Mitä mä sanon lapselle?

yleensä mä nyt koitan jotain vähän selitellä, etteivät luule turhaan. Joo, iskää väsyttää varmaan tai jotain. Koittakaa nyt olla hiljaa vaan.. Ei, ette ole tehneet mitään. Leikitään sit huomenna lisää... Tänään jos vaikka touhutaan semmosia hiljaisia omia juttuja jookos...



Nimim. Lopen kyllästynyt olemaan voina välissä.

Huh, taitaa olla miehellä itsellään jotain ongelmia, jos komentaa lapset koppeihinsa kun tulee kotiin (kiukkuisena?). Mitä sinä silloin teet? Pitääkö sinunkin mennä makkariin ja olla hiljaa?



Onko mies väkivaltainen, tai onko muita isoja ongelmia? Teidän varmaan tarvitsee jutella ja miettiä, miksi mies on turhankomentelija. Voit myös pyytää miestä syömään välipalaa ennen kuin tulee kotiin, niin ei ainakaan nälkä saa kiukkua nousemaan ja komentelemaan lapsia (ja sinua).



Mielestäni voitte sopia tytön ja miehen kanssa tietyt illat koti-illoiksi, mutta miehen tulee sitten itse olla kotona myös, ja viettää aikaa tytön kanssa. On täysin normaalia, että lapset ovat kavereiden kanssa iltapäivisin ja alkuiltaisin. Kotona syödään ruuat, tehdään läksyt ja ollaan perheen kesken sitten illalla. Joku vähemmän sosiaalinen lapsi viihtyykin sitten kotona kehottamatta, mutta kaikki eivät ole sellaisia.

Ite kun olin lapsi ni kyl ymmärsin kun vanhemmat sano et ei oo kiva jos lapsi on kyläluuta ja huitelee koko aika jossain. Eli juurikin joskus on hyvä olla kotonakin, aina ei tarvi jusota harrastuksissa tai kavereilla.

yläasteella näkyy oppilaista ketkä luuhaa jatkuvasti kavereilla ja ketkä viettää myös rauhallista aikaa itsekseen/perheen kanssa. Keskittymiskyvyssä on ero kuin yöllä ja päivällä. Rauhattomuutta ruokkii se jos mennään tuli pysrstön alla eikä osata olla itsekseen kuin harvoin. Ja se näkyy. Kaverit on tärkeitä mutta niin on perhekin vielä tuossa vaiheessa. Perheestä lapsi saa ne elämän ainekset joiden varassa selviää myöhemmin yksin. Että siinä mielessä miehesi on oikeassa, perheaikaa ja rauhaa pitää olla.

on väärässä ja minusta voit sen hyvin näyttää lapselle.



Meillä ei ollut koskaan yhteneväiset kasvatusnäkemykset, mies oli itsepäinen ja jyrkkä, yksi syy eroomme. Nyt kun lapsi on murrosikäinen, välit isään ovat huonot samasta syystä ja asiantuntija on sitä mieltä, että isän pitäisi mennä ammattiauttajalle keskustelemaan omasta käsityksestään isyydestä ja miten sen saisi vuorovaikutukselliseksi nuoren kanssa, kun isä on joustamaton. Isä ei halua.



Itse olen aina ollut lapsen puolella ja toiminut lasta ymmärtävästi ja nyt saanut siihen ammattilaistenkin tuen.



Ymmärrän hankaluutesi, mutta sinun tehtävä äitinä on ymmärtää lapsen paras ja sen takia et voi tyytyä siihen että mies toimii hölmösti kasvattajana.

Itsekkin tulee äitinä tehtyä spontaaneja päätöksiä, jotka ei aina ole järjellä selitettävissä. Kadehdin aina sinunlaisia, jotka pystyvät täydelliseen vanhemmuuteen ja aina johdonmukaiseen käytökseen.



Meillä lasten on tyydyttävä kyllin hyvää ja siihen, että meillä on tilaa myös epätäydellisyydelle, ettei aikuinenkaan aina tiedä, mitä tehdä. Ei lapsi tiedä vielä mitä kaikkea tuntee, lapsi tarvitsee tunteilleen tulkin ja saattavat mukautua aikuisen käytökseen.

Musta asioille ja säännöille pitää olla perustelunsa.



Ei sitä tarvi olla heti sanomassa "ei" kaikelle kivalle. Jos lapsi on tehnyt läksynsä ja hoitaa koulunsa hyvin, en tajua, miksi hänen pitäisi olla kotona ENNEN kuin isä tulee.



Meillä kylläkin on sääntö, että läksyt hoidetaan ennen leikkiä. Se on perusteltu sillä, ettei sitten väsyneenä tehdä läksyjä ja että tulee välipala syötyä.



Mutta en oikeasti ymmärrä sääntöä, etteikö joka päivä saisi olla kavereitten kanssa.

Meillä ainakin iskästä on mukavaa tulla kotiin ja ottaa lapset sohvalle kainaloonsa ja kysyä, mitä heille kuuluu, miten heidän päivänsä on sujunut ja tarkastaa koululaisen läksyt. Pieni rahoittuminen, sitten kavereille ja harkkoihin yms...

Mulle tuli kans se fiilis, että mies ei halua lapsensa olevan kyläluuta. Mun mielestä on hyvä, jos lapsella on myös kotipäiviä, jolloin ei lähdetä mihinkään.