Mistä voi johtua miehen sitoutumiskammo?

Kai samoista syistä kuin naisenkin. Mitä ne sitten on, en tiiä! :D

Liekö kyseessä lapsuudessa sattunut menetys?

mutta myös kokemus siitä että sitoutuminen johonkuhun ei kannata. Olen tosin nainen.

mutta myös kokemus siitä että sitoutuminen johonkuhun ei kannata. Olen tosin nainen.

Minkälaista traumaa olet kokenut?

Taustalla vuosia jatkunut koulukiusaaminen ja yksi todella surkea myöhäisteini-iän seurustelusuhde.

Miksi se ei mielestäsi kannata?

en osaa niitä kaikkia yksilöidä itsekään niin en niistä puhu. Mutta olen siis huomannut että menetän enemmän kuin saan, jos sitoudun johonkuhun. Siis eihän tietenkään kaikkien kohdalla näin ole, mutta kun on tarpeeksi monta kertaa hakannut päätä seinään, luovuttaa jo mielellään eikä halua edes kokeilla.

Tai ennemmin niin, että ihastuu ja sitoutuu kyllä, mutta ei halua asioiden etenevän. Itse luulin olevani sitoutumiskammoinen, mutta nyt olen tajunnut miten asiat menevät. Mä olen vain heikko ihastumaan, antamaan lupauksia jatkosta jne. Olen pitänyt itseäni siis tämän perusteella sitoutumiskammoisena. Takana on kuitenkin kaksi pitkää ja vakavaa parisuhdetta, mutta tapailuista mun on ollut hankala edetä.



Mies taas ihastui minuun päätä pahkaa, on asunut monesti avoliitossa, mutta suhteet ovat olleet lyhyitä; parista kuukaudesta noin vuoteen. Ajattelin että ihanaa, että hän on noin sitoutumiskykyinen, ehkä hän "kesyttää" minut.



Mutta toisin päin se oli. Minä kun ihastun (silloin harvoin), olen valmis sitoutumaan hetkessä. En jahkaile muualle, en etsi parempaa, en halua luovuttaa helpolla. Mutta mies on niin monta kertaa eronnut, että siitä oli tullut jo jonkunlainen tapa. Ensimmäisten riitojen yhteydessä oli jo panemassa koko suhdetta poikki, että eihän tästä mitään tule. Ei siis halunnut aidosti sitoutua, selvitellä ongelmia, vaan helpointa olisi ollut lähteä, kun arki koitti.



Hemmetti sentään kun en kuitenkaan suostunut tähän. =) Vielä yritän häntä kesyttää, kyllä tietynlainen luovuttamishenki edelleen pilkottaa, mutta olen tehnyt selväksi, että minut jätetään vain kerran. Siis tosissaan jätetään. Sitten pitää jo olla varma, siihen asti mä olen valmis yrittämään kaikkeni, mutta jos mies mut jättää koska "on nyt vähän hankalaa" tms, niin se on sitten siinä.



Tämän kun tuo oivalsi, niin on kummasti rauhoittunut ja on halunnut jäädä joka kerta toistaiseksi selvittämään niitä ongelmia. =)



Eli jonkunlainen sitoutumiskammo miehelläni on, kun on tottunut lähtijä. Harmi vaan että sattui tämmönen jästipää tällä kertaa kumppaniksi, joka ei niin vaan irti päästäkään. =p



Suhdetta nyt 3 vuotta takana (miehen pisin suhde 28 vuoden ikään!), kyllä tässä on lujaa tahtoa vaadittu omaltakin puolelta että olen jaksanut antaa liekaa ja sopivasti seinää vastaan, mutta sitä kai se on. Rakkaus. =)