Saanko ikinä omaa lasta.:(

yritystä. Eilenkin monet itkut itkin kun ympärillä kaikki raskaana. Itsellä vaan tiputteluvuotoa ja kk ei ala.. :( en siis raskaana ole. Ensi viikolle pitäisi lääkäri varata. Jotenkin kaikki niin vaikeaa..

Ja sitten semmosta ilonpilaaja tekstiä.

Joo koira voi auttaa unohtamaan stressin, mutta se myös tuo toisenlaista stressiä ja sitä koiraa EI saa ottaa ainoastaan lapsen korvikkeeksi.

Se pitää kouluttaa, sen kanssa on tehtävä asioita, minusta koira, jonka kanssa ei tehdä mitään (enkä todellakaan tarkota pallon heittelyä)ei ole onnellinen koira. Koira tarvitsee aivotyöskentelyä fyysisen työskentelyn ohella.



Ja sen koiran kanssa pitää myös tehdä, kun se lapsikin sitten mahd. on siinä.

Enkä itse suosittele labbista, jos ei tarkkaan tutustu koiran sukuun ja sen terveyteen ennen pennun hankkimista.

Tuskin Ap haluaa saattaa koiraansa alle 6 vuotiaana sateenkaarisillalle?

Mutta jos on valmis uhraamaan terveyden tutkintaan aikaa niin mahdollisesti onnistuu saamaan esim. jaloistaan terveen yksilön.



Laihduttaminen voi auttaa, jos liikapaino on ongelma.

Ja tietty jos sen stressin vaan pysstyisi unohtamaan, niin ehkä...



Tiedän, kaikki tarkotaa hyvää, mutta kun ei sekään ole aina niin yksiselitteistä.

Mutta nyt tutkimuksiin ja sitten mahdollisesti hoitoihin.

Ja itse sain ohjeen mummo ikään ehtineiltä lapsettomilta naisilta, tehkää kaikki mikä mahdollista ja teille sopii, niin ei ainakaan sitten voi haikailla, että tuo jäi tekemättä, jos se olisi ollut sittenkin se oikea hoito meille.



Joku takaraja olisi ehkä hyvä laittaa, koska ei sitä elämistä saa lopetaa! JA sitten myös tehdä suunnitelma B.



Kaikkea hyvää yrityksiinne,



t. 7 vuotta lapsettomuutta, vain 2 keskenmenoa, ei selvää syytä lapsettomuuten (hoitojen aikana onnistuin tiputtamaan painoa 20kg, ei tulosta) kaksi koiraa ja maailman ihanin lahjasolu-lapsi

ja täällä oli pohdintaa koiran hankkimisesta. Suosittelen. Meillä on koiria ennen lapsia ja lasten syntymän jälkeen otettu myös vielä yksi



Tässä vielä lainaus Roger Carasilta:

"If you don't own a dog, at least one, there is not necessarily anything wrong with you, but there may be something wrong with your life."



Itse en voi kuvitella elämääni ilman koiria. Voin henkisesti niin paljon paremmin niiden kanssa ja koko perheessämme ja suvussamme on paljon enemmän nauramista, hellyyden osoituksia ja ymmärtämistä koirien kautta. Ihminen, joka silittää koiraa, puhuu sille ystävällisesti ja ymmärtää virheitä, ei voi olla huono ihminen. Koiran kautta ihmisiä voi testata :)





39

Kiitos, että avasit täällä keskustelun, joka kerrankin käsittelee juuri niitä asioita, joiden kanssa minäkin parhaillaan työskentelen - ja teille muille myös.



Meillä on yritystä takana kohta neljä vuotta, tulee jos on tullakseen -linjaa sitäkin kauemmin. Inseminaatioita on tehty viisi, ivf-jonoon meitä ei ylipainoni vuoksi ole otettu. Kaikilla ystävilläni alkaa olla lapsia, suurimmalla osalla useampia, meidän yrityksemme aikana syntyneitä. Asian käsittely on todellakin edelleen kesken, joten tuntuu, että jaan monet ajatukset kanssasi.



Mietit mm. sitä, mikset halunnut lapsia aiemmin ja aikaa yrittää on nyt vähemmän. Aina nämä asiat eivät kuitenkaan ole iästä kiinni; olin 25-vuotias, kun aloitimme yrittämisen. Suuri osa nuorista aikuisvuosistani on siis mennyt tämän asian murehtimiseen. Opiskelu- ja työuranikin ovat kärsineet, kun elämä ei mennytkään niin kuin ajattelin, vaan jäi junnaamaan paikoillaan. Älä siis kadu niitä vuosia, jolloin et vielä lapsettomuudestasi tiennyt - sillä ei mitään voita.



Tuntuu hirvittävän vaikealta ajatukselta, ettemme koskaan saisikaan omaa lasta. Siksikin on ollut niin vaikea ottaa askeleita eteenpäin tällä lapsettoman polulla. Olemme edelleen hoidoissa julkisella puolella, nytkin pidemmällä hoitotauolla, kun yritän pudottaa painoa. Tiedän, että moni etenee paljon kärsimättömämmin, kun hoidot kerran aloitetaan. Meillä on mennyt monta vuotta vain sulatellessa asiaa. Se tuottaa niin paljon surua, monella tasolla.



Oletko muuten tutustunut lapsettomille tarkoitettuun Simpukka-yhdistykseen? Liityimme siihen jokin aika sitten pariskuntana, ja olen tuntenut saavani jonkinlaista tukea yhdistyksen lähettämästä materiaalista. Olen sitä kautta myös tilannut lapsettomuusaiheista kirjallisuutta. Ilmeisesti yhdistys järjestää suurimmilla paikkakunnilla myös vertaistapaamisia. Tuntuu kieltämättä siltä, etteivät lapsensa helposti saaneet ystävät pysty tätä ymmärtämään, vaikka yrittävätkin osoittaa myötätuntoaan. :(

Sieltä saa materiaalia ja lehti tulee säännöllisesti. Se lehti tulee kirjekuoressa, niin ei tarvi jännittää, näkeekö joku sen, jos et halua.



Meilläkin takana 8 vuoden lapsettomuus ja sen jälkeen saatiin kaksi poikaa. Molemmat hoidoilla saatu. Suosittelen käymään lapi kaikki mahdolliset hoidot.



Koiran ottemista harkittiin myös jossain vaiheessa kriisiaikana, mutta allergian vuoksi jätettiin ottamatta. Elämään on todellakin hyvä saada jotain muuta sisältöä lapsettomuuskriisin aikana ja koiran hoivaaminen ja koulutus voisi olla hyvä keino saada ajatuksia vähän muualle.



Oletteko harkinneet tuki- tai sijaisperheeksi alkamista? Sekin on hyvä keino saada kokea lapsiperheen arkea, edes ajoittain, vaikkei tietysti korvaakaan sitä omaa lasta.



Voimia teille ja onnea matkaan!

miestä

Voi myös käyttää luovutettuja siimahäntiä, tällöin saa myös hedelmätön mies kokea isyyden. Ikäviä tämmöiset pettämispuheet. Näkee, ettei kyseisellä henkilöllä ole kokemusta asiasta.

Tosin lapsettomuusprosessissa ei oikestaan voi tietää miten siinä lopulta käy. Jotkut saa lapsen syliin asti, jotkut jää nuolemaan näppejään. Missä vaiheessa tätä pitkää ja pimeää lapsettomuusprosessia olette menossa? Oletteko olleet hoidoissa?



Toivottavsti sinulla on turvallisia läheisiä, joiden kanssa voit ajatuksistasi keskustella! Tsemppiä! Koko hommassa voi käydä vielä hyvinkin! Eikö niin?

Meillä meni puoltoista vuotta ennen kuin esikoinen ilmoitti tulostaan

stempeistä.Yritystä ollut muutamia vuosia.En pysty kellekään tästä puhumaan,oon niin hajalla.

Ei tuohon oikein mitään lohduttavaa osaa sanoa. Itse olen yrittänyt toista lasta monta vuotta - tiedän itsekin, että se kaipuu on ihan eri luokkaa omasi kanssa, en siis tarkoita kiertää veistä haavassasi tai väitä, että "tiedän mitä tunnet". Tiedän kuitenkin olla pahoillani puolestasi. En säälien, mutta kovasti empatiaa tuntien.



Tutkimuksista ja hoidoista en "paasaa", eiköhän ne ole sinulle selviö ja te olette omat ratkaisunne niiden suhteen tehneet.



Kylmä tosiasia vaan on, että joillakin se ei onnistu ikinä. Ei lohduta yhtään, tiedän - mutta jossain vaiheessa se pitää varmaan hyväksyä osaksi omaa elämäänsä. En tarkoita että sinun tässä hetkessä tulee luovuttaa ja jotenkin vaan "ryhdistäytyä", mutta ehkä jossain vaiheessa voisit kypsytellä sitä ajatusta ja alkaa valmistautua siihen? Ettet ihan itseäsi rikkoisi. :(



Enkä oikeasti tarkoita tällä olla ilkeä tai pahansuopa. Myöskään omaa toisen lapsen kaipuutani en vaihtaisi kokonaan lapsettoman tilanteeseen, joten tiedostan kyllä olevani etuoikeutettu, mutta ei toisen ihmisen vielä syvempi suru tai kaipuu tee minua sen onnellisemmaksi omasta kohtalostani. Vauvakuumeesta en viitsi edes aloittaa, mutta se syvä suru myös siitä, että jo olemassa olevalle lapselleni en saata tarjota sisarusta, tekee myös pahaa. Kaipaan toista lasta niin monelta eri kantilta.



No mutta anteeksi, ei ollut omaa surua tähän revitellä, sori jos tuntuu räävittömältä.



Juu, tietysti meillä molemmilla on aina se mahdollisuus, että "se vaan tulee kun lakkaa yrittämästä", joillekin se ihme on sattunut vuosien jälkeen ihan yllättäen ja diipa daapa. No harmi vaan että se luomuihme (tahi hoidoilla) ei ole sattunut omalle kohdalleni, joten tuokaan ei paljon lohduta.



Itselläkin kierron viimeiset päivät meneillään, varsinaisesti mä en enää edes odota mitään, mutta kummasti sitä vaan kehoaan tarkkailee näinä päivinä ja lapsenuskoisesti toivoo...



Toivon sullekin, toivon oikein kovasti. ?

Kannattaisi hakeutua sitten keskusteluavun piiriin. Jos olette lapsi.hoidoissa, hoitopaikan kautta voinee järjestyä jotain. Aika monessa kunnassa on kriisikeskus, joihin voi mennä anonyymina juttelemaan elämänkriiseistä.



Tai ehkä olet enemmän sellainen joka purkaa ahdistuta tekemiseen? Kirjoittamiseen?

sanoista.Oon taas yrittänyt olla "tulee jos on tullakseen linjalla",mut ei se vaan onnistu.Ajatukset pyörii vauvan ympärillä koko ajan.

Olet oikeassa,että pitäis yrittää hyväksyä mahdollinen lapsettomuus.Ehkä jos siinä onnistuisin,niin tää stressi helpottaisi ja tärppi saattaisi aikaa myöden käydä.Harmittaa se,että miksi en halunnut lapsia nuorempana.Olisi vielä vuosia aikaa yrittää.

Toivon sydämestäni sulle myös kaikkea hyvää ja sitä kauan toivottua vauvaa.Sun viestisi lämmitti todella.Kiitos.



ap

tarkoitettu sinulle 5



ap

itse olen ollut samantapaisessa tilanteessa, ei ollut ketään kohtalotoveria jolle puhu jos yritin jollekin kaverille ni vastaus oli "heitä kalenteri nurkkaan niin kyllä se siitä" ihan turha on sellaisen mitään yrittää selittää joka ei ole kokenut lapsettomuutta. Ei ollut oikein ystävistä apua ja monet saivat jo toisen lapsen, meillä ei ollut yhtäkään. Mutta olimme hoidoissa jota kautta meillä kaksi koeputkilasta, siellä annettiin esitteitä lapsettomuudesta ja ns krsiisiavusta.

Me yritimme esikoista VIISI pitkää ja piinaavaaa vuotaa. En jaksanut uskoa onnistumiseen enää ollenkaan, vaikka hoidoissa olimmekin. Sitten teimme suuren elämänmuutoksen ja muutimme ulkomaille. Viikko ennen lähtöä huomasin suureksi yllätykseksi olevani raskaana, ja aivan luomusti. Nyt se nyytti on jo 2-vutta ja toinen nyytti on tulossa, yllätyksenä sekin. Uskon, että täydellinen repäisy irti kaikesta vanhasta ja ahdistavasta vapautti minut niin, että tuloksena oli raskaus. Haluan vain lohdutta, etät ikinä ei tiedä mitä tapahtuu!



En itse olisi voinut ikinä uskoa, että oikeasti saisimme sen oman pienen nyytin ja vielä syliin sati. Vielä synnyttämässäkin ajattein, että kyllä se synnytyksessä kuolee. Kun ei kuollutkaan, mietin epätoivoisena henkilökunnan elvytystaitoja kun olin varma, että hetkenä minä hyvänsä vauva lakkaa hengittämästä. Niin syvällä oli oma epäilykseni. Mutta ihmeit tapahtuu! Hirveästi tsemppiä ja jaksamista!!!! Tiedän tasan tarkkaan tuon suon rämpimisen! Mielestäni muiden oli aivan turha sanoa, että joskus vain täytyy ryhdistäytyä ja jatkaa elämää. Se tulee varmasti jokaisella silloin kun tulee, kun tuntee tulleensa tien päähän, jolloin kaikki mahdollinen on tehty. Voimia!

sanoista.Oon taas yrittänyt olla "tulee jos on tullakseen linjalla",mut ei se vaan onnistu.Ajatukset pyörii vauvan ympärillä koko ajan. Olet oikeassa,että pitäis yrittää hyväksyä mahdollinen lapsettomuus.Ehkä jos siinä onnistuisin,niin tää stressi helpottaisi ja tärppi saattaisi aikaa myöden käydä.Harmittaa se,että miksi en halunnut lapsia nuorempana.Olisi vielä vuosia aikaa yrittää. Toivon sydämestäni sulle myös kaikkea hyvää ja sitä kauan toivottua vauvaa.Sun viestisi lämmitti todella.Kiitos. ap

tiedän tuon, kuinka kovasti ne ajatukset voivat vauvan ympärillä pyöriäkään... Kävimme tutkimuksissa ja hoidoissa (kevyet hoidot vaan, yhteisestä halusta) joitakin vuosia sitten ja sitten jäimme TJOT-linjalle.

Mulla meni oikeastaan viime vuosi siinä tosissaan yritellessä... Kokeilin oikeasti uuden kierroksen kaikki luomukonstit mitä tiedän: vyöhyketerapiasarjan, ovistikut, greippimehut, etikkahörpyt, vitamiiniboostit, vaihdoin rasvattoman maidon kevyeen ja senkin vielä luomuna (silmiini osui joku tutkimus kuinka rasvaton käsitelty maito voi vaikuttaa hedelmällisyyteen...), öljykapselit, poimunlehtiteet... Tyhjää jäi käteen. :(

Nyt olen antanut periksi. En edes kyttää ovulaatiota enää, jos ei silloin huvita sekstailla, niin en ole vonkaillut mieheltä; harrastamme silloin kun huvittaa.

Eli olen yrittänyt tosissani ja nyt toteutan "kyllä se tulee kun lakkaa yrittämästä" -periaatetta, heh...

Tässä on nyt mennyt aika tarkkaan 5 vuotta ja 3 kuukautta yritellessä, laskin juuri. Että ehkä on aika elää kuin opettaa ja yrittää lopullisesti itsekin hyväksyä, että näillä mennään...

Kiitos vilpittömistä kiitoksista ja toivotteluista, ap.

~ nro 5

Jos miehesi on tuhkamuna niin et tule raskaaksi muutoin kuin käymällä vieraissa.

Ja olen samaa mieltä siitä,että kukaan joka ei ole lapsettomuudesta kärsinyt,niin ei voi ymmärtää miltä se tuntuu.Tyhjä syli.Ja adoptoiminen tuntuu kovin kaukaiselta.Ainakin vielä.

Minä varmasti myös pelkäisin kaikkea mahdollista synnytykseen asti,ennenkuin saisi vauvan syliinsä.:) Paljon onnea ja voimia sulle myös!



ap

sitten paatin etta ei tekemalla tehda enaa, vaan keskityn johonkin muuhun. Varasin meille koiranpennun maaliskuussa. Kun menimme hakemaan luovutusikaista pentua kesakuussa, olin juuri saanut selville etta olin myos raskaana! Olin tuon ajan kayttanyt koiranpennun miettimiseen ja olin siita innoissani ja raskausjutut laittanut taka-alalle. Tarppasi!



Tsemppia ja onnea tulevaisuuteen ap!