Lapsen saanti ja lapsettomat ystävät.

ettet tiedä, mistä hänen kanssaan nykyään voi puhua. Hän voi elää hyvin vaikeaa aikaa lapsettomuutensa kanssa.



Ole rehellinen ja avoin. Kerro, ettet halua menettää häntä ystävänä. Lupaa kuunnella.



Toivottavasti ystäväsi ymmärtää.



T: Itsekin tahattomasti lapseton ja monia ystäviä menettänyt

ei kuulosta kovin hyvältä, suoraan sanottuna. Ei tuollainen ole ystävän käytöstä. Siitäkään huolimatta, että hänellä itsellään on varmasti vaikeaa asian kanssa. Ja tämän sanon itse lapsettomana jolla on myös ollut ongelmia lapsen saaneiden ystävien ja sukulaisten kanssa, kun yhteistä kosketuspintaa ei enää lapsen tulon jälkeen tunnut löytyvän.



Suosittelen ottamaan asian puheeksi ystäväsi kanssa sen kummemmin kakistelematta. Sano että sinulle aiheuttaa ihmetystä ja pahaa mieltä ystäväsi kummallinen käytös ja negatiiviset kommentit. Voit myös suoraan kysyä että kokeeko hän tilanteen vaikeana ja kipeänä kun sinulla on nyt lapsi ja hänkin saattaisi kaivata miestä ja lasta. ON tärkeää näyttää myötätuntoa (mutta ei sääliä) hänen tilannettaan kohtaan ja keskittyä hänen elämänsä hyviin asioihin (unohtamatta myäskään sinun elämäsi hyviä asioita). Jos olette todellisia ystäviä niin kyllä tallaisista asioista voi puhua. Jos tämä sitten entisestään vaikeuttaa suhdettanne niin sitten olet ainakin omalta osaltasi yrittänyt tehdä jotain asioiden parantamiseksi.



Vaikuttaa siltä olet yrittänytkin huomioida ystävääsi, mutta et tavallaan saa mitään vastakaikua.



Toivottavasti ystävyytenne säilyy ja ehkä se voi jopa syventyä.

ite pitäisin kummallisena asian väistelyä, se vauva on olemassa ja kuuluu osana sun elämään, jos ystäväsi ei sitä kestä, ni lienee hänen ongelmansa. Sellainen ihminen, joka ei kykene hyväksymään sitä, että kaikkien elämä ei mee saman kaavan mukaan huomaa pian olevansa myös hyvin yksinäinen.



Mun mielestä kannattaa suhtautua luontevasti kaikkiin asioihin myös vauvaan. Arvelisin, että ystäväsi tajuaa väistelysi ja kokee sen kiusallisena ja purkaa sen sitten sinua kohtaan ikävällä tavalla. Ei tosiasiat mihinkään katoa väistelemällä

toisaalta hän on varmasti sinulle kateellinen - ei siis sinulle henkilökohtaisesti, vaan vauva konkretisoi niin selvästi sen, mikä itseltä puuttuu, ja sille ei voi mitään, että se kirpaisee. Varmaan tästä syystä lastenvaatekaupatkin ovat nyt vaikeita, sinullahan on se oikea vauva nyt, jolle ostat vaatteita, ei vain sitä suurta toivetta.



En tiedä, että miten pitkä aika vauvan tulemisesta on kulunut. Ehkä jonkin puolen vuoden ajan voi odottaa, että saako ystäväsi käsiteltyä asian itsekseen ja muuttuuko käytös lähemmäs aiempaa. Sen jälkeen on pakko sanoa suoraan, miltä sinusta tuntuu. Toki voit myös kysyä, että oletko käyttäytynyt ystäväsi mielestä jotenkin sillä tavalla, että hän on pahoittanut mielensä (et taatusti tarkoituksella, mutta väärinkäsityksiäkin syntyy.)



Ja... aina ei kaikki onnistu. Se ei ole sinun vikasi, mutta joillekin tahaton lapsettomuus vain on niin iso pala, että ystävyyssuhteetkin kärsivät sillä aikaa, kun ihminen etsii keinoja päästä asiasta yli.

Ystäväni oli tuolloin siis sinkku, ja koko siihenastisen elämänsä toitottanut ettei halua lapsia - siis myös silloin kun oli vielä parisuhteessa. Hän ei koskaan kiinnittänyt lapsiin mitään huomiota, hyvä ettei päälle kävellyt jos lapsia oli samassa tilassa, ja hänellä oli tapana arvostella tosi ilkeästi pieniäkin lapsia. Siksi oli iso yllätys, että kun hän ensimmäistä kertaa tuli katsomaan lastani, hän halusikin keskustella siitä ettei hän ehkä koskaan saa lapsia. En tiennyt miten suhtautua tähän, koska hän aivan aidosti ei pidä lapsista, eikä esimerkiksi onnitellut minua lapsen synnyttyä ja katsoi vauvaani täydellisen välinpitämättömänä, aivan kuin olisin pidellyt maitopurkkia tai roskapussia enkä vauvaa. Mä käsitin sen niin, että hänelle sinkkus on ollut paljon raskaampaa kuin olin ymmärtänyt, ja että kyse ei ollut siitä haluaako hän lapsia vaan siitä, että sinkkuna ei voi edes tehdä vapaaehtoista valintaa jäädä lapsettomaksi.



Me etäännyimme kyllä lapsen saatuamme, koska oli niin hankalaa kun en olisi ikinä saanut sanoa mitään lapsestani, ja minusta se vaan on epäreilua - minä sentään olen aina iloinnut hänen elämänsä hyvistä asioista silloinkin kun itselläni on ne elämästä puuttuneet. Ystävyys varmasti olisi jatkunut, jos oltaisiin menty hänen ehdoillaan.

että ystäväsi on kateellinen ja teidän ystävyyssuhteenne alkaa vääristyä pahasti, kun toinen varoo ja toinen ilkeilee. Ei ole mitään järkeä väistellä ja varoa, jos toinen ei sitä arvosta eikä todennäköisesti edes huomaa.



Olen siis itsekin kärsinyt lapsettomuudesta, ja kyllä oli rankkaa, kun ystävät raskautuivat melkein jo pelkästä katseesta ja itse käytiin hoidoissa eikä tulosta tullut. Teki kipeää ja itkettikin usein. Silti kävin katsomassa kaikkien ystävieni lapsia jo sairaalassa, ostin lahjat, vierailtiin puolin ja toisin jne. Välillä otti tiukoille, välillä oli helpompaa, mutta tokihan nyt tajusin, että minun lapsettomuuteni ei ole heidän vikaansa enkä voi valikoida maailmaani aina elämäntilanteeni mukaan. Vaikeitakin asioita on kestettävä.



Suosittelen olemaan rehellinen ystävällesi. Voisit aloittaa kysymällä ihan suoraan, häiritseekö häntä sinun lapsesi ja miten hän haluaisi toteuttaa teidän ystävyyttänne tästä eteenpäin. Sen jälkeen kerrot, miten sinä sitä haluaisit toteuttaa ja etsitte kompromissin. Jos sitä ei löydy, on hyvä laittaa ystävyys telakalle. Liika hienotunteisuus ja puhumattomuus vain etäännyttää välejä ja antaa ystävällesi jotenkin oikeuden olla ilkeä.

Itse elän jatkuvasti iloisten raskaus- ja syntymäuutisten ympäröimänä ja kipuilemme samalla mieheni kanssa lapsettomuuden tuskan kanssa.



Tässä on siis tullut koettua monenlaista suhtautumista raskautuneilta tai juuri äidiksi tulleilta ystäviltä, jotka tietävät omasta lapsen kaipuustamme.



Monet ovat valinneet sen tien, että pyrkivät mimimoimaan uudesta perheenjäsenestä puhumisen (antavat yksinkertaisesti ajan kulua niin että vatsasta huomaa lapsen olevan tulossa ja senkään jälkeen siitä ei puhuta oikeastaan ollenkaan.) He eivät puhu myöskään oma-aloitteisesti perhe-elämän iloista eikä murheistakaan (=väsymys, rankkuus jne..) Mielestäni heidän lapsiaan ei kuitenkaan voida hävittää vaikenemisella, eikä ole tarvittakaan. Tiedän miten suuri osa elämää ne lapset ovat heille ja haluaisin sen myös näkyvän ja kuuluvan myös kanssakäymisessämme. Kyllähän minäkin hyvänen aika puhun uudesta työpaikastani vaikka ko. oleva kotiäiti ei pääsekään vielä pitkään aikaan työelämään.



Jotenkin haluaisin, että vaikka meille ei olla omaa lasta suotukaan, niin olisimme sentään oikeita ystäviä, joille asioista voidaan kuitenkin puhua.



Osa taas on totaalisen muuttunut lasten saannin myötä ja ystävyyssuhteet ovat katkenneet. Mielestäni lapsettomuudesta kärsivän ystävän ei tarvitse kuulla toistuvasti puheita; "Miten vähän ymmärsinkään asioista ennen lapsen saantia! Miten vasta nyt tiedän miltä tuntuu tuntea rakkautta. Miten ihmiset, joilla ei ole omia lapsia (ja hekin siis ennen) ovat niin itsekkäitä ja elävät vaan itselleen. Ja miten äitiys on ainut mikä elämässä todella merkitsee." Surullista kyllä, mutta tälläisten hormoonihuuruissa pyyhältävien äitien kanssa yhteydenpito on loppunut. Enkä tosiaan tarkoita, että ei saisi onnestaan puhua, mutta liika on liikaa.



Joku tuolla ylempänä toivoi sinun ottavan lapsettoman ystäväsi kanssa asian puheeksi ja sinua vaivaavat asiat. Itse en kyllä suosittele,että tarjoutuisit pyytämättä hänen terapeutikseen.



Luonnollinen suhtautuminen ennenkaikkea. ? Vai kaiketi sinulla on ollut tähänkin asti hänen kanssaan?