Miten isovanhemmat ovat suhtautuneet adoptoituun lapseenne?

Eikö kenelläkään ole mitään kokemusta adoptiosta?

Minun äitini on ylihysteerikko, joten hänelle adoptiolapset olivat oiva kohde etsiä kymmeniä mukasairauksia. Toinen lapseni on kuulemma näkövammainen, toinen tarvitsisi jalkatuet jne.



En usko että hän olisi yhtään sen fiksumpi mummo biologisellekaan lapselle...



Yleensäkään se suvaitsevaisuus ei ole enää kovin oleellinen asia siinä arjessa. Harva kun enää loppujen lopuksi muistaa, että ne lapset on jotenkin erilaisia. Lähiympäristö tulee niinsanotusti "värisokeaksi".

mutta vaikuttaahan se lapsen henkiseen jaksamiseen, jos 'omaa' suositaan ja adoptoitua käsitellään jotenkin varoen tai kummeksuen...



Olen miettinyt tätä niin kauan, että alkaa asiat toistamaan itseään. Adoptiohan ei ole mitenkään riskitöntä. Missään suhteessa.



Kiitos ajatuksistasi!





ap

Eikä se sen lapsen jaksamiseen sen kummemmin vaikuta, olette vähemmän tekemisissä niiden kanssa, joilla on asian suhteen ongelmia. Ei kaikki ihmiset kaikkialla muutenkaan tule juttuun, eikä kaikki pidä samanlaisista lapsista.



Me oltiin aikoinaan ns. maainfossa (pakollinen siinä alkuvaiheessa), jossa oli yksi adoptioperhe lapsensa kanssa "haastateltavana". Perheen äiti sanoi, että heidän perheellään oli naapurissa "vaari" - joka ei itse asiassa ollut perheelle mitään suku, oli vain läheinen vanhus heidän perheelleen.



Eikä elämä ylipäätäänkään ole riskitöntä. Biologisten lastenkaan suhteen millään tavalla yhtään sen enempää.



2

voit miettiä asiaa loputtomiin eikä siihen ole vastausta.

Minut on adoptoitu. Minulla on ihanat isovanhemmat ja suku ja kaikille olen ollut ihan oikea sukulainen ja lapsi, niinkuin laki adoption määrittelee.

Muistan lapsuudesta kun kaikki naureskelivat miten olenkin isäni näköinen, jokainen tiesi minun olevan adoptoitu, mutta se ei ollut oleellista enkä usko, että sitä aina muistettiinkaan.

Nyt kun olen äiti, olen törmännyt asiaan, etteivät mieheni vanhemmat pidä minun vanhempiani lastemme isovanhempina. Kun sanon lapsille, että mennään viikonlopuksi mummolaan, anoppi saattaa vastata (jos kuulee) että eihän se mikään mummola ole, eihän ne ole edes oikeita isovanhempia. Ja tätä hän jauhaa ihan lastemme kuullen. Vaikka olen kertonut satoja kertoja mikä on adoptio ja että kyllä, ihan oikeita isovanhempia ovat, ei vaan mene ymmärrykseen.

Joten tulet tod.näk. aina törmäämään idiootteihin, sille vaan ei voi valitettavasti mitään.

Voiko noin nuijia appivanhempia edes olla?Huh huh.Onneksi kuulostat siltä että sulla on asiat kohdallaan ja terve asenne.Koita jaksaa, tsemppiä!!!!Toisesta korvasta sisään, toisesta samantien ulos.

Adoptiovanhemman rooli on sitten vain auttaa lastaan hankkimaan niin vankan itsetunnon, että häntä eivät idiootit hetkauta.



2

Tämä oli valaisevaa. Tätä kaipasinkin, vaikka tietysti odotin jotain ihan muuta. Tärkeintä, että saan nyt ajatuksen pois oravanpyörästä.



Kiitos!





ap

kun niitä riittävästi jauhaa päänsä sisällä...



Adoptioperheen elämä on ihan tavallista lapsiperheen elämää. Siinä ei ole mitään mystistä tai kummallista - tai pelättävää.



2, jolla muuten on myös adoptoitu veli