Pallo jalassa, ei helvetti!

Miten tähänkin on oikein tultu?



Kaikki on hyvin, niin kauan kun mä en mene mihinkään (ainakaan ilman lapsia) enkä käy missään... Noh, ehkä kerran viikossa lähikaupassa "tuulettumassa", pari kertaa viikossa tunnin koiralenkillä tai kerran kuussa isommassa marketissa.



Vähänkään ekstraa, niin ainakin mun hyvä tuuli pienestä irtiotosta pilataan totaalisesti. Jos erehdyn poikkeamaan kirpparin kautta tms. ja aikaa menee siellä isossa marketissa kauemmin kuin pari tuntia, soitellaan perään, jotta missä sä oikein viivyt? Jos heitän, että meen käymään siskon luona kahvilla, niin heti herää kysymys, että miks? Mitä asiaa sillä nyt oikein on? Jos koiralenkillä meneekin 2 tuntia ollaan naama norsun vitulla, kun eihän kukaan oo lenkillä NOIN kauaa. Hittoako siellä puskissa tarvi koko yötä luuhata.



Ja voi herraisä, jos lähtee vallan yöksi johonkin. Tuli sanomista. Syyskuussa tuli jutkatusta, kun olin ihan melkein koko viikonlopun kylpylässäkin. Että niin sitä mamma vaan rilluttelee. Joo, olin. Viime vuoden HUHTIKUUSSA. YHDEN SAATANAN YÖN OLIN POIS. Mut ku ei sitä oo tapana lähteä tommosille reissuille, jos ei oo rahaakaan. Niinpä. ÄITI maksoi koko lystin ruokineen päivineen mulle synttärilahjaksi. Omaa rahaa mulla meni muistaakseni alle kymppi. noh, mökötti se siitä reissusta kolme päivää heti vahingon tapahduttuakin. Ja mä todellakin vedin herneet nenään. Kaikki se ilo, mitä reissusta ehkä sai, vedettiin vessasta alas ja lujaa.



Ja vaikka lähtisin vaan lenkille, pitää lapset olla ruokittuna ja juotettuna tai sitten pitää erikseen sanoa, että antaa niille ruokaa aikaan X tai pistää ne nukkumaan aikaan Y. Muuten ei ihan oikeasti tapahdu mitään! Joskus esikoinen on soittanut mullekin keskenkaiken ja valittanut, että on nälkä, kun eivät oo saaneet ruokaa! (Mitään tämmöstä ei tapahdu, jos olen kotona. Ei vaikka en itse ruokaa laittaskaan)



Tänään kävin ruokakaupassa ja sen jälkeen kävin kotona laittamassa ruuat lapsille ja äiti pyys mut mukaansa käymään vielä puutarhakaupassa. Menin. Meni pari tuntia (käytiin naapurikaupungissa, matkaa noin 30km) ja kahvilla tullessa. Lähtiessäni ukko murahti jotain sohvalta ja tullessani ei puhua pukahtanut mitään. Meni nukkumaan sanomatta sanaakaan. Viimeksi olen käynyt lähikauppaa pidemmällä kaksi viikkoa sitten. SIIS EI JUMALAUTA!



Välillä pitää tuhista siitäkin, että puhun puhelimessa. Ei kellään voi olla noin paljon asiaa, jos puhuu yli vartin. Ja mitä sekin nyt oikein haluaa, jos vaikka äiti soittaa.



Ystäviä mulla on vähän. Parhaan ystävän kanssa nähdään noin kerran kuussa (asuu eri kunnassa) ja silloinkin on AINA lapset mukana. Soitellaan ehkä pari kertaa kuussa. Voi mennä ihan hyvin viikko ilman, että puhun kenenkään muun kuin miehen ja äidin kanssa sanaakaan.



Olen lasten (3kpl) kanssa kotona aamusta iltaan. Harrastuksia ei tällä hetkellä ole. 24/7 pitää sinun lastesi kanssa oleman. Ei poikkeuksia?



Jumankauta, että tekis mieleni mennä ja potkasta munille tota kuorsaavaa sikaa >:( Ei se huuda, eikä räyhää, mutta käytöksellään saa KAIKEN riemun ihan mistä tahansa päivän piristyksestä katoamaan alta aika yksikön... Onneksi tätä tapahtuu tosi harvoin... Ainiin, asuinko mä vankilassa vai kotona?



Mitään ongelmia ei todellakaan ole, jos vaan pysyn kotona. Miten helvetissä tähän jamaan oikein olen itseni saanut??? Ja jotenkin onnistun unohtamaan sillä välin, kun en edes yritä mennä mihinkään. Ja sit ihmettelen, kun olen masentunut(?) ja vaan itkeskelen päivät pitkät ja lopun aikaa koitan olla vaan reipas lasteni edessä.



Anteeksi kielenkäyttö. Tää nyt vaan vaatiin voimasanoja. Paljon.