Pitäisikö kerrostaloyhtiön pihassa olla leikkipaikka?
Siis jonkinlainen (pienikin) alue lapsia varten, missä keinut, hiekkalaatikko, telineitä tms.
Onko tällaisesta olemassa jotain säädöksiä, ja mistä voisi kysyä?
Esim oidaanko leikkialuetta vaatia, mikäli tilaa pihalla on, mutta talossa vain 1-3 leikki-ikäistä lasta?
Kommentit (29)
ennen yhtiökokousta, että saadaan kokouskutsuun.
eli jokaisella asunnolla on yksi ääni. Sit äänestetään, hommataanko leikkipaikka vai ei. Enemmistö voittaa
Kullakin huoneistolla on niin monta ääntä kuin on osaketta.
Naapuritalon pihassa lukee läpikulku kielletty, eivät halua sinne pihaansa muita. Mutta tulevat meidän pihaan lapsineen. No, nyt tiedetään, että voidaan jatkossa käyttää myös heidän pihaansa.
Asuin ennen keskustan tuntumassa korttelissa, jonka pienehkön yhtenäisen sisäpihan jakoi 6 taloyhtiötä. Yhtiökokoukset eivät päässeet sopuun tavaroiden yhteiskäytöstä (kahta taloyhtiötä lukuunottamatta), joten pihassa oli viisi pyykinkuivaustelinettä (joilla pyykkiä ehkä pari kertaa kesässä), viisi mattotelinettä, viisi roskakatosta, viisi pihakeinua (sellaista jossa aikuiset istuskelee) ja viisi hiekkalaatikkoa. Näytti muuten tosi "kivalta"! Joku pihasuunnittelijaopiskelija oli tehnyt sinne hienot piirrustukset koulutyönään, muttei siitä päästy sopuun. Olisi ollut yksi isompi leikkipaikka, pyykkinarut ja mattotelineet pihan molemmissa päissä, grillikatos ja kauniit ja yhtenäiset kukkaistutukset. Mutta ei, koska suomalaisen mielestä kaikki pitää olla omaa ja muut ei niistä saa hyötyä.
Kerran mulla oli noin 2-vuotias kummityttö hoidossa ja ulkoiltiin pihassa. Eihän se tyttö pysynyt siinä meidän pihassa vaan kiersi ihmettelemässä kaikkien porttikongit, rappurallit ja ne hiekkalaatikot. Kaksi mammaa kävi meitä pää punaisena ohjaamassa omaan pihaan.
eli jokaisella asunnolla on yksi ääni. Sit äänestetään, hommataanko leikkipaikka vai ei. Enemmistö voittaa
voi puhua yhtiökokouksessa ja tietty niille muille naapureille voi kanssa puhua.
tms joka tällaiseen velvoittaisi? Muistankohan sitten jotain muuta määräystä..
-ap
Leikkipaikka ei usein ole listalla ellei lapsia ola paljon taloyhtiössä. Leikkipaikalle on aika tarkat turvallisuusvaatimukset ja sellaisen tekeminen (sekä ylläpitäminen) maksaa. Tätä harvoin kokee tarpeelliseksi asukas jolla ei leikki-ikäisiä lapsia ole... Ja monesti se leikkipaikka lisää myös melua pihalla, tämä joitakin häiritsee (varsinkin jos se leikkipaikka olisi ihan oman parvekkeen/ikkunan/pihan vieressä)
asian voi ottaa esiin yhtiökokouksessa. Jos on kovin iso taloyhtiö ja vain 1-3 leikki-ikäistä lasta niin ei saane kovin suurta kannatusta..
Mut jos ei onnistu teidän talon pihalle niin ei oo mitenkään kiellettyä mennä naapuripihaan! Näin mekin usein tehään kun siellä on muutakin kuin hiekkalaatikko ja keinu.
seuraavan kerran järjestetään.
Olen muuten ollut aina kokouksissa, niin kauan kuin on omistusasunnossa asuttu.
-ap
asian voi ottaa esiin yhtiökokouksessa. Jos on kovin iso taloyhtiö ja vain 1-3 leikki-ikäistä lasta niin ei saane kovin suurta kannatusta..
Mut jos ei onnistu teidän talon pihalle niin ei oo mitenkään kiellettyä mennä naapuripihaan! Näin mekin usein tehään kun siellä on muutakin kuin hiekkalaatikko ja keinu.
Taas tämä ikuisuusaihe, mutta onhan se kiellettyä. Siis että ei nyt ihan noin mene: teidän taloyhtiö päättää säästää asiassa ja te menette toisten pihalle. Piha on periaatteessa vaan sen talon asukkaille. Eri asia sitten, sanooko kukaan mitään, mutta kyllä voit saada koleita katseita.
Mene yhtiökokoukseen ja ota asia esille siellä!
Jos haluat, että yhtiökokous päättää asiasta nyt, on vähän myöhäistä ottaa se siellä kokouksessa esiin. Puhu hallituksen jäsenille, niin voivat ehkä merkitä asian esityslistaan ja siitä voidaan päättääkin.
Nimim. Joskus siellä kokouksessa tosiaan ollut...
käy ne naapuritalon mammatkin grillaamassa nasuilleen makkaraa meidän taloyhtiön grillikatoksessa, eikä tulis mieleenkään siitä niille huomauttaa tai luoda mitään "koleita katseita". Meillä nimittäin täällä Vantaalla elellään ihan sulassa sovussa ja pidetään lähiympäristöä asumisyhteisönä. :)
Mutta ap, ehkä kannattaa olla sitten menemättä sinne naapuripihalle jos kerran noin tiukkiksia asuu naapurustossa..
asian voi ottaa esiin yhtiökokouksessa. Jos on kovin iso taloyhtiö ja vain 1-3 leikki-ikäistä lasta niin ei saane kovin suurta kannatusta..
Mut jos ei onnistu teidän talon pihalle niin ei oo mitenkään kiellettyä mennä naapuripihaan! Näin mekin usein tehään kun siellä on muutakin kuin hiekkalaatikko ja keinu.
Taas tämä ikuisuusaihe, mutta onhan se kiellettyä. Siis että ei nyt ihan noin mene: teidän taloyhtiö päättää säästää asiassa ja te menette toisten pihalle. Piha on periaatteessa vaan sen talon asukkaille. Eri asia sitten, sanooko kukaan mitään, mutta kyllä voit saada koleita katseita.
käy ne naapuritalon mammatkin grillaamassa nasuilleen makkaraa meidän taloyhtiön grillikatoksessa, eikä tulis mieleenkään siitä niille huomauttaa tai luoda mitään "koleita katseita". Meillä nimittäin täällä Vantaalla elellään ihan sulassa sovussa ja pidetään lähiympäristöä asumisyhteisönä. :) Mutta ap, ehkä kannattaa olla sitten menemättä sinne naapuripihalle jos kerran noin tiukkiksia asuu naapurustossa..
asian voi ottaa esiin yhtiökokouksessa. Jos on kovin iso taloyhtiö ja vain 1-3 leikki-ikäistä lasta niin ei saane kovin suurta kannatusta.. Mut jos ei onnistu teidän talon pihalle niin ei oo mitenkään kiellettyä mennä naapuripihaan! Näin mekin usein tehään kun siellä on muutakin kuin hiekkalaatikko ja keinu.
Taas tämä ikuisuusaihe, mutta onhan se kiellettyä. Siis että ei nyt ihan noin mene: teidän taloyhtiö päättää säästää asiassa ja te menette toisten pihalle. Piha on periaatteessa vaan sen talon asukkaille. Eri asia sitten, sanooko kukaan mitään, mutta kyllä voit saada koleita katseita.
oma väki maksaa pihasta vastikkeessa, vieraat käyttäjät maksavat jokainen 35 e/v. Reilu peli kaikin puolin.
tiedän yhden kerrostalon jossa kielletään lasten leikkiminen piha-alueella.
Siis nyt puhutaan yhteisestä nurmikosta
Maankäyttö- ja rakennuslaki 155 § 1 mom.:
Asuinrakennuksen yhteyteen tulee järjestää riittävästi ulkotilaa leikkipaikkoja ja oleskelualueita varten. Ne on turvallisesti
erotettava liikenteelle varatusta alueesta. Tilojen riittävyyttä arvioitaessa voidaan ottaa huomioon myös lähiympäristön tarjoamat vastaavat tilat ja alueet sekä kiinteistöjen yhteiset järjestelyt.
Myös asemakaava voi määrätä esim. tietyn prosenttiosuuden tontista varattavan leikkialueeseen rai rakennusvalvonta vaatia uudisrakennussuunnitelmiin leikkipaikan pihalle.
Mut jos kyseessä on vanha talo, ei näillä paljon oo vaikutusta.
Rakennusluvan hakemisen yhteydessä on esitetty piirustukset ja suunnitelmat, joissa on määritelty myös piha-alueiden käyttö. Niihin on varmasti piirretty parkkipaikat, huoltoalueet ja leikkipaikat. Jos ei yhtiö ole toteuttanut leikkipaikkoja niin sitten ne on tehtävä vaikka myöhemmin jos joku niitä vaatii.
Itse olen aina asunut kerrostalossa eikä mieleeni ole tullut mennä viettämään aikaa naapurin pihalle ellei sitten ole siellä kylässä. Menettekö te rivi- ja omakotitalojenkin pihoille leikkimään ja grillaamaan?
tai tekevät vahinkoa?