Miten kertoa lapsille 10 ja 12v?

kerron lapselle sen mukaan mitä kysyy,

eli ei mitään pitkänajan ennusteita, eihän kukaan oikeesti ja varmasti voi tietää päiviään

eli sen mukaan kun isoisä heikkenee, niin tietoa lisää lapsielle

sulla kuitenkin jo isot lapset ymmärtävät tilanteen vakavuuden ja tietävät jo kuoleman omessaolon ja siten elämän realittetit suht hallussa

mukavaa ei koskaan ole menetttä läheisiään, tapthtui se yhtäkkiä tai pikkuhiljaa

mutta rehellinen tieto ja ei valehdella, eikä peitellä totuutta

olis kyllä syytä istuttaa lapset hetkeks alas ja sanoa, että isoisä on hyvin sairas ja ei elä enää kauan. jos salaat tietäväsi tuon asian ja lapset sen joskus saa tietää niin he ovat varmasti TODELLA katkeria siitä lopun ikäänsä sinulle. niin moni asia saattaa jäädä tekemättä tai sanomatta.

kyseessä lapsille myös tärkeä ihminen, varmaan itse kertoisin lapsille isoisän olevan vakavasti sairas ja sairauden johtavan "sitten joskus" kuolemaan, mistään aikamääreistä ei kumminkaan lähtisi puhumaan.Itse haluan olla lapsilleni rehellinen ja kertoa myös näistä elämän ikävistä asioista. Voimia sinulle.

Oma kokemus on kyllä päinvastainen. Eli lapsille kannattaa puhua.



Lapset kuitenkin aistivat aika herkästi ihmisten huolen, mutta helposti luulevat, että vika on heissä.



Jos isäsi sairastaa kuitenkin jotain, niin kyllä lapset herkästi huomaavat muutoksen. Ja jos käy niin, että isäsi joutuu esimerkiksi sairaalaan ennen kuolemaansa, niin kyllähän te siellä varmaan käytte.



Kuolema on aina yllätys ja järkytys, vaikka se olisi odotettukin. Lapsia auttaa paljon se, että vanhemmat puhuvat totta ja näyttävät mallia miten surraan. Jos vanhemmat piilottavat kaikki tunteensa lapsilta, niin lapsillle voi tulla olo, että he eivät saa surra, koska vanhempien mieli järkkyy.



Käpy on hiljan julkaissut oppaan miten tukea lasta kun läheinen on kuollut.



http://www.kapy.fi/uploads/Miten%20tukea%20lasta%20kun%20l%C3%A4heinen%…

En mitään ennusteita lähtisi kertomaan. Sitten kertoisin sen mitä lapset kysyy sekä sen että tautiin voi kuolla ja se on vaikea hoitoinen. Kyllä asia jostain läheisten puheesta esille tulee, parempi että kuulevat sen sinulta.

olis kyllä syytä istuttaa lapset hetkeks alas ja sanoa, että isoisä on hyvin sairas ja ei elä enää kauan. jos salaat tietäväsi tuon asian ja lapset sen joskus saa tietää niin he ovat varmasti TODELLA katkeria siitä lopun ikäänsä sinulle. niin moni asia saattaa jäädä tekemättä tai sanomatta.

Edelleen olen sitä mieltä, etttä itse kertomistilanteesta ei kannata tehdä "suurta tapahtumaa". Kerro se luonnollisesti päivän touhujen lomassa, esim. yhteisen ruokailuhetken päättyessä. Tilanne on varmasti raskas, mutta mielestäni lasten täytyy se kuullu, kuitenkin ilman suurempaa draamaa. Kyllä he kyselevät sen minkä haluavat tietää.

hoidoista yms..ihan suoraan ja rehellisesti, ettei aikaa välttämättä ole kauan jne.. mutta eihän kenkään elinpäiviä voi tietää. Kova tilanne ja vaatii voimia. Jaksamista sinulle ja perheellesi ja isällesi parhainta mahdollista vointia toivon.

Mietin asiaa omalle kohdalle ja itse kyllä haluaisin todellakin tietää, ja varmasti isompana katkeroituisin jos saisin tietää,että asia pimitettiin minulta. Monta asiaa voi jäädä tekemättä ja sanomatta, nimenomaan...



Tuskin he noita ennusteita ymmärtäisivätkään, enkä niistä ajatellutkaan kertoa... Mutta tosiaan, olisiko parempi ottaa oma hetki asian kertomiselle ja istuttaa lapset alas kuuntelemaan, vai ohimennen esim. ruokailua lopetellessa, kuten joku ehdotti, ottaa asia puheeksi? Ja miten aloittaa.. Oon ihan neuvoton nyt :(

kaikille. Meillä on puhuttu eläminen ja kuoleminen periaatetasolla pienestä alkaen, osana elämän ketjua. Mutta ne omakohtaiset menetykset ovat aina suunnittelemattomia, viimeksi sain viestin ja purskahdin itkuun.



Lapsi, 9v, meni hiljaa pois, sitten oman itkuni laannuttua sain selitettyä, miksi itkin. Siitä on pikkuhiljaa jatkettu juttua, menetyksestä, kuolemasta, elämästä ja muusta.



Minusta parasta on ollut huomata itsekin, miten lapselle kertoessa osaa itsekin ymmärtää kuolleen ihmisen elämän merkityksen, ei vaan sitä menetyksen tuskaa.



Oma äitini ei koskaan puhunut syövästään meille lapsille, näin jälkikäteen olen ehdottomasti avoimen keskustelun kannalla. Lapsille pitää kertoa, puhua, antaa tilaa kysyä, selittää, kerta toisensa jälkeen, vuosi vuoden jälkeen. Puhuminen ja jakaminen auttavat, salaaminen ja vaikeneminen eivät.



Voimia, puhukaa!

vaikka ruokailun lomassa sanot, että täytyy kertoa teille lapset ikäviä uutisia. Isoisällä on vakava sairaus.

Kerro asia todenmukaisesti, mutta älä tee kertomistilanteesta liian vakavaa ja surullista.



Itse kertoisin joskus "ohi mennen" kun ukista tulee muutenkin puhetta, että "ukki muuten sai vähän aikaa sitten kuulla sairastavansa vakavaa tautia. Ukin täytyy saada vähän enemmän levähtää kuin ennen. Lääkärit hoitavat ukkia niin, että ukin olo olisi sairaudesta huolimatta ok, mutta tautia ei voida parantaa.



Lapsille on syytä antaa aluksi perus infoa niukahkosti. Pikkuhikjaa kun lapset asiaa miettivät herää kysymyksiä joihin tulisi vastata lapsen kehitystasoon sopivalla tavalla. Totuudenmukaisesti kertoisin, mutta niin etten herättäisi liikaa lapsissa ahdistusta, pelkoa ja surua. Toivo ja ilon aiheet täytyy muistaa aina myös löytää.

En mä usko, että on ihan hirveästi väliä, että onko kertominen ennen vai jälkeen ruokailun. Tärkeintä on, että silloin on aikaa siitä puhua ja lapsilla mahdollisuus esittää kysymyksiä.



Eikä se yhdellä kertomisella selväksi tietenkään tule. Lapset haluavat palata asiaan ja kysellä tarkemmin.



Tuon Käpyn oppaan lopussa on paljon kirjallisuusvinkkejä, mm. juuri isovanhempien kuolemasta. Monet niistä on kuvakirjoja, mutta niistä saa sanoja ja tunteita. Kirjastoissa on ihan hyvin näitä kirjoja. Älä pitkitä kertomista, kynnys kasvaa vain itsellesikin isommaksi.

niin kuin asiat on. en jättäisi siis lapsia pimentoon. ja miten kertoa? meillä kuoli rakas vanha isoisä ja se vain putkahti suustani kun hain viisveetä kerhosta ja koululaiselle tämä samainen kerholainen totesi asian ennen kuin itse kerkesin ajatella miten kertoa. Ei ehkä tarvitsisi olla mikään erityinen hetki,se tulee kyllä kun vähiten suunnittelee. näin ainakin itselläni käy. voimia teille.

vasta sitten kun lähempänä kuolemaa et isoisä on vakavasti sairas.

Minkä ihmeen takia pitäisi noin pienille lapsille kertoa noin vakavaa asiaa näin aikasessa vaiheessa??? Mitä he voi tehdä muuta kuin surra ja olla pahalla mielellä?



Anna isoisän nauttia normaalisti lapsista.

ehkä vaikka siksi, että vanhemmat surevat ja murehtivat asiaa. Isoisälläkin lienee sairaus mielessä eikä käytös välttämättä ole samaa kuin ennen?



Lapset huomaavat herkästi tuollaisia.