Herättikö esikoisen syntymä voimakkaampia tunteita kuin seuraavan lapsen syntymä?

Kaikista lapsista olen onnellinen, mutta esikoisen kanssa koettiin ekaa kertaa kaikki ihmeellisyydet. Ei ne enää niin suurta kummastusta aiheuttaneet, vaikka olivatkin suuria hetkiä.

Samanlaista se minullakin oli. Tosin kuopuksen synnytys oli vaikeampi ja toipuminen hitaampaa, minkä vuoksi en ehkä jaksanut maanisena hössöttää.

Mutta sitten kun toinen lapsi on vähän isompi, niin muistan kokeneeni suunnatonta riemua sisarussuhteen kehittymisen seuraamisesta ja siitä, että perheemme oli jo melko valmis. Kolmanne kanssa olen huomannut nämäkin riemut edelleen laimeammiksi, eli se ei olenää niin ihmeelistä, kun isoveli sulosesti huomioi pienempiänsä jne. Vaikka toki pidän itseäni kovin onnekkaan,a kun olen saanut kolme melko tervettä alsta.

Esikoisen synnyttyä rakastin häntä heti valtavasti ja olin pakahduttavan onnellinen. Kakkosen kanssa loppuraskauden pari viimeistä viikkoa oli surullisia ja stressaavia perheen sisällä sattuneen kuolemantapauksen vuoksi ja synnytys oli hyvin vaikea. Hän syntyi keskosena ja oli sairaalassa vajaan kuukauden, alussa en oikein uskaltanut kiintyäkään häneen, kun pelkäsin, että ei selviä. Ekaa hymyä saatiin odotella neljä kuukautta. Imetys ei onnistunut. Esikoisen kanssa juuri imettäessäni koin niitä parhaita onnellisuuden hetkiä. Kakkosen hoito on jotenkin hyvin mekaanista, olen kyllä hänestä onnellinen, mutta tunne on todella paljon laimeampi kuin esikoisen kanssa. Koen tästä aika lailla syyllisyyttä, ajattelin, että äitinä rakastaisin kaikkia lapsiani valtavasti! Ja haluaisin rakastaa kaikkia aivan suunnattoman paljon. Mahtaakohan tunteet korjautua jossakin vaiheessa.

kun kakkosella ei ollut syntyessään samanlaisia ihanaa tukkaa kuin esikoisella - vaikka hassultahan se tuntui ja pian meni tunne ohi. Nyt on molemmilla taaperoilla yhtä paksut hiukset :D Kakkonen oli huomattavasti vaativampi tapaus, joten vaati ja sai huomiota paljon (ja saa edelleen).

Täällä mammat kilvan valittavat, kun ei siitä kolmannesta lapsesta onnitella samalla tavalla kuin ekasta, mutta sitten eivät itsekään ole niin innoissaan niistä seuraavista lapsista.



Hassua.

haltioitumisen tunteet ja mulla 3 lasta...ekan lapsen syntymä herätti sitten paljon enemmän myös pelkoa, jännitystä ja hermostuneisuutta kun kaikki oli niin uutta ja outoa.

Muuten en osaa edes arvioida. Olihan se esikoisen äitiys erilaista kuin kahden seuraavan. Yhtä onnellinen olen ollut. En osaa siihen eroa tehdä. Toki arkipyöritys on uusien lapsien aikana ollut erilainen, eikä siihen vauvaan ole voinut niin symbioosia pitää. Öisin on ollut sellaista vauvan kanssa kahdenkeskistä aikaa tokan ja kolmannen vauva-aikana.

Esikoinen kun joutui enemmän syntymänsä jälkeen hoitajien hoitoon oman terveyteni ongelmien vuoksi ja koska esikoinen oli pienipainoisena syntynyt, että tulin ihan kateelliseksi hoitajille alussa. Kakkosen synnyttyä pidin hänet visusti itselläni ja pääsimme ihanaan babybluesiin jo heti ekoina päivinä. Nyt esikoisen osalta tunnen, että jotain ihan ekoina päivinä menetin meidän suhteestamme, kun ympärillä sähläsi ja sotkeutui ohjeineen väliin niin paljon muuta väkeä.

esikoisen kanssa kaikki oli uutta ja "vaikeaa", tuntui ettei osannut hoitaa vauvaa jne, kiintymiseen meni aikaa... Nyt toisen vauvan kanssa tuntuu että olen onneni kukkuloilla, rakastuin häneen heti kun sain syliini.