Lue keskustelun säännöt.
ai että oon poikki!
20.05.2011 |
kun ei oo ikinä mitään hoitoapua,siis ei edes tuntia tms. joo voisinhan toki pallkata hoitajan mutta en jaksa alkaa etsiä luotettavaa hoitajaa,tutustuttaa lapsia siihen yms kun riittäs ihan joku pieni apu joskus ja lähinnä tarkotan että ois niin ihanaa kun joku tutttu joskus haluaisi tarjota apuaan,kaikki tietää kyllä että meillä ei oo ikinä aapua kun sukulaiset asuu satojen km päässä. oon välil niin lopus,lapset 2v ja 3kk. ja ärsyttää kyllä sikana kun kaveri jolla saman ikäiset lapset sanoo että tiejän "mia" 2v on ain niin kiltti.luulee siis että aina on,no ei tosiaan oo,kiukuttelee ihan älyttömästi kotona vaikka kylässä käyttäytyykin nätisti ja kerron että kiukuttelee kyllä niin ei uskota, oon niin poikki. apua ei oo ikinä. ja satojen km päässä olevat isovanhemmatkaan ei auta silloin harvoin kun nähdään,lisää työtä vaan tulee kun passaan heitä hyväkuntoisia 50v ihmisiä. itkettää kun kukaan ei välitä tippaakaan. ja oon myös yksinäinen. jotai kavereita on mut aina minä oon se joka tekee alotteen näkemisestä ja se masentaa.
ei tarvii kirjottaa että itehän ne omat lapet pitää hoitaa,jooo niinhän mä hoidanki mut ois sse apu joskus(esiin kerran puolessa vuuodessa 2h) kiva
Kommentit (9)
just mä tarjosin apua ja ystävyyttä. Tänne vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2,5v ja toinen kohta 5kk. Mies on minullakin, mutta sukulaiset asuvat satojen kilometrien päässä. Miehen kanssa välillä vuorottelemme niin, että molemmat pääsemme välillä hetkeksi jonnekin ilman lapsia. Toki edes joskus olisi ihanaa päästä miehen kanssa kahdestaan jonnekin, vaikka ulos syömään ilman lapsia, mutta ei ole ketään keneltä saisi hoitoapua.
Missäpäin asut?
Pitäisikö näitäkin asioita miettiä ennen lapsia. Tarkoitan sosiaalisiasuhteita.
Muutetaan pois vanhempien luota, otetaan heihin välimatkaa, ei pidetä yhteyttä jne... Sitten saadaan lapsia ja oletetaan, että he ovat tarjoamassa apua.
Parisuhteen alussa unohtuu kaikki muu ja alkuhuuman menessä ihmetellään mihin ystävät ovat kaikoneet.
olen kyllä pitänyt yhteyttä kavereihin,mutta seuranni ei näytä kiinnostavan ketään. uusia tuttavuuksia myös tullut lasten myötä,mutta olen aina se joka kutsuu puistoon,kylään. kaikilla on muuta parempaa seeuraa.
riittäis mulle se ystävä kenen kanssa nähtäs usein ja sekin soittelis mulle ja pyytäs kylään heille. saan kyllä lapset hoidettua itse ,kyse ei ole siitä, elämä ois paljon ilosempaa jos ois ystäviä.
luonteeltani oon ihan ystävällinen ,halukas juttelemaan ,vähän hiljasempi välillä mut juttelen kyllä jos toinenkin osapuoli o kiinnostunut juttelemaan,mutta jos ei seura kiinnosta niin ei sit ja niinhän se näyttää olevan. lapseni myöskään ei kylässä riehu tai tuhoa muiden omaisuutta joten lapsen käytöksestäkään ei voi johtua ettei kylään pyydetä
myös lapset tolla ikäerolla. Tossa vaiheessa luin paljon hyviä kirjoja ja katselin televisiosta hyviä ohjelmia. Olen kotona viihtyvää sorttia. Tylsintä varmaan sillä 2 vuotiaalla oli, mutta ihan onnellisena se touhas omiaan. Nykyään ulkoillaan tosi paljon. On helpottanut, kun pienempikin on jo kohta 2v taapero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joo on mulla mies jos joku sitä kohta kysyy. joo hän osallistuu kyllä ihan kiitettävästi perheen arkeen silloin kun on kotona mutta ylläri hän on töissä käyvä ihminen ja kun hän on töissä niin siitä ajasta lähinnä puhun. mies 3 vuorotyössä
niin, että rauhoitu ja odota aikoja parempia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon hoitovapaalla yhden lapsen kanssa. Eli mä jaksan hoitaa.
ai kaikilla tällästä?
-no ei ainakaan kellään tuntemallani kaverilla oo tällästä että hei ei oo ikinä hoitoapua, mummot ja anopit ja ystävät auttaa vaikka kuinka paljon tai edes joskus.
-ei ainakaan kellään mun kaverilla oo sellasta että heitä ei ikinä pyyestä kylään tms,koska mä pyydän heitä ja kukaan ei pyydä mua.
eniten tässä mua masentaa just sis se yksinäisyys ja se että kukaan ei oikeesti välitä musta/meistä koska ei pyydä mihinkään ei tarjoa ikinä apua vaikka tietää että sitä ei koskaan ole.
en siis tarvitse mitään kokoppäivästä hoitajaa,minulla ei ole tarvetta viedä 2v.tä esim päiväkotiin vaan puhun siitä että joku välittäs ja kysyis haluutko joskus apua siis edes kkerran puolessa vuodessa. me ei olla kellekään tärkeitä.