Miten vaikeita teidän 3-vuotiaanne ovat (olleet)? Meillä pikku terroristi :(

sukkela, vilkas ja utelias poika, ja uskon ymmärtäväni sua. Meilläkin muuten pojalla nyt ihan viime viikkojen aikoina tullut uudeksi "kivaksi jutuksi" tuo sisällä sylkeminen!

olen kieltänyt häntä ja sanonut, että jos on pakko sylkeä niin vessanpyttyyn tai wc:n lavuaariin saa sylkeä. Siellä käy sitten räkimässä... räkii kyllä silloin tällöin vielä ihan tuosta noin vaan lattiallekin!



Meidän pojalla ei edes ole mitään pienempiä sisaruksia, joten ei ole mitään selkeää syytä käyttäytymiselleen. Kai se vaan kuuluu tähän ikään...



Voimia, kyllä se ohi menee... toivottavasti...

Miten kasvattaa tällaista, siis kun kiljuu, sylkee tai tekee muita ilkeyksiä niin mikä on oikea konsti puuttua? Tuntuu että aivan yhtä tyhjän kanssa tekee mitä tahansa. Pitäisikö jättää huomiotta vaan? Ajattelisi että 3v jo sen verran iso että antaa toistenkin jutella rauhassa ja osaa istua vaikka ruokapöydän ääressä, mutta ei puhettakaan:(

Meillä kolme lasta. Nuorin nyt 3v ja tämä kuopus on huomattavasti hankalampi kuin isommat.



Meillä nipistellään isompia, lyödään leluilla ja heitellään. Omii värit piirrettäessä eikä isommat saisi käyttää ainakaan hänen lempivärejään lainkaan jne.



Meillä tuo kiusaaminen liittyy mielestäni usein siihen että lapsella ei ole hyvä olla. On syönyt jotain sopimatonta ruokaa (laajat allergiat jotka toki oireilevat muuten mutta lisänä tuo kiusaaminen) tai sitten korviin on kertynyt vaikkua joka aiheuttaa kurjaa oloa. Ja sitten tietysti nämä perinteiset nälkä, jano, väsy ja tylsyys.



Meillä on kaikki lapset tarvineet 3v iässä noin 2 tunnin välein ruokaa päivät. Muuten kiukuttaa nälkä. Siitä on sitten pikkuhiljaa päästy pidentämään ruokailujen väliä mutta tosiaan juuri tässä iässä on nälkä melkein aina.



Tietty jos itse on "pikkasen edellä lasta" niin sujuu hyvin. Siis tarjoaa ajoissa ruokaa ja pyytää avuksi tyhjentämään pyykkikonetta tai vaikka siivoamaan jotain komeroa niin kaikki sujuu. Sitten jos taas on nälkäinen ja vielä tylsääkin niin varmasti edessä on ongelmia kun huomiota haetaan ihan millä keinolla hyvänsä...



Tsemppiä ja jaksamista.

Meillä lapsi syö todella huonosti. Pöydän ääressä ei istu millään ja skippaa helposti suurimman osan päivän syömisistä jos ei ole mieleistä (vaikkapa muroja tms herkkua, mitä annamme harkiten).

On muuten paha ikä. Aika monen vauvan 'minän' syntymäaika, eroahdistuskausi tai mitä ikinä. Siinä vaiheessa meidän pikku kakkonen on tietoisesti alkanut hakemaan äidin ja muiden huomiota, havainnut olevansa 'minä itse'. Toki on kolmevuotiaan pikku ihmisen keinot vähissään, kun tästä edespäin kilpailu vanhempien huomiosta saa aivan uudenlaisia piirteitä.

Ja ei ne lapset todellakaan haluaa kuunnella teidän juoruiluja joidenkin ventovieraiden kanssa ruokapöydässä ellei nuo vieraat tuoneet mukaan hänelle hyvää leikkitoveria, vaikkei tietenkin välttämättä silloinkaan.

Meilläkin kolme lasta ja kaikkien kanssa käyty samat sylkemiset ja lyömiset läpi. Nuorin on meilläkin kaikkein vaikein, ei neiti usko sitten mitään, hakkaa toisia ihan tuosta vaan ja heti kun selkäni käännään niin hakkaa vaan vielä kovempaa.

Sylkeminen on minusta jotenkin kamalaa. Vanhin sylkäisi kerran appiukon päälle, arvatkaa vaan miten häpesin, varsinkin kun tyttö vaan nauroi ja sylkäsi vielä lattialle perään. Olisi tehnyt mieli vajota maanalle.

Onneksi kaksi vanhinta on jo selkeästi iän ohittanut ja nuorinkin jo syksyllä 5v, joten voitonpuolella toivottavasti ollaan.

Ei muuta kun voimia ja jaksuja ap:lle

mielestä kaikkeen huonoon käytökseen tulee ehdottomasti puuttua, esim. jäähylle joutumisella. Jos jättää huomiotta, lapsi ei välttämättä tiedä tehneensä väärin tai vastoin vanhemman tahtoa. Toistoja tarvitaan varmasti satoja, mutta tulee päivä, että oppi on mennyt perille.

Meillä ei auttanut kuin aika ja kuri. Ei se vieläkään istu kunnolla pöydässä, syö miten syö, joskus hyvin joskus ei mitään, ei se kyllä sylje tms. mutta normi kiukuttelut.



Meillä auttaa puhe, kun jankkaan asiaa miksi ei saa tehdä ym. Paljon pussailen, halailen ja kehun poikaa. Meillä myös vauva jolle ei ole kiukutellut yhtään.



Ollaan paljon ulkona, uimassa ym. missä menee puhti ja illat sujuu hyvin.



Nyt jos poika itkee ja kiukuttelee lattialla, heittäydyn itse samanlaiseksi ja kysyn olisko kiva jos äiti aina käyttäytyisi näin. Nyt nauraa ja sanoo ei, ja sit kiukku loppuu. Minusta on vähentänyt lattialla pyörimistä.



Minun motto siis: Puhu, kiellä ja demonstroi.

Meillä on ihan samanlaista, ikää pojalla vähän vähemmän. Eikä ole edes vauvaa talossa eikä äiti väsynyt (muuta kuin tuohon komentamiseen). Syö huonosti, kiljuu, juoksee karkuun, uhmaa jne. Toisaalta osaa olla oikein hurmaava. Toivon ajan ja aikuisten johdonmukaisuuden auttavan.

just aloittaa ketjun tästä aiheesta, mut ap ehti ensin. :)



Meillä siis 2,5-vuotias poika, jolle on syntynyt pikkusisko kolme viikkoa sitten. Poika on ihan kamala; lyö meitä, kirkuu, heittelee tavaroita, sylkee, kiusaa koiraa...olen aivan ihmeissäni hänen kanssaan. Ymmärrän kyllä että on aika kamalaa että hän on menettänyt ainokaisen asemansa, mut silti en tiedä, mitä hänen kanssaan tehdä, koska hän oli ennen niin erilainen.



Miten esimerkiksi reagoida lyömiseen? Kiellän tietenkin aina, ja tilanteesta riippuen yritän joko estää lyömisen tai sitten keskeyttää tilanteen (nousemalla seisomaan, laittamalla lapsen sylistä lattialle ym.) tai jos näen että hän on väsynyt tai mustasukkainen vauvalle, kiellän ensin ja kun lyöminen loppuu, paijailen häntä ja kysyn tarviiko tämä pieni poika nyt vähän hoitamista, ja aina hän tarvitsee. Mut lyöminen jatkuu aina vain, ja eilen löi ekaa kertaa vauvaakin. Mies on isyyslomalla, ja lapsi saa paljon huomiota ja huolenpitoa, ei häntä ole mitenkään "syrjäytetty". Meillä alkaa mennä selvästi jo vähän hermo tähän tilanteeseen, eikä aina olla niin kärsivällisiä kuin pitäisi. Tunnen itseni aika monta kertaa päivässä huonoksi kasvattajaksi, kun lapsi on oikea pieni riiviö.



Oisko kenelläkään neuvoja tähän meidän tilanteeseen?

Vaikka välillä tuntuisikin, että keinot meinaa loppua, niin yritä linjakkaasti jaksaa jatkaa tilanteesta toiseen. Aina ei ole helppoa olla hermostumatta, mutta yritys lasketaan jo plussaksi äidille :)

Yritäkää olla rangaistuksissa johdonmukaisia - ensin yksi (ja vain yksi) varoitus, joka takkaa lapselle mahdollisuuden korjata käytöstään, jonka jälkeen aina sama rankku, jos tilanne ei muuten korjaannu. Olipa siis keino mikä tahansa (vaikka jäähypenkki), niin selvyyden vuosi seuraus huonosta käytöksestä on aina sama. Varoitus - rankku ilman muita uhkailuja.

Myös syli auttaa monelle kolmevuotiaalle. Siinä tarvitaan tosin aikaa, sillä ekoilla kerroilla syliin rauhoittumiseen voi mennä toista tuntia.