että hänelle kävisin jotain pahaa niin jo siitä meinaa itku tulla.

Mulla muuten tuttu sai keskenmenon rv 13 ja kuulemma hautasivat sikiön...toi kuitenkin ehkä hieman omituista mun mielestä.

Ne ketkä sitä vauvaa kovastikin haluaa, voivat ehkä ajatella sitä jo hedelmöittymisestä alkaen lapsekseen. Onhan se mun lapsi, oli se sitten sikiö tai solumöykky - siitä solumöykystähän se lähtee.

On surullista, kun tulee keskenmeno. Kannattaisi kuitenkin muistaa, että noin 15 % raskauksista menee kesken, mahdollisesti jopa suurempikin osa.



Noin aikainen keskenmeno taitaa enemmän kirpaista siksi, kun oli jo ehtinyt haaveilemaan äitiydestä jne.. eli oikeasti on menettänyt sen mielikuvan vauvasta. 11-viikkoista alkiota ei vielä voi oikein sanoa edes vauvaksi. Useat eivät erottaisi sitä siasta jos vierekkäin laitettaisiin..



Tietenkin se on surullista, en halua vähätellä pahaa mieltä. Usein keskenmenon taustalla on jokin paha virhe, joka estää sikiön kehittymisen, eikä siihen voi itse vaikuttaa.



Mahdollisesti kun olet toipunut tästä surusta, voit yrittää tulla uudestaan raskaaksi. Vasta, jos takana on useita keskenmenoja ruvetan tutkimaan onko kohdussa tms. jotain rakenteellista vikaa.

Ikävä että sait keskenmenon, en ole koskaan saanut keskenmenoa -tai tehnyt aborttia. Olen tosin pidellyt 5- vuotiasta lastani teholla sylissäni, odottanut kuoleman ja saattanut hautaan. Suunnitellut meidän perheen yhteistä hautakiveä 31- vuotiaana. Ei tästä toivu koskaan, enkä pysty näkemään että tulee ikinä, ikinä sitä päivää ettei satu näe sitä kaikkea verta, eikä enää lasta ole. Niin kauan kuin tässä elän eteenpäin ilman lastani en usko haavat menisi umpeen. Sama helvetti jatkuu päivästä toiseen. Todellisuus muuttui ihan toiseksi. Eikä vaan minulla ja lapsen isällä mutta myös onnettomuuden nähneillä lapseni sisaruksilla. Jos joskus saan uuden lapsen, ja menettäisin sen vatsassa niin ei se olisi mitään niin kamalaa kuin mitä se on jos lapsi olisi aloittamassa esikoulun ja tekisi kaikkea itselleen mielenkiintoista.

Otan vilpittömästi osaa suruusi! Muuta en osaa sanoa.

Solurykelmää, sikiötä ja kuolevaa lasta ei voi verrata eikä tarvitsekaan! Surulla ei voi kilpailla, kenen suru on oikeutetumpi ja suurempi! Suru on kaikille syvä ja tosi! Minulla on ollut kolme keskenmenoa varhaisilla viikoilla ja joka kerta minä menetin lapsen, en solurykelmää, sillä äidille raskauden tultua ilmi on olemassa vain vauva, lapsi, ihminen! Lääkärit puhuvat sikiöistä ja soluista, äiti tuntee kantavansa lasta. Jouduin kerran kaavintaan km:n jälkeen ja minua loukkasi syvästi se, että lääkäri kirjoitti epikriisiin: "saatiin saalista, joka lähetetään patologille" tms. Ymmärrän sen, että lekuri tarkoitti kohdusta kaavittua ainesta, mutta olisIkohan tuohon jokin parempikin ilmaus kuin lääkärislangin "saalis". Älkää äidit tuomitko toisia äitejä, pitäkää mieluummin yhtä!

Minä olen lääkärinä nähnyt lukemattomia äitejä, jotka EIVÄT odottaneet vauvaa, lasta tai ihmistä! He kantoivat ei-toivottua solurykelmää, josta he halusivat päästä eroon ja halusivat lääkärin kaapivan tuon "saaliin" biojätteisiin.

Naiset olivat kauhistuneita Timo Soinin näkemyksestä, että elämä on pyhää. Sikiötä ei saa tappaa! Moni jätti äänestämättäkin miestä ja puoluetta, jonka puheenjohtajalla on näkemys että sikiö naisen kohdussa on yksilö, ihminen.

Suomalainen nainen on verenhimoinen tappaja!

Oliskohan niin, että niitäkin naisia on, jotka eivät abortoi lastaan vaan mieluusti sen synnyttäisivät ja hoitaisivat? Toivottavasti et ole juuri se lääkäri, joka minulle kaavinnan suoritti! Kuulostat kyllä mielipiteinesi juuri samalta naislääkäriltä, joka ei pystynyt tuntemaan mitään empatiaa lapsensa menettänyttä äitiä kohtaan vaan kliinisesti suoritti toimenpiteen. Ei lohdun sanaa häneltä, onneksi sairaalasta löytyi empaattinen hoitaja, joka kävi tapahtunutta läpi kanssani. Ehkä olen romantikko, mutta olisin mieluusti pitänyt vauvani.

Kesken meni. 11. viikko. Itkettää ihan hirveästi, itsesyytökset päällä, enkä pysty tekemään yhtään mitään. Mieskin on ihan maassa. Eikö minusta ollut edes lasta kantamaan.

luonto viestittää sinulle sitä.

Solumöykyn synnyttäneenä rv 11 sillä oli 10 sormea, 10 varvasta. Päästä varpaisiin pieni ihminen, poika.

Voimia valtavasti. Vika ei ole ap sinussa.❤

Rohkeasti yritätte uudelleen raskautta heti kun koet pystyväsi. Mutta itse huomannut sen, että pwlko lapsen menetyksestä kokoajan, vielä nyt viikolla 30.

Kaksi keskenmenoa.

No ainahan sitä voi yrittää uudestaan. Ehkä teistä ei vaan ollut lapsen saajaksi. Sattuuhan näitä.

Tää on 100v. vanha ketju...

Sain kaksi keskenmenoa ja kohtuni todettiin vielä herttamaiseksi. Jopa jotain korjausleikkausta väläyteltiin. Onneksi en suostunut ja sain sen jälkeen normaalisti terveen lapsen. Voimia!

Täällä kohtalontoveri! Meillä meni kesken viikolla 17 :( Siitä on jo puolivuotta mutta vieläkin joskus itkettää ja tuntuu niin epäreilulta.

Itke vaan jos siltä tuntuu, voimia sinne paljon <3

Rakas Ap. Voimia.

Kuka normaali suunnittelee jo yo-lakkiaisia syntymättömälle lapselle, joka on oikeasti vielä alkio eikä mikään vauva. Malttakaa nyt herranjumala edes lapsen syntymään asti ennenkuin alatte suunnittelemaan älyttömyyksiä. Mitä kovemmat suunnitelmat, sitä suurempi pettymys jos meneekin kesken.