Miten jakselet? Painaako jokin mieltä, vai elätkö nyt hyvää vaihetta?

82-vuotiaan äitini talossa tehdään putkiremppa. Siksi hän muutti luokseni jo helmikuussa, vaikka remppa alkaa vasta heinäkuussa.



Hän on huolissaan kaiken maailman asioista, mutta kun kysyy tarkemmin, että mikä asia pitää hoitaa konkreettisesti niin tulee vain hirveä huuto. Miten siis voi rempan edellä auttaa kun ei saa tietää missä asioissa pitää auttaa. Hänen kämppäänsä ei voi menna huseeraamaan omin päin niin kuin hänellä olisi dementia.



Nyt sitten elän tämän ihmisen tahtia. Öisin hän nukkuu vieressäni parisänkyni toisessa puoliskossa.



Tämä on aika hirveää, sillä suhteeni äitiini on aina ollut vaikea. Hän on hyvin omapäinen ja erikoinen ihminen, jonka tarpeet menevät lastensakin tarpeiden edelle. Lapset ovat olemassa kuin tyydyttääkseen hänen tarpeensa.

Lähdin jo 20-vuotiaana pois kotinurkiltani, mutta äitini on tullut useaan otteeseen roikkumaan nurkkiini. Hän ei ole paras ystäväni.



Olen sanonut veljilleni, että hoitakaa äiti, koska he pelaavat äitini kanssa helpommin omaa peliään. Minä en lähde mitään peliä pelaamaan. Äitini yrittää olla heidän kanssaan niin eri lailla kuin minun kanssani. Sitten hän räjähtää seurassani ja minä olen joku sylkykuppi.



Että tällaista alkajaisiksi...ja kaikista pahimman taisin kuitenkin jopa jättää kertomatta...



Kiitos, jos sanotte jotakin tähän. Hyvää viikonloppua kaikille!

Mutta kun vetää DeMello-asenteella, ei haittaa :)

mikäs tuo asenne on?

Mutta kun vetää DeMello-asenteella, ei haittaa :)

mikäs tuo asenne on?

Kokeile lukea kirja "Havahtuminen" niin ymmärrät.

tilanteesi kyllä kuulostaa erittäin raskaalta.

Mitäs, jos ottaisit yhteyttä kuntasi vanhuspalveluiden sosiaalityöntekijään ja tiedustelisit mahdollisuutta äidillesi saada jonkun muun asuinpaikan remontin ajaksi?

Kuulostaa, että olet ihan poikki, ja kelle tahansa on raskasta ottaa joku asumaan luokseen, ja erityislisänä mainitsit suhteesi äitiin olevan vaikea.



Tässä palstalla on mahdotonta puhua kovin yksityiskohtaisesti tilanteesta. Mutta voisit hankkia itsellesi jonkun purkupaikan, jossa käydä tilannetta ja eri ratkaisuvaihtoehtoja läpi ennen kuin uuvutte kokonaan. Josko vaikka jonkun ulkopuolisen kanssa pitäisitte veljiesi kanssa perhepalaverin, miten asia hoidettaisiin oikeudenmukaisesti, sinua liikaa rasittamatta.



Toivon, että saat asian ratkaistua jotenkin muuten , kuin miten se nyt on. Jos ei mitään muuta vaihtoehtoa ole, niin sitten on vain siedettävä. Mutta ensin kannattaa yrittää pähkäillä asiaa.



Voimia ja viisautta lähetän!

ja raha-asiani ovat niin pahassa jamassa (hädissäni oon ottanu pikavippejä) että nyt harkinnu tosi epätoivoisia tekoja jotta saisin velat maksettua eikä luottotiedot menisi :( sossu ei auta tuollaisissa, mitä teen?

voisko kirkko tukea lapsen harrastusta mitenkään? rakastaa muskaria mutta sekin pakko lopettaa kun mummo ei enää maksa enkä mä pysty



Itkettää

kun kovasta toiveesta ja yrityksestä huolimatta meitä ei siunata omalla lapsella.. :(

kun kerran on luvannut auttaa ja oikein tunkee sitä apuaan.

ja pelko-oireista, pelkään ihmisiä ja sos. suhteita, silti kaipaan ihmisiä ympärille - siis lapseni ympärille! Mitään tukiverkkoja meillä ei ole. Kesä pelottaa jo valmiiks kun kerhot loppuu, voisko kirkolla olla toimintaa 5v tytölle kesällä?

me on saatu vaan kaksi kertaa 40e ruokalappu kauppaan kun oon käyny itkemässä diakonille, rästivuokraa eivät maksaneet vaikka meillä häätöuhka :(



se sama ahdistunut yh

82-vuotiaan äitini talossa tehdään putkiremppa. Siksi hän muutti luokseni jo helmikuussa, vaikka remppa alkaa vasta heinäkuussa. Hän on huolissaan kaiken maailman asioista, mutta kun kysyy tarkemmin, että mikä asia pitää hoitaa konkreettisesti niin tulee vain hirveä huuto. Miten siis voi rempan edellä auttaa kun ei saa tietää missä asioissa pitää auttaa. Hänen kämppäänsä ei voi menna huseeraamaan omin päin niin kuin hänellä olisi dementia. Nyt sitten elän tämän ihmisen tahtia. Öisin hän nukkuu vieressäni parisänkyni toisessa puoliskossa. Tämä on aika hirveää, sillä suhteeni äitiini on aina ollut vaikea. Hän on hyvin omapäinen ja erikoinen ihminen, jonka tarpeet menevät lastensakin tarpeiden edelle. Lapset ovat olemassa kuin tyydyttääkseen hänen tarpeensa. Lähdin jo 20-vuotiaana pois kotinurkiltani, mutta äitini on tullut useaan otteeseen roikkumaan nurkkiini. Hän ei ole paras ystäväni. Olen sanonut veljilleni, että hoitakaa äiti, koska he pelaavat äitini kanssa helpommin omaa peliään. Minä en lähde mitään peliä pelaamaan. Äitini yrittää olla heidän kanssaan niin eri lailla kuin minun kanssani. Sitten hän räjähtää seurassani ja minä olen joku sylkykuppi. Että tällaista alkajaisiksi...ja kaikista pahimman taisin kuitenkin jopa jättää kertomatta... Kiitos, jos sanotte jotakin tähän. Hyvää viikonloppua kaikille!

hän muutti jo helmikuussa?? Eikö hän voi välillä asua veljiesi luona? Vanhustyötä tehneenä tiedän, että vanhat ihmiset osaavat välillä olla todella rasittavia ja takertuvaisia, varsinkin omaisilleen, joten voimia sinulle!

Jos vaikka koettaisiin uusi Ihme.

Miehen pitäis olla sairaslomalla mutta silti hän ei ole koko päivänä kotona, ja minä taas olen kotona lasten kanssa ja yritän samalla siivoilla mistä ei tule mitään. Sitten kun mies viimenää kotii tulee niin hän taas valittaa kun koti on sotkunen mutta mitään ei sen siivoamisen eteen voi itse tehdä. Olen tänään useampaan otteeseen huutanut isommalle lapselleni ja minulla on paha olo sen takia, mutta nyt olen kuitenkin niin suuttunut että on vaikea päästä tästä tunteesta yli. Uloskaan ei olla päästy tänään kun en ole taas saanut itsestäni niin paljon irti että olisin lähtenyt lasten kanssa ulos. Esikoinen onnistui heittämään saippuakupla vedet nuoremman vaunujen päälle joten ottaa päähän ku vaunut on nyt pilalla ku ne on ihan saippuaiset! Tekis vaan mieli laittaa tuo lapsi jonnee muutamaksi tunniksi että sais ihan omaa aikaa edes vähän aikaa.



Vapaa aikaahan mulla ei ole koskaan koska en pääse minneen ilman lapsia lähtemään muuten kuin hirvän riidan päätteeksi siitä että hän olisi muutaman tunnin lasten kanssa. Ja jos nyt suostuisi jäämään ni mitään täällä ei tapahu sillä välin, lapset on ihan omineen sen aikaa ku mies istuu tietokoneella kun häntä ei saa häiritä!

Tekee hienoa työtä ja on tervetullut ikkuna hengelliseen yhteyteen.



Olen yllättynyt, miten tässä ketjussa naljaillaan ihan turhaan hänelle. Oletteko te naljailijat todellakin tuota mieltä?



Työnteko ja kristillisten arvojen lähentäminen meihin kaikkiin on arvokasta työtä, varsinkin kun se tapahtuu tätä kautta.



Mielestäni tässä ketjussa on mielenkiintoisia piirteitä siitä, miten suhtaudutaan kirkon työtä tekevään ja miten suhtaudutaan työntekoon. Kyllä hyvin monenlaiset työtehtävät ovat tarpeellisia. Monesti tarpeellisimpia ovat ne, jotka "liimaavat" asioita yhteen.



Liima on se joka ei heti näy palasten välistä, mutta se liimaa ihmiset ja kulttuurin yhteen. Vähän kuten avioliitto. 20 vuoden avioliitto parhaimmillaan liimaa pariskunnan yhteen, vaikka ei suoralta kädeltä voikaan sanoa miten se liima on muodostunut, se muodostuu pikkuhiljaa kuuntelemalla, keskustelemalla ja vain olemalla.



Kysymykseen:



Olen aika rasittunut ja epävarmassa elämäntilanteessa ja kaipaan kesää ja pysyvää työpaikkaa. Jaksan kuitenkin luottaa tulevaan ja on ilo lukea Kirkkosiskon huolehtivasta huolenpidosta.

mutta ainakaan vielä ei ole rukouksiin vastattu.

Kun huijaat ihmisiä ja lisäät ihmisten hätää oman etusi takia.

Näin netissä voit myöntää anonyymisti.

ja vaikka viestisi sävy on provokatiivinen, haluan silti vastata etten huijaa ketään enkä mielestäni ole koskaan lisännyt kenenkään hätää. Diakoniatyön resurssit on tarkoitettu ihan kirkkolakia myöten siihen, että hätää ja kärsimystä eri tavoin lievitetään: antamalla tukea erilaisissa elämän ongelmissa: sosiaalisissa, taloudellisissa, henkisissä.

On vähän vaikea käsittää, mihin tällä kirjoituksellasi pyrit ja mitä sitten toivoisit minun vastaavan sinulle.

Hyvällä tarkoituksella minä täällä olen.

.

Kysymykseen:

Olen aika rasittunut ja epävarmassa elämäntilanteessa ja kaipaan kesää ja pysyvää työpaikkaa. Jaksan kuitenkin luottaa tulevaan ja on ilo lukea Kirkkosiskon huolehtivasta huolenpidosta.

toivon sinulle malttia sietää epävarmuutta. Joku on sanonutkin, että aikuisuus on sitä, että tajuaa kaiken olevan epävarmaa ja luottaa silti. Luottamusta on kuitenkin jokaisen aikuisen elämässä horjutettu ties minkä koettelemuksen taholta, se on vaikea laji.

Toivon sinulle, että aika kypsyttää epävarmuuden jonkinlaiseksi muutokseksi, päätökseksi tai kyvyksi toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta että hyväksyt, että epävarmuuskin kuuluu elämään, se on elämän eräs oleellisimpia asioita, ja vain ne hetket eivät siis ole "oikeita" jolloin kaikki on varmaa ja selkeää.

Kiitos myös kannustavista sanoistasi.

Kun on huono käsityskyky, niin vaikeahan sitä on käsittää.



Mitä ihmeen apua oikeasti kuvittelet täällä antavasi?? Siis aikuistenoikeasti ja kerrankin rehellisesti.



Sinä istut työksesi netissä jauhamassa paskaa.



Vetoa sinä lakiin tai vaikka Vatikaaniin, mutta siitä tässä on kyse.

olla niin läsnäoleva äiti kun pitäisi ja haluaisin olla!! Oon koukussa rauhoittaviin lääkkeisiin joita popsin päivittäin että pysyn kasassa - mun äiti - skitsofreenikko ja kiihkouskis - on rukoillut kuulemma että pääsisin lääkekoukusta, miksi se ei tehoa?

Taitavat vain purkaa omaa pahaa oloaan yms anonyymisti täällä paikkoihin joihin heidän mielestään voi sellaista herjaa laittaa.

toivotan sinulle voimia saada parisuhteeseesi uutta ilmaa. Muun muassa Kataja ry järjestää kursseja, joissa parisuhdetta voi hoitaa.

Kuulostaa, että olet nääntynyt, kuten moni pienten lasten äiti on. Tarvitsisit omaa latautumisaikaa. Toivotan, että saat viisautta sen järjestämiseen tavalla tai toisella. Muista, että omakin jaksamisesi on tärkeää, sinä itse siis, et pelkästään äitinä ja kodinhoitokoneena!!

hienoa että kirkko täällä mukana. tärkeää ja hyvää työtä teette! jaksamista! ja niin ketä auttaa nämä provokatiiviset kommentit. tuetaan toisiamme jaksamaan!



täällä meillä aurinkoinen päivä, koko perheen kanssa ollaan vapaalla.