Onko se niin rankkaa?

Mutkin peloteltiin jo raskaus aikana ihan kunnolla kaikella luettelemallasi tavalla. Siihen vielä se että varmasti syntyvät keskosina ja on sitä ja sitä riskiä olemassa. Olinkin asennoitunut siihen että syntyvät ennenaikaisina ja molemmilla on kamala koliikki jne.



No,syntyivät muutamaa päivää ennen la:ta käynnistyksellä,yli kolme kiloisina. Raskaus oli helppo loppuun asti,vaikka maha olikin valtava.

Alusta asti vauvat vain nukkuivat ja söivät,nukkuivat ja söivät. ja minulla oli oikeasti tylsää hyvinkin usein,kun vauvat vetivät 4-5h unia ja olivat tunnin hereillä ja taas vaan nukkuivat:) Meillä ei ollut mahavaivaa ollenkaan,eikä mitään muutakaan. Imetys oli ainut mikä meiltä ei sujunut. Minä kerkesin hyvin tekemään ruuat,siivoamaan,nukkumaa ja käymään suihkussa. Siis tekemään kaikkea mitä vain viitsin ja jaksoin.

Tyttö lopetti yö syötöt 2kk iässä ja poika joskus siinä 4kk iässä. 2 viikon iästä söivät vain kerran yössä.

Meillä siis suht helposti mennyt,mutta onhan siinä omatkin stressi asiansakkin...Kuten riittämättömyys,toinen huutaa naama punaisena ruokaa tai jotain ja olet juuri syöttämässä tai vaihtamassa vaippaa toiselle etkä vain pysty juuri silloin ottamaan sitä toista syliin. Ne hetket olivat varmasti rankimmat mulle silloin aikoinaan. välillä sitten itkettiin kaikki kolme kilpaa:(

7 kk iässä helpotti paljon,kun kaksoset lähtivät konttaamaan,huomasivat toisensa ja yhteiset leikit alkoivat. silloin ei enään äitiä tarvittu joka asiaan. oli aikaa lukea,syödä ja kaikkea vaikka lapset olivatkin hereillä.

nyt samatahti jatkuu,lapsilla ikää 1v5kk,mutta mukaan on tullut kaikki pahanteot ja sisarruksen kiusaaminen ja tietenkin äidin ja isänkin.

mutta kaiken kaikkiaan,minut tämä kaksosarki on yllättänyt todella positiivisesti. tosin kaikkeen vaikuttaa juuri se että kuin terveitä lapset ovat,onko keskosaikaa,allergiaa,kuin paljon isä on mukana ja muutenkin millainen on tukiverkosto takana. >Meillä onneksi kaikki on toiminut suht hyvin,niin olemme saaneet nauttia lapsistamme ja toisistammekin täysin rinnoin. Ja parisuhdekkaan ei ole lopahtanut,kuten minua alussa peloteltiin,päin vastoin olemme hitsautuneet lasten saannin jälkeen vain tiukemmin yhteen:)



martina ja lapset 1v5kk

siis itse en lukenut oikeastaan muuta kun se broshyyri jonka sain neuvolasta, mutta olenkin realisti/ pessimisti;). Uskon kuitenkin että jos todellakiin niin " kovaa" tekstiä löytyy kaksosista niin se on sitten vaan sen takia että optimistit palautuisi maan pinnalle ;).. Eli siis tarkoitan sitä että ihmisillä ei olisi niin kovat vaatimukset itsestään. Että esim koti olisi viimeisen päälle siisti, tukka föönattu ja lapset nukkuisivat tyytyväisinä juuri imetettyinä....



Meillä taas lapset syntyivät täysaikaisina mutta toinen oli SGA lapsi,eli yli 1kg pienempi kun toinen. Alussa ei saanut imettää ettei olisi lapselle liian rankaa, eli sinne meni se imetys.. Piti myös syöttää sitä 3t välein. Sanon rehellisesti että ekat 3kk meni tällaisessa rytmissä 24t/vrk: lypsin maitoa- syötin A-vauvaa_ syötin B-vauvaa-lypsin,syötin.... sitten maito loppui sressistä ilmeisesti. B-vauva sai kolikkia 3,5kk kesti. Päivisin en syönyt alussa muuta kun fazerin sinistä ja iltaisin pizzaa. Helpotusta tuli n 5kk iässä kun saivat saman rytmin, Seuraava helpotus kun olivat n 1v,sitten kun menivät päiväkotiin 1,6v. Ja nyt kuntäyttivät 3.



En valita enkä itseasiassa silloin edes kärsinyt. Kaikki vain meni omalla painollaan. Lapset nyt 3v ja kaikki olemme edelleen elossa;)

Meillä se oli helvetillistä ja päättyi minun ja lasten isän eroon. Toki jos lapset olisivat syntyneet lähempänä laskettua aikaa ja terveinä, oltaisiin varmasti päästy helpommalla.



Ei sitä etukäteen paljon kannata miettiä millaista se on. Parempi yrittää olla tekemättä suurempia suunnitelmia vauva-aikaan ja yrittää ottaa asiat sellaisina kuin tulevat. Hyvä parisuhde on kaiken perusta joten jos jotenkin haluaa vauva-aikaan raskausaikan valmistautua niin kannattaa tehdä kaikkensa parisuhteen vahvistamiksi. Kannattaa riidellä turhat asiat pois päiväjärjestyksestä jne.

olen ollut nyt 10 kk kaksosteni yksinhuoltajana alusta asti, ainot apu on kerran viikossa 4h kerrallaan käyvä kodinhoitaja. vanhempani asuvat toisella puolella suomea. tottakai minäkin luulin odottavani vain yhtä, ja kun kaksoisraskaus paljastui, olin hysteerinen....mutta kun olin jo tottunut ajatukseen yhdestä, yksinhuoltajana, aloin pikkuhiljaa totuttelemaan että kavereita tulisikin kaksi. En voi sanoa että alku olisi ollut kamalaa, vasta nyt kun pojat herää öisin parin tunnin välein yöllä itkemään hysteeristä huutoa, alan olemaan poikki, varsinkin koska he päivisin liikkuvat jo niin paljon ettei itse saa levähtää ollenkaan.

Mutta, päivääkään en ikinä vaihtaisi pois!!!!! Olen ollut onnekas että lapset ovat olleet terveitä, ja kuvittelin että tämä olisi PALJON pahempaa, mua peloteltiin niin paljon, ja pidettiin hulluna, että yksin tähän hommaan lähden. Hoitoapua en mistään oikeen saa eihän kukaan " uskalla" ottaa KAHTA samaan aikaan hoitoon.....ruuan kerkeen mainiosti tekemään päivisin sillon kun lapset nukkuvat ulkona, suihkussa käyn nykyään iltaisin kun lapset nukkuvat. Rytmitys on kaiken a ja o.

Tosiaan, niin kuin sanoin, kaikki on kiinni itsestä, ja siitä miten asiaan suhtautuu, itse otin asenteen jo alusta asti, niitä tulee kaksi ja sillä selvä. Sillä olen pärjännyt pitkään. Koen olevani todella etuoikeutettu siinä mielessä että olen saanut kaksi samanikäistä, jo nyt niistä on hirveästi seuraa toisilleen, kaverillani on 3 vuotias poika, ja se roikkuu kokoajan jalassa kiinni, ja haluaa seuraa, toki sen ymmärrän, mutta nämä viihtyvät hyvin jo keskenään lattialla leikkimässä. Joten ihan turhaan pelkäät, päivä kerrallaan se menee!

Toivottavasti lapset syntyvät täysaikaisina, itselläni niin kävi, toki vuodelevossa olin 2 eri otteeseen sairaalassa.

Tsemppiä ja voimia, ja vinkki, nuku nyt=)





Terv. Kahden huligaanin mamma

Meillä täyttää pojat nyt sunnuntaina vuoden ja muistan kuinka raskausaikana mietin, että millaista vauva-aika olisi. Meille pojat oli myös esikoisia joten kokemusta vauvoista ei juuri ollut. Jotenkin kuvittelin, että kyllähän sitä ehtii tekemään vaikka mitä ja vauvathan vain nukkuu ja syö. No meillä ei sitten mennyt ihan niin. Pojat syntyi tosi aikaisin rv33+2 ja joutuivat olemaan keskolassa kauan. Toinen poika sai syntymän jälkeen aivoverenvuodon ja joutui toiseen sairaalaan 200 kilometrin päähän hoitoon ja leikkaukseen. Rakennettiin samalla myös omakotitaloa, joten tekemisen puute ei tosiaan vaivannut. Meidän pojat on olleet alusta asti tosi huonoja nukkujia. Edelleen heräillään yöllä syömään ja päiväunia meillä nukutaan kerran päivässä noin puoli tuntia. On kokeiltu unikoulua ja lähes kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä, mutta mikään ei auta ja tämä väsymys on muuttunut jo ihan krooniseksi. Onneksi meillä on ollut auttavia käsiä ja varsinkin omat vanhempani ovat olleet korvaamattoman apuna. Ollaan saatu miehen kanssa edes joskus nukkua kokonaisia öitä. Muuten 5 tuntia yhteen menoon nukuttuna on jo aikamoista ylellisyyttä. Mutta kaikkeen sopeutuu ja kuitenkin tämä on vain väliaikaista. Nyt on jo tuhannesti enemmän niitä hyviä hetkiä, vaikka välillä huonono yönä, kun olet kello 4 herännyt jo viisi kertaa ja taas kuuluu huutoa, niin hermot on aika kireällä. Meillä on siis ollut paljon rankempaa kuin ikinä osasin kuvitella. Monilla taas menee vauva-aika todella helposti. Kannattaa ehdottomasti pyytää apua jos siihen on mahdollisuutta. Ja se on totta ettei isä ainakaan jää osattomaksi. Meillä on riittänyt hommia ihan molemmille ja isä hoitaa lapsia ihan siinä missä minäkin. Ollaan molemmat ajateltu että jos saadaan lisää lapsia niin kyllä se sitten vasta onkin helppoa! Kaikesta väsymyksestä huolimatta hyvää loppuvuotta ja onnea odotukselle!

Suhtaudu ihmeessä realistisesti, älä liian optimistisesti. Ja suhtautuminen asioihin muuttuu kummasti vähemmän rakentavaksi, kun kumpikaan vanhemmista ei ole nukkunut vuoteen täyttä yötä ja 3h yhteen putkeen nukuttu pätkä on harvinaista luksusta.



Lapsemme syntyivät terveinä ja täysiaikaisina, olen imettänyt heitä 1 v 6 kk ikään asti eli sekin sujui helposti, he ovat ihania lapsia ja päivänsäteitämme, mutta kaksosvanhemmuutta en pysty rehellisesti väittämään millään muotoa helpoksi. Ensimmäinen vuosi oli kuin sumua, onneksi ajalta on paljon valokuvia. Lapsemme nukkuivat molemmat ensimmäisen vuoden ajan alle 10h vuorokaudessa - ja tässä on siis mukana päiväunet. Ensimmäiset kuukaudet nukkuivat tietysti eri aikaan, päivärytmiä kun ei ollut. Mitään omaa aikaa ei ollut, hoitoapua emme ole sukulaisista saaneet kuin yhdeltä, kunnalta emme tietenkään, sitähän ei saa pääkaupunkiseudulla jollei ole lastensuojelutapaus. Suihkussakäymisestä tuli se lyhyt oma aika, sen tein joka päivä. Ruokaa olen ehtinyt laittamaan siitä lähtien kun lapset täyttivät vuoden. Mihinkään lapsentahtisuuteen ei ole voinut sortua, vaan jokaista päivää määrittää aikataulu, jolla kuvio pysyy kasassa - pikkuhiljaa sitä on onneksi voinut alkaa hieman löysäämään.



Nyt ovat 2 vuotiaita, ja elämä on tosiaan helpottunut. Sairastelut ovat tietysti lisääntyneet, mutta muuten elämä alkaa asettua uomiinsa, nukkuvatkin jo enemmän ja yhtä aikaa. Toki nyt ovat alkaneet kovat tappelut ja mustasukkaisuus, mutta sehän on eri ikäisilläkin sisaruksilla normaalia.



Eivät ne kirjat ole pelottelua, vaan aivan totista totta monissa monikkoperheissä - onnekkaita ovat ne, jotka ovat saaneet " helpot" monikot ja paljon ulkopuolista apua. Toki lapset ovat ihania ja jokaisena päivänä heistä nauttii valtavasti, mutta itse kaksosarki on varsin rankkaa.

Onneksi olkoon ja tervetuloa meidän tuplamammojen antoisaan maailmaan.



Muistan hyvin kuinka minuakin ärsytti se pelottelu - raskaudesta, riskeistä ja rankkuudesta...



mutta tosi asia on, että me olemme kaikki niin erilaisia ja niin on lapsetkin.



Kyllä viimeinen vuosi on ollut ihanaa. Tytöt ovat olleet kilttejä ja suloisia. Olemme tehneet yhdessä pajon ja matkustaneet paljon - ilman ongelmia. Mutta ilman apua voisi fiilikset olla toiset. Minulla on vanhemmat ja erityisesti vaari ollut tosi iso apu ja sen lisäksi mies on hoitanut yösyötöt siitä kun tytöt olivat 4 kk ja sitä ennen molemmat syötimme yhden tytön. Mutta kyllä vieläkin muistan sen tuskan kun olin yksi vauvojen kanssa ja sitten alkoi huuto ja tuskahiki virtasi kun yritti syöttää ja hoitaa molempia nopeasti jotta saisi vauvat tyynnytettyä. Vauva -aika on enemmän sellaista käsityötä!



Mutta niin kuin joku täällä osuvasti sanoi. Kannattaa olla realisti ja vain maustaa optimismilla. Kyllä meillä tuntuu, että yhtään yötä (vaikka mies hoitaa edelleen yöt herään kyllä minäkin) en ole nukkunut 1,5 vuoteen (puolesta välistä raskautta en enää saanut nukutuksi - levottomat jalat, iso maha jne....). Ja samalla kyllä välillä on ihan poikki henkisesti ja fyysisesti. Eikä vain ne rikkonaiset yöt vaan flussaiset, mahatautiset jne. lapset... kaikki tuplana!



Voin hyvin kuvitella, että jopa hyvä parisuhde natisee tässä menossa välissä.



Mutta kaksoset ovat ihana ja iloinen asia. Päivääkään (en edes sitä kun molemmat tytöt ja minä itse saimme mahataudin samaan aikaan) en vaihtaisi pois - näin jälkikäteen. Jos olisit kysynyt fiilareita per päivä niin kyllä ne vaihtelee - joten summa summarum iloisen rankkaa on ollut!!!!



strega + mimmit ja esikoinen

Mä kans muistan nuo varottelut ja meinasin hermostuu niihin odotusaikana moneen kertaan. Raskausaika meni meillä hyvin ja muksut syntyivät rv 39+2 ja olivat siis erittäin valmiita ja helppoja käsitellä.



Ensimmäiset kaksi viikkoa poika huusi sydäntäsärkevää kipu huutoa ja vasta tajuttuani vaihtaa korvikkeen tuttelista nanniin elämä helpotti. Eka kuukausi meni toipuessa synnytyksestä tutustuessa muksuihin, opetellessa ja stressatessa osittaisimetyksestä. Kuukauden jälkeen jätin imetyksen ja mun pää alko voimaan heti paremmin.



Noi on varmaan ainoot rankat asiat, mitä voin tästä puolesta vuodesta sanoa. Mulla on lähinnä ollut huono omatunto siitä, että kun kaikki aina kertoo miten rankkaa on ollut ja mä taas voin sanoa nauttineeni koko ajasta. Muksut on ihania ja terveitä ja parisuhde voi loistavasti. Koliikista selvittiin melko vähällä ja välillä yötkin ovat melko rauhallisia. Ja tosiaan ekat kuukaudet eivät menneet sumussa.



Tietysti tekemistä riittää, enkä mä päivisin ehdi paljon muuta tekemään kuin hoitamaan muksuja ja kotia, mutta toisaalta tarviiko mun äitiyslomalla ehtiäkään. Tietysti niitä huonoja päiviä (ja öitä) myös on, mutta onhan niitä ilman muksujakin.. Ei kai voi olettaa, että vauvan/vauvojen tulo taloon poistaisi tappelut aviomiehen kanssa ja tiskivuorot ja muut arjen hauskuudet.



Saa nähdä, mitä mieltä oon muksujen lähdettyä liikkeelle.. Hohhoh.. Pelottaa jo etukäteen.



Mutta onnea odotukseen ja toivotaan että kaikki menee hyvin!! Itse en sanois et kaksoset ois helpompi tai vaikeampi kuin sisarukset lyhyellä ikäerolla ja se kuitenkin on melko yleistä.



Dummy + peikonpoikanen ja keijuprinsessa (6 kk)

Komppaan Dummya.



Lapsoset syntyivät täysiaikaisina ja hyvävointisina. Raskaus oli helppo, synnytys oli helppo ja ennenkaikkea lapset ovat helppoja. Apua en ole tarvinnut, vaikka mies ehtii olla kotona vain 3-4 tuntia lasten hereillä ollessa. Yöllä on viimeksi syöty muistaakseni kahden kuukauden iässä, joten ollaan kyllä saatu nukkua ihan täysiä öitä. Päikkäreitäkin nukkuvat ihan mukavasti, joten olen ehtinyt ihan hyvin laittaa ruokaa ja siivotakin...



Mutta... Kuten yllä näkyykin, lapset ovat erilaisia! Kiitollinen olen, että näin helpolla olen päässyt.

Ensiksi rankka ja huonoennusteinen raskaus 3kk vuodelevolla ja silti lapset syntyivät rv 33+0, joista toinen yli kilon pienempi, hyvin vaikea sikiöaikainen kasvuhäiriö. Tehossa meni 2vk ja osastolla vielä 6vk päälle ennen kotiutumista. Eväät oli silloin jo itsellä aika loppu. Juosta sairaalassa, pelätä pahinta, pumpata maitoa pumpulla yötä päivää ja pelätä kotona yöt ja aamulla taas sairaalaan. Kotiutumisen jälkeen toinen pian leikattiin ja toisella koliikki 5kk ikään asti. Toinen nukahti aamulla 2.30 ja toinen nousi aina ylös klo 5 ja tässä välissä syötöt eri aikoina. Pienempi oli kuitenkin 2kg kotiutuessaan, joten tarvitsi useammin ruokaa. Meillä siis oli uni- ja ruokarytmitkin erilaiset. Pojat olivat myös tavallaan käsittelyarkoja ja aika ärtyisiä. Päiväunetkin menivät eri aikaan, vaikkei kai silläkään väliä ollut, kun kestivät aina max 15min.



Itselläni ensimmäisestä vuodesta on mielessä juuri tuo jonkun mainitsema sumu...onneksi tosiaan paljon kuvia. Kävimme keskoskontrolleissa, fysioterapiassa yms. Elimme ensimmäisen vuoden aika eristettynä, koska toisella pojalla oli keskosten keuhkosairaus ja hänelle tavallinen flunssa olisi ollut niin vaarallinen, että sairaalakeikka olisi voinut tulla. Hänellä oli myös paljon ongelmia vatsan kanssa, kakka kaivettiin aina mittarilla ja juostiin sairaalassa. Ensimmäisen vuoden lopulla alkoi hengitysongelmat, johin astmalääkkeitä. Silloin laihduin itse tosi paljon stressistä ja väsymyksestä.



On minulla ensimmäisestä vuodesta tosi kivojakin muistoja...pojat potkuttelivat villasukkansakin puhki, kun olivat kovia potkimaan. Sain lisäksi aivan ihania hymyjä takaisin. Nyt ovat reilut 2v vanhoja tosi kovia menijöitä ja edelleen kärsimättömiä ja tosi vilkkaita. Toinen poika oli keväällä suht isossa leikkauksessa ja yksi pienempi olisi alkuvuodesta vielä tulossa. Elämä on helpottanut, kun nukkuvat samaan aikaan ja ovat aika omatoimisiakin. Tuplahulinat on kyllä tosi kovat.



Mielestäni ei kannata kovin paljoa etukäteen miettiä, millainen eka vuosi tulee oleen. Kuten tältäkin palstalta on lukenut, jotkut ovat selvinneet hyville raskausviikoille ja lapset ovat olleet terveitä ja rauhallisiakin. Toisaalta ajattelen, että olisivatko omat pieneni selvinneetkään ilman superlujaa omaa tahtoa, johon nyt menee välillä hermot. Uskon, että täysiaikaisena syntyneet ovat usein helppohoitoisempia kuin ennenaikaisena syntyneet. Näistä tämän palstan kirjoituksista olen ainakin saanut sellaisen kuvan. Korjatkaa, jos olen väärässä.



Kovasti tsemppiä sinulle! Toivottavasti viestini ei pelottanut! Voimia!

Kiitos kaikille teille, kun jaksoitte kertoa kokemuksistanne. Vaikka kokemukset vaihteli rankoista helppoihin, niin ainakin sain hyvän mielen ja varmuutta siihen, että kaikesta selvitään, jos itselle sattuisikin vaativampi vauva-aika.

Eli ei muuta kuin odotus jatkukoon ja katsotaan avoimin mielin mitä tuleman pitää :)



Aurinkoisia syyspäiviä kaikille!

Mä kuulun siihen ryhmään ihmisiä, jotka ahmii kaiken tiedon etukäteen itseensä ja yrittää sitä kautta suhteuttaa asioita. Eli luin kyllä kaikki varoitukset raskausaikana, että olisin niihin valmis jos sellaisia tulisi, ja olin sitten positiivisesti yllättynyt, kun mitään niistä ei tullut! : )



Meidän vauvat syntyi rv 38+4 käynnistyksellä, alakautta, ihan hyvän kokoisina. Molemmat ovat olleet suht hyviä nukkumaan ja syömään alusta asti ja maitoa on tullut hyvin. Tässä on oppinut vaan tekemään asiat aina niin, että pääsis itse niistä helpoimmalla, esim. en imetä yöllä vaan lypsän illalla ja aamulla, ja annetaan miehen kanssa pullosta yöllä. Päivisin imetän yleensä vuoron perään tai sitten annan samalla toiselle pullosta kun imetän toista. Se onnistuu helpoiten siten, että tukee pullon tyynyä vasten. Että kaikkia tällaisia kikkoja sitä on oppinut. Vaikeinta minusta on ollut lähinnä se, että meillä on myös nyt 2v10kk vanha esikoinen. Mutta hänkin on 10 pvää kuussa hoidossa, ja n päivät tuntuu ihan lomalta, kun on vaan kaksi vauvaa! ; )



Meillä syödään yöllä 1-3 krtaa, riippuen yöstä. Päivällä vauvat ovat nyt tällä viikolla alkaneet nukkua 1-4 tunnin päiväunia, sitä ennen nukkuivat vähän koko ajan torkkuen. Yleensä päivällä syödään kolmen tunnin välein. Se on minusta ollutkin raskainta, kun tuntuu, että koko ajan saa syöttää jompaa kumpaa, mutta nyt, kun vauvat eivät ole rinnalla enää niin kauaa, niin sekin alkaa vähän helpottaa. Ja olen kyllä käyttänyt korvikkeitakin, esim. jos lähdemme jonnekin vaikka kauppaan tai kylään. Se on niin paljon helpompaa... Eli suosittelen, että säästelet itseäsi aina kun voit, kun äitiydestä ei mitään palkintoja jaeta...! Ja mies tässä tosiaan pääsee osallistumaan eri lailla, kun yhden kanssa. Sanoisinkin, että meillä tämä on ollut paljon raskempaa miehelle kuin minulle (vaikka ihan alussa tuntui, että miten tästä selviää hengissä...!), koska esikoisen kanssa hänen ei tarvinnut esim. koskaan yöllä herätä syöttämään vauvaa tms.!



Meillä on ollut myös sikäli helppoa, että isovanhemmat ovat kaikki lähellä, joten apua ollaan saatu aina kun on tarvittu. Että jos tarvitsee yksinään jonnekin lähteä, niin se on mahdollista. Parisuhteelle tässä on kyllä jäänyt vähän aikaa, eikä toisaalta oikein jaksaisikaan, vaikka helppoa onkin ollut... Meillä onkin nyt joulukuun alussa tulossa ekaa kertaa tilaisuus kahden keskiseen aikaan, kun miehen firmalla on pikkujoulut avecina, ja lapsilla on jo hoito järjestetty! : )) Mutta meillä nyt onkin vauvat vielä niin pieniä, ehtiihän sitä sitten taas, kun sikseen tulee...! Meillä mies on välillä työmatkoilla muutaman päivän, ja olen ollut lasten kanssa monta päivää yksinkin, eikä sekään ole kovin raskasta (vähän vaan...), joten kyllä tässä ihan hyvin pärjätään kuitenkin!



Tsemppiä, asiat tuppaa aina järjestyä!



T: Piia sekä Sanni ja Oskari 4kk

Ensinnäkin siitä, miten hyvin nukkuvat.

Rankinta oli 5 ensimmäistä kuukautta. Sitten alkoi helpottaa, kun alkoivat nukkua paremmin noin 9kk:n ikäisinä.

Meillä kaksoset nukkui vauvana huonosti päivällä tai ei ollenkaan ja yöunet pienissä pätkissä.

Valvoin paljon siitä huolimatta että sain apua. Nukuin pätkissä yhteensä 3-5 tuntia yössä,kuukausia).Päivällä jos oli mahdollisuus nukkua, en saanut unta. Valvominen aiheutti monenlaista oiretta ja kyllä se oli rankkaa. Työläät päivät olisi vaatinut kunnon yöunet.

Yleensähän vauvat kyllä nukkuu paremmin, mutta näin meillä.

Voimia rassaavinta oli jatkuva sairastelu ja sehän juuri valvottaa. Ei mitään pahempaa, mutta ekan vuoden aikana molemmilla kolikki (4kk ilmavaivoja ja kipua vatsassa kun imee), ummetus(10kk ikäiseen asti), RSV(2kk ikäisenä), rota(3kk:n ikäisenä) jne.sairaalassa oloa, toistuvat flunssat, lopulta astma.

Silti.....kyllä hyviä puolia oli paljon paljon enemmin kuin näitä rankkoja ja meillä vaivat oli ohi meneviä. Kyllä siinä aika hyvä kokemus tuli kaikkien perusvaivojen hoidosta ja nyt nuorimmaisen hoito on sujunut helpommin, kun on hänkin käynyt nämä kaikki samat vaivat läpi.



Ekat hymyt tuplaten, ensiaskeleet tuplaten jne. Kaksi pientä prinsessaa ovat niiin suloisen näköisiä röyhelöissään ja tietysti muutenkin niin helttyttäviä!

Meillä oli/on edelleen huonosti nukkuvat lapset, ikää on kertynyt jo 1v7kk. Pahimmillaan herättiin yössä n. 30 kertaa, eli omat unet jäi pariin tuntiin yössä. Nyt heräävät enimmillään yleensä sen 5 kertaa. Pari kokonaista yötäkin on tainnut olla. Tämä jatkuva valvominen, heräily ja siitä johtuva unettomuus on äärimmäisen rasittavaa. Olen pääasiassa hoitanut nämä heräilyt yksin. Sukulaisia eikä muutakaan hoitoapua ole lähellä eli yksin en pääse oikeastaan koskaan minnekään.

Meillä on aika temperamenttiset lapset, ja neiti osoitti sen jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Huutoa siis piisaa, enenevässä määrin, kun omaa tahtoa tulee lisää. Raivotaan syömisestä, vaipanvaihdosta, pukemisesta, nukkumaan menosta, heräämisestä, kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja kurja äiti kieltää kaiken kivan.. ;-)

Allergiat on vaivanneet myös molempia, enää jäljellä pojan maitoallergia, joka on jo helppo.

Nyt kun muistelee sitä vauva-aikaa, niin sehän tuntuu jopa helpolta, kun eivät vielä osanneet tehdä tuhojansa ja tapella. Toisaalta se järkyttävä väsymys oli aivan hirveää. Päivisin piti lykätä rattaita hangessa, jotta sai lapset nukkumaan puoli tuntia pidempään. Mutta kyllä ne aamun hymyt ja kujertelut saivat unohtamaan väsymykset.

Meillä ei olla onneksi paljoa sairasteltu, en tiedä, miten sitten olisin jaksanut.. Nimittäin meillä kun sairastetaan, niin silloin ei nukuta sitäkään vähää mitä muuten.

Itse pitäisin ensisijaisen tärkeänä sitä, että saa nukutuksi. Jos on levännyt, niin jaksaa niitä huutoja ja kiukkujakin paljon paremmin. Nyt odotan sitä aikaa, kun lapset eivät enää tyhjennä kaappeja, roskiksia ja laatikoita jatkuvasti ja uskovat joskus, kun jotain sanoo. Milloinkahan se aika koittaa??

Mutta kaiken valituksen jälkeen, on ihana seurata, kun joskus yhdessä touhuavat ja pelleilevät toisilleen. Onhan se kivaa, kun kaksi lasta tulee halimaan ja haluaa äidin itselleen. Vaikka sitten taas tapellaan..

Helpostusta ainakin omaan elämään tuonee pian se, että palaan takaisin töihin kuukauden kuluttua. Nyt ollaan huolissaan lasten sopeutumisesta päiväkotiin..



=) Clefairy ja palleroiset 1v7kk

Meillä muut asiat toivat sitä vaikeutta. Mieheni sairastui kun lapset olivat puolivuotiaita. Tämä lisäsi paineita enemmän kuin mikään muu. Mutta jos ajattelee lasten kehitystä, niin kun lapset menivät tarhaan reilun vuoden iässä ja itse lähdin töihin, niin tuolloin ja tuosta lähtien olen ollut melko väsynyt. Väsymistä aiheutti työn alkaminen, mutta myös lasten yöheräilyt ja heidän pitkään kestänyt sairastelu. Poika on ollut ns. korvatulehdus-lapsi, ja lääkärissä olemme ravanneet tämän tästä. Oma yleiskunto on ollut myös aika huono, joten itse olen sairastelun lasten kanssa miltein yhtä säännöllisesti. Tällä hetkellä lasten uhmäikä koettelee milloin kenenkin hermoja. Elämä on kuin vuoristoradalla istumista. Välillä huudetaan ja itketään. Välillä nauretaan maha kippurassa. Ihan mielenkiinnolla odotan mitä tästä eteenpäin. Tietysti toivoisin, että jonain aamuna saisin juoda yhden kahvikupin loppuun rauhassa.



- Marjuska -

Meillä lapset olivat täysaikaisia (syntyivät rv 37+0) ja isokokoisia, mutta helppohoitoisuudesta voitiin puhua vain yhden vauvan kohdalla kerrallaan. Vauvat ovat olleet aivan erilaisia pienestä pitäen sekä ruokailujen että unien pituuden ja uniaikoijen suhteen. Vasta kun heidät saatiin yksiin päikkäreihin sovitettua, on päivissä ollut jonkinlainen rytmi ja äidillä omaakin aikaa.



Imetin molempia vauvoja lapsentahtisesti, täysimetystä pojan kohdalla 3,5kk ja tytön 5kk. Tämä tietysti lyhensi omien yöunieni jaksoja, sillä he eivät taipuneet koskaan syömään samaan aikaan tai edes peräkanaa. Yölläkään. Lypsin sitten maitoa yhdelle syötölle, jotta mieheni olisi saanut vauvat syötettyä keskiyön aikaan kun minä nukun ainutta pidempää unipätkääni mutta kuinkas kävikään: tyttö kieltäytyi pullosta 1kk iässä kokonaan ja huusi kunnes sai rintaa. Ja poika söi rintaa joka yö ja joka päivä 3h välein tihentäen vielä aamuyöstä syötöt 1-2h välein tapahtuviksi.



Meillä helpotusta toi se, kun siirsin pojan kokonaan pullolle 3kk iässä, lypsin hänelle vain maidot aamuin illoin. Heräsin silti joka yö vaikka mies olisi hoitanut hänen yösyöttönsä ja tietysti imetin pullostakieltäytyjä-tytön, joka onneksi heräsi vain 1-2 kertaa yössä. Päivisin lapset nukkuivat ja valvoivat vuorossa, enkä saanut juuri koskaan lepohetkeä enkä päässyt kotoa oikeastaan minnekään, kun he eivät viihtyneet vaunuissa hereillä hetkeäkään. Tai tyttö ei viihtynyt ja hän nukkui 30-40min pätkissä päivällä... 6kk iässä poika lopetti yösyömiset, mutta tyttö aloitti samaan aikaan yöheräilyt. Unelmat katkottomista yöunista sai siis jälleen haudata odottamaan parempaa päivää...



Minusta rankimmat ajat olivat kun lapset olivat 6...10kk, silloin oma univelka oli päässyt kyllin suureksi ja olisin jo kaivannut elämääni muutakin kuin lastenhoitoa ja kakkapyykkiä. Alussahan sitä oli henkisestikin valmiimpi omistautumaan lapsille. Nyt heillä on ikää kohta 1,5v ja edelleen meillä nukutaan vain toooodella harvoin koko yötä. Ne ovatkin sitten arjen ilopilkkuja :) Lapset muuttuvat jatkuvasti ihanampaan suuntaan, omatoimisiksi vaikkakin myös sitä omaa tahtoa on vaikka muille jakaa. Minä en vain itse nauti niin kovin hoivaamisesta, enemmän tykkään touhuta ja leikkiä lasten kanssa. Minulle siis sopii tämä nykyhetki paremmin kuin hyvin. Palaan töihin kun lapset ovat reilut 2v - siihen asti pyrin nauttimaan jokaisesta päivästä.



Summa summarum: mitä paremmin lapset nukkuvat yönsä, sitä paremmin vanhemmat jaksavat ja sitä positiivisemmin he vauva-ajan kokevat. Jatkuva univelassa eläminen tekee aggressiiviseksi ja masentaa. En sano, ettenkö vaihtaisi päivääkään pois - ehei - vaihtaisin vaikka kuukausia (esim. viime helmikuun, kun meillä ei nähty tervettä päivää) mutta lapsiani en pois antaisi :)



Hilla ja mussukat 1v5kk+

Kyllä niissä kirjoissa perääkin on. Jos oikein huono tuuri on, niin se eka vauvavuosi (ja sen jälkeenkin) voi olla erittäin rankka. Kaikki riippuu kuitenkin vauvoista: nukkuvatko, syövätkö hyvin, viihtyvätkö yksikseenkin esim.



Meillä olivat lapset sekä helppoja että hankalia tapauksia molemmat omalla tavallaan. Syntyessään tyttö oli kilon kevyempi kuin poika. Oli siis liian heikko imemään rinnasta, hädintuskin saimme edes 10 ml syötettyä pullosta!!! Sen muistan erittäin rankkana, että sai tuputtaa tyttöön ruokaa ja ruokkiminen kesti pahimmillaan tunninkin. Lisäksi tyttöä piti aina herättää 3 h välein, että kasvaisi hyvin. Poika taas oli hyvä imemään rinnasta ja olikin sitten oikea tissipoika:). Mutta oli siinäkin varjopuolensa. Viihtyi sitten rinnalla niin hyvin ja pitkään, että en oikein meinannut ehtiä tytön kanssa olla ollenkaan:(. Erityisesti muistan pojan iltatankkaukset, jotka jatkuivat ja jatkuivat ja jatkuivat. Pulloakin söi kyllä välillä mutta nukahti vain rinnalle! Oli siinä siis rumbaa kerrakseen kun joskus yksin iltaisin piti nukuttaa molempia, toinen nukahti vain rinnalle ja samalla olisi toistakin pitänyt syöttää pullosta ja saada hänetkin nukahtamaan. Huh huh.



Parhaiten ja pahimpana mulle on jäänyt mieleen ekan ½ vuoden rytmittömyys. Siis että eivät juuri koskaan nukkuneet samoihin aikoihin päivisin. Siksi ei omaa aikaa juuri koskaan ollutkaan:(. Muistelen myös, että kiinteiden syöttäminen oli lapsille yhtä takkuamista ja että siihen hupeni tosi paljon aikaa ja se oli hankalaa kun nukkuivat ja valvoivat eri aikoihin.



Ekan vuoden univelka on tietysti myös jäänyt mieleen. Kyllä sitä aika pätkissä nukkui ja aamulla aina viimeistään klo 6 ylös... heh heh. Iltaisin oli uni tullut silmään vasta klo 24 pahimmillaan, muistelisin että poikaa ei tahtonut yöunille saada aikaisemmin.



SE on myös jäänyt mieleen, etteivät viihtyneet vierekkäin samoissa vaunuissa päiväunia nukkumassa. Tyttöä jouduin lopulta nukuttamaan sisällä.



Sitten kun ½ vuotta oli mennyt niin helpotti. Ehkä koska alkoi löytyä rytmiä ja nukkuivat usein samaan aikaan. Eikä se ollut sitä jatkuvaa syöttämistä enää!



Sitten tuon jälkeen on tietysti tullut kaikki muut, kuten ainaiset vahtimistet, lasten " pahanteot" , tappelut ja riitelyt. Että tuleehan niitä onkelmia sitten uusia kun lapset kasvaa, mutta toisaalta se elämä ei sitten enää olekaan niin intensiivista kuin siinä alussa!



Itse hoidin lapsiani kotona kunnes olivat 3-vuotiaita. MINUN elämäni helpotti paljon kun palasin töihin.



Nykyään ovat 4-vuotiaita ja AIVAN IHANIA! On tosi ihanaa kun on kaksi samanikäistä lasta. Ja tämä ikä on aivan mahtava. Niin paljon annettavaa noilla lapsilla on meille ja toisilleen. Hyvin leikkivät myös yhdessä nykyään. Tappeluita on paljon, mutta heistä on myös hyötyä toisilleen selvästi.

Mulla toisaalta vasta about parin viikon kokemus tuplaelämästä, että tää on mun oma kokemukseni lyhyt sellainen.



Jokainen kokee asioita ja arkea omalla tavallaan. Joskus kanssaihmiset tuppaa myös hieman säikyttelemään kokemattomia. Itse olen nauttinut tuplaelämästä täysin rinnoin miehen kanssa. Minulla on se onni, että mies voi olla kotosalla ensi vuoden puolelle ja olemme sisäistäneet molempien roolit ja puhuneet selväksi mikä on tärkeintä ja mistä asioista voi luistaa.



meillä ipanat nukkuu tällä hetkellä kolema tuntia kerrallaan ja siinä ajassa ehtii yllättävän hyvin kaiken näköistä mm. pestä pyykkiä, käydä suihkussa jne... Imetän välillä kahta kerrallaan, mutta myös välillä vuorotellen ja sitten vielä himpun verran lisämaitoa.



Monikkoraskaudestakin sain kuulla kaikiki riskit, mutta mulla itsellä ei ilmennyt mitään häikkää ja tissipöpöt syntyivät maailmaan terveinä rv.38+2



siperoinen+nukkuvat tissipöpöt

...vaan kun ensimmäinen kuukausi oli lopussa, alkoi ne oikeat luonteet, vatsanpurut ja epäsäännöllisyydet rytmeissä kaivautua esiin ;) Ehkä onkin kaikkien kannalta vain helpotus, että ne ensimmäiset viikot ovat niinkin ihania - siitä ammentaa sitä jaksamista, voimaa ja luottamusta omiin kykyihinsä äitinä - ja isänä. Tosin jos isä palaa töihinsä juuri kolmen viikon isyysloman jälkeen, on voinut käydä niin, että hän on ollut " vain tiellä" ne viikot ja se todellinen työ alkaakin vasta silloin...



Minusta on aika " vaarallista" alkaa täällä liikaa kehumaan omaa tupla-arkeaan ja vakuuttaa muut siitä, kuinka se voi olla helppoakin kunhan ASENNOITUU OIKEIN. Kun se ei vaan siitä asenteesta ole kiinni. Moni herkempi (kukapa vastasynnyttänyt tuplien äiti ei olisi herkkä...) tuore äiti sattaa asettaa itselleen järkyttävän korkeita vaatimuksia osaamisesta, riittämisestä ja pärjäämisestä eikä kehtaa pyytää apua vaikka sitä tarvitsisikin. Kukapa haluaisi olla heikko ja ruikuttaja, kun kerran kaikki on siitä " asenteesta" kiinni... Sitten niitä tuhoja korjaillaan kun äiti on katkeamispisteessä, parisuhde aallonpohjalla ja lapset vailla perusturvallisuuden tunnetta.



Uskokaa mieluummin, että kaksosarki ON rankkaa, joillekin toista rankempaa. Kuinka yksi äiti voisikaan riittää kahdelle vauvalle aina´ja kaikissa tilanteissa? Vauvalle, joka haluaa sielunsa pohjasta olla äitinsä ainokainen, tämän elämän aurinko. Vauvalle, joka kaipaa äidin huomiota, silmien loistetta, rakastavaa katsetta ja kosketusta... omistautumista yksin ja juuri HÄNELLE. Tunnetta, että juuri minä olen arvokas ja tärkeä tuolle äiti-ihmiselle...



Voimia ja mukavaa syksyn jatkoa kaikille monikoiden äideille!



TT

Vaarallisinta mun mielestä on juuri tuo yleistäminen. Ei aina ekat viikot ole taivaallista ja sen jälkeen helvetti aukene (okei, " hiukan" kärjistettyä..). Ei kai siinä ole mitään pahaa, että myös positiivista puolta kerrotaan. Ei monikot kuitenkaan maailmanloppu ole. Ja asenteella on vaikutusta, mutta niin on monella muullakin asialla. Ei kukaan täällä ole sanonut, että jos asuu kaukana tukiverkosta, mies on paljon pois kotoa, lapset syntyvät keskosina ja sairastelevat, niin silti elämä on yhtä juhlaa kun vain asennoituu niin.



Hetkittäin tuntuu, että kaksosia pidetään ehkä liian erikoisina. Kaupassakin eräs nainen tuli kertomaan, että hänellä ja hänen tyttärellään on kaksoset ja että eikö ole ihanaa, kun on jotain, mitä muilla ei ole. En oikein tiennyt, mitä vastata, sillä tuo ei ollut ihan se syy, miksi pidän kakaroitani ihanina.



Yhä edelleen väitän, ettei kaksoset ole sen helpommat tai vaikeammat kuin sisarukset muuten lyhyellä ikäerolla. En myöskään ala väittämään, että siinä kaksi menee kuin yksikin, sillä onhan hommaa tuplasti. Kaksosuus ei kuitenkaan tee elämästä rankempaa, vaan ne muut asiat. Keskosvauvat ovat varmasti aina oma lukunsa ja sairastelut rassaavat, mutta noita voi olla ilman kaksosuuttakin. Tulee myös hetkiä, jolloin ei vain voi revetä molemmille ja toinen muksuista loukkaantuu, mutta sama tilanne on sisaruksilla muutenkin. Itseasiassa ehkä kovempikin, sillä silloin esikoinen on tottunut saamaan vanhempansa täysin itselleen ennen vauvan tuloa.



Herkkyys ja muut kuuluvat synnytyksen jälkeiseen olotilaan, enkä suoraan sanottuna usko, että tässäkään vauvojen määrä vaikuttaisi mitenkään. Hormoonit ja itkut eivät tuplaudu.



Vauva-aika on toisille ihanaa ja toisille tuskaa, eikä sitä voi ennustaa. Kaikki suhtautuvat tuohon omalla tavallaan eikä liikoja suunnitelmia tosiankaan kannattaisi tehdä. Välillä äidit väsähtävät ja tarvitsevat jeesiä eikä tuokaan ole suoraan suhteessa vauvojen määrään eikä välttämättä edes helppouteen/vaikeuteen. Itseasiassa mun kohdalla tuplat varmaan vähensivät tuota väsähtämisen mahdollisuutta, sillä annoin itselleni luvan turvautua välillä lähipiiriin. Yhden kanssa en varmaankaan olisi edes miettinyt hoitoonjättämistä ym. Mutta tuokin vain minun oma kokemus.



Syksyä kaikille!



Dummy + uinuvat peikonpoikanen ja keijuprinsessa (6 kk)