Pelkäätkö koskaan että lapsesi kuolee?

Entäs jo sä kuolet ja lapsi jää asuntoon yksin. Sitten varmana sekin kuolee nälkään

Pelko on jäänyt siitä, kun lapsen isä, sukulaispoikani, äitini, pappani, mummini, ystäväni, kuolivat kaikki pienellä aikaa.

Kyllä jokainen sitä pelkää. Minun lähipiirissä on ollut sellaisia tapauksia, että lapsi on kuollut/vauva. Väkisinkin pelottaa että kuolema on niin lähellä ja arvaamaton.



Mutta älä ajattelee sitä, pelko vain häiritsee elämistä. Ja vainoharhaisuus ja paniikkihäiriö voi iskeä. Nauttikaa pitkästä elämästä kadestaan. :)



T:Mama joka vieläkin kuuntelee lapsensa hengitystä yöllä...

Todella ahdistava pelkotila.



Toivon suunnattomasti että mitään sellaista ei osu koskaan kohdalleni.

kuin myös mieheni kuolemaa.

Se on kamala tunne. Välillä ahdistaa niin että kyyneleet valuu ja väkisin tulee mieleen kauhukuvia. Onneksi se ei ole osana jokapäiväistä elämää, vaan menee onneksi ohi kun jotain tekemistä tulee tilalle.

Minä pelkään erityisesti, että sattuu jokin käsittämätön onnettomuus, jossa joku lapsistani kuolee. En tiedä voisinko ikinä antaa itselleni sitä anteeksi.

neljä lasta.

Joka päivä pelkään menettäväni lapseni syystä tai toisesta. Ja tilanne on sama kuin ap:lla, asun lapseni kanssa kahden.



Pelkään myös sitä että minä kuolisin tänne asuntoon ja lapsi jäisi ilman ruokaa, juomaa ja syliä.



Jälkimmäinen on ahdistavampi pelko.

pelkään ja välillä myös toivon. Kuitenkaan en haluaisi toivosta luopua,mutta hirveä nähdä kärsimystä

Olen menettänyt jo kaksi lasta ja vielä minulla on kaksi jäljellä ja tulee aikoja jolloin pelkään.





t: mummi 92 v.

mutta en anna kuolemanpelon ottaa valtaa mun elämästä.



tosin mulla on nyt yksi oppilas, jolla etenevä sairaus ja se on terminaalivaiheessa. se pelottaa, sillä tiedän joutuvani kohta hautaamaan oppilaani.

varsinkin väsyneenä kun alan miettimään niin alkaa aina itkettää :( ihan kamalia ajatuksia :(

lapseni joutunut tilanteeseen monesti jossa olisi voinut kuolla. silloin ei muuta voi kun ajatella että Jumalan käsiin, minä en voi asialle mitään ja se pitää hyväksyä vaikka se ei ole helppoa.

Jos en uskoisi Jumalaan niin luultavasti minun olisi vaikea hyväksyä montaakin asiaa lapseni ja meidän elämässä.

Ihanaa lukea etten ole ainoa jolla on näitä hirveitä kauhukuvia, joskus jopa pakkoajatuksia. Itku tulee ja sydän hakkaa kun ajattelee jos toinen noista ihanasta pojasta kuolisi... Hirveää. Miten siitä voi selvitä. Minun siskoni on kuollut ja nyt äidiksi tultuani en voi käsittää sitä, mikä tuska äitini sydämessä on ollut ja on varmasti edelleen, tapahtuneesta aikaa yli 15v.

Väkisin tulee ajatuksia onnettomuuksista, lasten kärsimyksestä, pelosta, turvattomuudesta...

lapsi kokee sen taakaksi kun vanhempi tarvitseee lasta liikaa.

Ollaan uskossa. Kaikilla ja kaikella on aikansa, ja pelkääminen ei sitä muuta. Kaikella on myös tarkoituksensa. Ja mitään ei tapahdu ilman että Jumala sen sallii. Joten ei ole mitään syytä pelätä.

Olen menettänyt jo kaksi lasta ja vielä minulla on kaksi jäljellä ja tulee aikoja jolloin pelkään.

t: mummi 92 v.

Ja "tsättäilee" täällä kuin mikäkin nuori plikka

erityisesti viime aikoina tullut mieleen. Yksi pääsiäisen seudussa hukkuneista lapsista oli serkkuni lapsi, käyn tapausta läpi uudelleen ja uudelleen, hukkuneen lapsen hätää, vanhempien tuskaa jne

Jostain syystä pelkään etenkin nuorimmaiseni puolesta. Tyttö on ehkä varovaisin ja rauhallisin kolmesta lapsestamme, joten sinänsä ihan hullua.



Mutta tyttö on aina ollut hyvin pieni ja siro, etenkin nukkuessaan muistuttaa pientä nukkea (ja neuvolassakin jaksoivat aina muistuttaa asiasta...). Varsinkin vauva-aikoina katselin häntä usein ja pelkäsin kuollakseni, ettei tuota lasta ole tarkoitettu elämään aikuiseksi... En tajua mistä moinen edes päähäni pälkähti. Kai hän sitten on olemukseltaan jotenkin niin hauras tai jotain... Nyt kun tyttö on isompi (2v) pelko ei ole enää ihan niin voimakas, mutta edelleen voimakkaampi kuin muiden kohdalla. Muiden lasten ikäänkuin uskon pärjäävän, vaikka kuopus ei tasan isompiensa jalkoihin jää ja hänen kohdallaan pitää kyllä varsin kutinsa sanonta pieni, mutta pippurinen :D