Miltä tuntuu se kun masennuslääkkeillä "mikään ei hetkauta"? Miten ne voi niin vaikuttaa?

Ainakin kolme mitä olen tähän mennessä kokeillut. Laimentavat kaiken tuntemisen. Sekä hyvät että huonot tunteet.

Ensinnäkin muisti huononi tosi paljon. Oli vaikeuksia muistaa esim. oliko tullut otettua lääke pari tuntia aikaisemmin vai ei. Lisäksi asioitten tekemisestä katosi sellainen kokonaiskäsitys. Aikaisemmin helpotkin asiat rupesi tuntumaan jotenkin epämääräisen hankalilta. Sitä vaan sit haparoi sumussa kohti jotain osatavoitetta ja toivoi että lopulta saa kokonaisuuden hanskattua.



Tai oikeastaan sumukin on liian mukava metafora, pidän sumusta. Lisätään siihen vielä lieju. Ilman lääkettä olo oli kuin asfaltilla hellepäivänä. Kaikki on kirkasta ja askel käy kepeästi, mutta ongelmana on auringon ahdistava porotus. Sitä toivois jonkinlaista vilvoitusta. Sitten kun on se lääke sitä seisoo jalat nilkkoja myöten liejussa eikä oikeastaan huvita liikkua yhtikäs mihinkään. Sitä vaan seisoo paikallaan ja liikkuu mahdollisimman vähän, koska se on niin tympeää.



Nyt kun olen vähentänyt masislääkettä radikaalisti, on ihana että saa taas asioita tehtyä! On kivaa esim. vaan siivota ihan siitä ilosta ettei ole sitä tajutonta väsymystä riesana.

Ne kamalat aallonpohjat lievenivät, mutta eivät vieneet tunteita läheskään kokonaan. Jos näin käy, lääkkeet eivät varmaan ole sopivat.