Miehen tyyli vähätellä mun juhlapäiviäni

pitäisi arvostaa puolisoa sellaisena kun hän on. Meillä ei mies juhli mitään, lasten synttäreitä kyllä. Mutta ei minun, äitinsä jne. Itse kyllä ostan miehelle lahjan, ja yritän juhlistaa hänen syntymäpäivää. Lapset taas järjestävät isänpäivän.



Minulla ei ole ainakaan tarvetta puuttua miehen tyyliin hoitaa juhla asioita, jos hän ei halua en painosta enkä pakota. Arvostan häntä juuri sellaisena kun hän on. eivät ne juhlimiset kuitenkaan ole se avioliiton/parisuhteen perusta.

ja vaatiminen ei kuulu ihmissuhteeseen.



Normaali aikuinen ihminen on olemassa ilman jatkuvaa peilaamista muihin ja jatkuvan kiitoksen kerjäämistä.



Tunne-elämältään kehittymätön lakkaa olemasta, jos ei joku koko ajan "huomioi".

ja vaatiminen ei kuulu ihmissuhteeseen. Normaali aikuinen ihminen on olemassa ilman jatkuvaa peilaamista muihin ja jatkuvan kiitoksen kerjäämistä. Tunne-elämältään kehittymätön lakkaa olemasta, jos ei joku koko ajan "huomioi".

vaan sanotaan, että jos puoliso ei lainkaan huomioi ja noteeraa - edes juhlapäivinä - kyse on perustavanlaisesta tunnevammaisuudesta TAI siitä, että ei arvosta toista.

Mistään "jatkuvasta" huomionkaipuusta ei ole kyse. Kunhan silloin tällöin huomioi.

Miten on ap, voitko viettää äitienpäivän lastesi kanssa omien vanhempiesi luona? Olisi hyvät juhlat kaikilla ja ehkä miehesikin saisi ajattelemisen aihetta.

Miten on ap, voitko viettää äitienpäivän lastesi kanssa omien vanhempiesi luona? Olisi hyvät juhlat kaikilla ja ehkä miehesikin saisi ajattelemisen aihetta.

Tuo onkin hyvä idea! Lähdette juhlimaan muualle ja sanot vain ihan ystävälliseen sävyyn, että kun miestäsi ei kiinnosta, niin lähdette juhlimaan keskenänne. Ehkä mies tajuaa, että haluaakin olla mukana. :) tai sitten jos hänelle ei herää sellaisia ajatuksia, niin pitäkää sitten perinteenä lähteä ilman häntä.

Miksi ihmeessä pitää saada sitä kiitosta ja huomiota? Oletko miehesi/isukkisi sylikoira vai mikä-lienee-olio?

Tämä jankkaaja on kyllä vakavasti hoidon tarpessa. Ilmeisen oikeaan osui jonkun aiempi diagnoosi siitä, että ei ole itse saanut mitään ja haluaa siksi kieltää muiltakin :( Oikeasti kannattaisi harkita terapiaa. Ei ole normaalia ajatella, että muistaminen merkkipäivänä on jokin hirveä heikkouden osoitus, ja se että muistamista toivoo, vielä pahempi. Jokainen normaali, mieleltään terve ihminen tykkää pienistä huomionosoituksista erityisesti merkkipäivänä ja suo niitä myös muille. Hyväkäytöksinen ja ajattelevainen on tietenkin itse huomioimassa.

kun ei ole siihen kotonaan tottunut. Ei se niin helppoa ole. Eikä asiaa yhtään helpota se, ettet itse näytä mallia ja muista häntä hänen merkkipäivinään. (Vai olikohan se ap...)

Tuolla vähättelyllä mies yrittää vain selvitä tilanteesta, jota ei hallitse.

ei ap. Ja minä olen siis muistanut aina, nimipäivät ja kaikki, jo vuosia. Minun synttärit meni aina sinne päin, hääpäiviä ei muistettu. Ensimmäinen äitienpäivä meni ilman mitään ohitse. Toisena sanoin asiasta etukäteen ja mies sanoi "et sä ole mun äiti". Siinä mulle riitti, en jaksa enää tehdä mitään koska häntä ei kiinnosta.

Asiasta on kyllä puhuttu, ja joskus olen hampaat irvessä saanut jotakin, tyyliin kukan. Siitä on sitten valitettu kuinka oli niin kallis, ja että ärsyttää tällaiset markkinamiesten keksimät juhlat :(

Ja vaikka musta olisi todella kiva saada joku koru tai hajuvesi, olisin tosi iloinen jos mies laittaisi lapset askartelemaan mulle jonkun kaula- tai rannekorun. Sellaisen lasten helmistä tehdyn :) Mutta ei, ei voi.

Ajattelin tehdä itse itselleni kakun ja käydä ostamassa korun. Tosi rankka vuosi takana, ihan hyvin voin juhlistaa sitä että olen kuitenkin ollut sen ajan ihan hyvä äiti.

Isäni oli juuri sen tyypin miehiä, joka näki juhlimisen ja huomionosoittamisen vaimolle esim. syntymäpäivinä turhana. Perusteli kantaansa sillä, että hän rakastaa äitiäni ne muut 364 päivää vuodesta (niin varmaan. Ei kyllä vaikuttanut arvostavan perhettään) ja kukkien ostaminen tms. on turhaa mielistelyä. Jos jotain hänet saatiin vaikka jouluna ostamaan äidille niin se oli aina tyyliin lautasia yhteiseen käyttöön tai imuri.



Isäni on hyvin kylmä, negatiivinen, tunnevammainen ja suunnattoman katkera ihminen. Siitä se juhlavastaisuus ja kyvyttömyys osoittaa huomiota lähimmäisille kumpuaa. Hän yleensäkin ajattelee vain omaa napaansa ja empatiakyky on 0. Vanhempani ovat nyt eronneet.



Onneksi oma mieheni on täysin erilainen ja me huomioimme toisemme.

suoraa puhetta.

Kerro, että haluat lapsuutenkotisi kaltaisen lämpimän juhlakulttuurin siirtyvän myös lapsillesi. Haluat lastesi oppivan arvostamaan toisten merkkipäiviä ja antaa siihen mallin kotona.

Kyllä mä olen tästä joskus puhunut, mutta täytyy puhua uudelleenkin.

Mitä tuo kommentti tarkoitti?

tuon aloitusviestisi miehelle?

omia lapsellisia perinteitään sen paremmin kuin miehellä omiaan?



Ap muistakoon ja väkertäköön jos tykkää, mutta ei hänellä ole oikeutta vaatia sitä muilta.

Minullakin vähän samankaltainen tilanne paitsi että mies ei ihan noin kommentoi (tosi törkeää kommenttia muuten, ei se kiltteys liity äitienpäivän viettämiseen). Ei vain jaksa muistaa tai sitten tosiaan kysyy etukäteen, että mitä haluaisit, ja jos kerron, sanoo heti, että ei osaa sellaista ostaa, osta se itsellesi. Mitään äitienpäiväjuhlaa ei todellakaan järjestä (siis esim. onnittelisi tms), ja kun lapsetkaan eivät ole vielä päiväkodissa, niin ei tule sieltäkään korttia. On vähän sellaisella asiapohjalla tämä meidän juhlakulttuuri :(



Omassa kodissani tosiaan oli samankaltainen perinne kuin sinullakin, ap. Valkovuokkoja ja kieloja kerättiin äidille aamulla, sinä aikana isä keitti kahvin ja sitten laulaen herättelemään äitiä. Jonkin lahjankin isä oli hankkinut, myöhemmin sitten me lapsetkin, mutta aina on myös isä muistanut.



En halua kuitenkaan sanella miehelleni, miten juhlia vietetään vaan toivoisin, että löytäisimme sen oman tavan. Välillä näin on ollutkin ja välillä taas ei...

Mä olen ainakin huomannut, että juhlapäivät ovat todella tärkeitä lapsille. Juuri se valmistautuminen, yhteiset salaisuudet ja toiselle ilon tuottaminen. Jos mun mies alkaisi tuollaisia juttelemaan lasten kuulleen, niin johan heillekin tulis paha mieli.

omia lapsellisia perinteitään sen paremmin kuin miehellä omiaan?

Ap muistakoon ja väkertäköön jos tykkää, mutta ei hänellä ole oikeutta vaatia sitä muilta.

vaan siitä, että mies vähättelee ap:tä ja liittää äitienpäivämuistamiset siihen, että ap ei ole tarpeeksi mielistellyt häntä... Eikö tuo ole henkistä kiristämistä? Eivät aikuiset ihmiset puhu toisilleen tuolla tavalla. Jos ei kiinnosta hankkia mitään lahjaa ap:lle, niin kyllä nyt normaalijärkinen mies osaa pitää mölyt mahassa ja vaikka itse päivänä nätisti onnitella ja keitellä kahvit ja pyytää lapsia keräämään kimpun kukkia tai tekemään kortin. Ei kai se nyt mahdotonta ole, kun tietää, että sillä ilahdutetaan vaimoa?

Tuskin se ap:n mies itsekseen on ilman ap:n painostusta työlääntynyt tuohon painostukseen.



Jos ap olisi pitänyt suunsa kiinni, ap:n mies ei tasan puhuisi juhlista yhtikäs mitään.

Musta se oli jotenkin surullista. Ja synkkää, kun ei mitään juhlittu tai juhlistettu. Yritin opettaa hänelle muistamista, mutta ei hän oppinut.



Hautajaiset hänelle sentään järjestin, kauniin juhlan, kun kuoli vuonna 2009. Eikä mies laittanut vastaan.



Sano miehellesi, että kannattaa nyt juhlistaa ja muistaa, edes pienellä jutulla. Naiselle kukat ja muistamiset ovat tärkeitä, mies ei sitä ymmärrä, mutta mies voi oppia. Voi tulla päivä, ettei kukkia enää viedä kuin haudalle...