Onko tuntematon ihminen joskus puuttunut kasvatukseesi tai tapaasi toimia lastesi kanssa?

tuttavat ja sukulaiset sitäkin herkemmin. Ärsyttävää. Olen riidoissa muutamankin kanssa tämän aiheen takia.

kerran joulukirkossa takana istuneet kiittelivät, miten nätisti meidän lapset (3 kpl) olivat olleet hartauden ajan.

Varsinkin bussilla matkustava äiti saa kuulla yleensä noin 60-70-vuotiailta naispuolisilta kanssamatkustajilta, miten hän matkustaa lapsen kanssa aivan sopimattomaan aikaan (klo 20 kesälauantaina), miten lapsi on puettu aivan liian kevyesti, miten väärin on ylipäätään humpata lapsen kanssa ympäri kaupunkia, vaikka pieni lapsi tarvitsee kodin rauhaa.



Onneksi kuitenkin vieläkin useammin on ihasteltu lapsen hyvää käytöstä, hauskoja juttuja tai suloisuutta :)

mutta mummot kyllä. Esim. äitini mukaan jos pieni 1v. istuu sohvalla niin ei riitä että istuu siinä vieressä vaan kädet täytyy pitää siinä lapsen ympärillä... Yleisesti ottaen neuvot ovat olleet typeriä ja välillä mietin että vaikutanko niin tyhmältä. En tiedä miksi mutta minua ärsyttää kun kerrotaan suunnilleen kädestä pitäen itsestäänselvyyksiä. Huoh!

Olin melko ällistynyt ja vaikenin sitten kohteliaasti. Hän luuli kaiketi olevansa ainoa silloin tuntemani äiti-ihminen.



Eiköhän hän ole viisastunut tässä vuosien varrella.

Tosin, aivan kuten joku muukin totesi, minä tiedän että lapsen hyvä käytös ei ole minun ansiotani, vaan hänellä vaan sattuu olemaan hyvin rauhallinen ja empaattinen perusluonne. Kerran raskausaikana, kun ostin kaupasta valmiskakkua, muuan vanha herrasmies sanoi, että raskaana olevan ja pienten lasten ei tulisi syödä tuollaisia teollisuusmömmöjä. En mä loukkaantunut, koska mielestäni hän oli täysin oikeassa. Silloin vain halutti niin mielettömästi suklaamurukakkua. :D

sukulaistäti, joka on kai jokapaikanammattilainen mielestään, koitti puoliväkisin saada meidät juottamaan pienelle koliikki vauvalle VETTÄ kun annoimme hänelle maitoa, kuulemma siitä johtuu kaikki huudot kun sitä janottaa, ja janoon auttaa vain vesi. :D (juu, tarjottu on, mutta kuinka ollakaan, ei se vesi parantanu koliikkia...)



ja voi niitä lukuisia muita ohjeita koliikki vauvan kanssa, ja vielä kun kaikki esittivät jotain maailman varminta vinkkiä, joka parantaa kaikista vaivoista ja päälle ihmettelyt ettekö ole edes kokeilleet tätäkään ---> no ei, kun ihan huviksi ja ajankuluksi huudatetaan tätä vauvaa. hohhoi. eiköhän kaikkemme tehty vauvan oloa helpottaakseen.



anoppi ja appi ovat ainoat joilta ei ole tullut mitään idioottimaisia ohjeita, neuvoja saatu jos kysytty, ei muuten!

otettu "asiaksi" moittia lastani. Todella ärsyttävää - varsinkin kun minulla on lapsi asperger, jonka poikkeava käytös ei johdu tuhmuudesta, vaan sosiaalisten taitojen puutteesta, ja moittiminen vain saa hänet ihan lukkoon.

ja ulkonäkööni ja ikääni. Eihän tälläinen tatuoitu äiti voi olla mistään kotoisin....

Junassa, terveyskeskuksessa, puistossa, ravintolassa, nää ainakin muistan.



Hymyillen otan kohteliaisuudet, vaikka myönnänkin näin salaa, että ei se niiden käytös mun ansiota ole. Sattuvatpa vaan olemaan sen sorttisia, että tykkäävät olla ihmisiksi julkisilla paikoilla. Pienestä asti olleet kärsivällisempiä kuin äitinsä ;-)

Välillä ihan raivostumiseen asti. Jokainen heistä kun tiesi paremmin kuin minä, mitä vauvani tarvitsi... Olin anopin mielestä opettanut vauvani sellaiseksi, että huutaa, jos on yksin (vauva 6vkoa). Kälyni mielestä pidin vauvaani nälässä, kun en joka syötön jälkeen tarjonnut korviketta (vauvani syntyi alle kolmekiloisena mutta sai painoa koko ajan tasaisesti ja rinnoista suihkusi maitoa tuttipullollisen verran ylimääräistä joka päivä). Siskoni (neljän lapsen äiti) kertoi niksejään vaipanvaihdosta kiinteiden aloittamiseen ja loukkaantui, jos tein jotenkin toisin kuin hän.



Vain kerran ihan ulkopuolinen antoi neuvoja ja hänkin antoi ystävälleni, jonka lapsi oli koliikkivauva. Kuljimme kaupassa ja vauva oli huutanut jo jonkin aikaa. Tällä hetkellä ystäväni työnsi häntä kärryissä, koska oli vähän aikaa sitten syöttänyt ja tiesi, että vauva nukahtaa ihan koska tahansa vaunujen heijaavaan liikkeeseen mutta tietysti huutaa aikansa. Vanha nainen pysäytti meidät ja ilmoitti paheksuntansa siitä, että ystäväni ei ota itkevää vauvaa syliin. Erityisesti jäi mieleen sanat "ei noin vauvaa hoideta". Harmitti ystäväni puolesta, koska ihan todella olivat kokeilleet kaikkea mahdollista itkun helpottamiseen, ja useimmiten mikään muu ei auttanut kuin vain tasainen heijaava liike.