Lue keskustelun säännöt.
suremisesta kysymys..
22.04.2011 |
oonko jotenki kummallinen kun läheisen poismenon jälkeen ikäänkuin tunteet tulee jälkikäteen? voin koskettaa vainajan poskea ja en itke mutta illalla tai seuraavana päivänä tulee itku. Toimin kylmän rauhallisesti ja vedän läpi ulosveisuun ja suiunaustilanteen ja itkua ei helposti tule. Ehkä helpoiten kun katson lähimmän omaisen surua. en tiedä kun tuntuu että se niin helpottaisi kun saisi oikein kovasti itkeä. nukkumaan mennessä eilen illalla tajusin taas että hyperventiloin ja koitin itteni rauhoittaa,jossa onnistuinkin vain kun olin niin väsynyt että nukahdin. Onko mussa jotain vikaa? Kamala ikävä on,ja nyt alkoikin itkettää.kiitos.
Kommentit (13)
Aluksi sitä on ihan sokissa eikä tahdo ymmärtää mitä on tapahtunut. Ikävä ja tuska raastaa, mutta välttämättä itku ei tule. Ajan kanssa tulee itku, ymmärtää mitä on tapahtunut jne jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse itkin menetystä sinä päivänä, kun lapseni kuoli. Mutta vasta seuraavana päivänä herätessä oikeasti tajusin mitä oli tapahtunut. Aivan kuin joku olisi istunut sydämeni päällä. Vasta sitten tajusin alkaa suremaan.
On niin monia tapoja käsitellä surua. Ja mikään ei ole oikea tai väärä tapa.
et kaikki on normaalia. toi kuulostaa ihan vittuilulta ja mä kyllä viritin kilpeni taas:(
olen tosi pahoillani:) en voi edes kuvitella sitä painoa mitä kannat sydämelläsi:( no ehkä tää tästä ja anteeks että sanoin vähän ilkeesti edellisessä jollekin vastaajalle:(ap
että jos jaksamisesi ja vointisi sen mahdollistaa, niin kuuntelisit laulaja-kirjailija Hanna Ekolan ohjelmia radiosta, joissa hän puhuu koskettavasti menettämisen surusta omien kokemuksiensa pohjalta: huomenna lauantaina klo 18-19, Radio Dei, NETTIradio http://www.radiodei.fi/?sid=120 ja perinteiset TAAJUUDET http://www.radiodei.fi/?sid=49
"Surussa on kysymys rakkaudesta, sanoo Hanna Ekola, joka on muotoillut surun sanoiksi jo useassa kirjassa.
Hanna Ekola on ehtinyt kulkea monta surun tietä. Ensin lähti äiti, sitten sisko ja veli. Sitten oli luovuttava myös aviopuolisosta ja isästä. Miksi suru tulee aina uudelleen vieraaksi? Muusikko, kirjailija Hanna Ekola Päivin Pesulan vieraana"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei suremiseen ole mitään ohjetta tai aikataulua.
Toiset itkevät koko ajan ja toiset eivät lainkaan.
Ei se kerro mitään kenenkään paremmuudesta tai huonommuudesta.
et kaikki on normaalia. toi kuulostaa ihan vittuilulta ja mä kyllä viritin kilpeni taas:(
oon etukäteen tsempannu itteni et nyt pysyt koosssa kun on lapsiakin paikalla jne. ja sit mä todellakin pysyn koossa,siis voin kyllä vähän itkeä tirauttaa mutta hillitsen itteni. puhun ja olen kuin normaalistikin. mutta kyllä sen kunnon itkun jälkeen olo on jotenkin levollisempi. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joo siltä tuntuu. Mutta en kyllä sanonut että olis kyse jonkun paremmuudesta. Jos tästä lähtis nukkuun sitten. kiitos teille vastanneille. ap
Itse itkin vain niin sanotusti turvallisessa seurassa, eli sellaisten ihmisten kanssa, joiden todella uskoin välittävän minusta ja edesmenneestä miehestäni. ja tietenkin itkin yksin paljon. Nyt kun hänen kuolemastaan on jo toistakymmentä vuotta, itken edelleen joskus yksin ollessani esim. jonkin laulun tuotua muistoja mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta joillekin saattaa tulla mieleen että surenko nyt oikein kun minusta tuntuu tältä jne jne.
tässä pari linkkiä
http://www.introspekt.fi/artikkelit/suru-oma-keho-surutyon-valineena/
http://www.kuntoutussaatio.fi/tutkimustoiminta/insp17
Voimia sinulle!
joo siltä tuntuu. Mutta en kyllä sanonut että olis kyse jonkun paremmuudesta. Jos tästä lähtis nukkuun sitten. kiitos teille vastanneille. ap
ja anteeks kun taisin olla vähän äkkipikainen. Käyn tutustuun linkkeihin kyllä. En ole menettänyt läheisiä ihmisiä kuin kerran aikaisemmin ja siloin muistan että itkin silmät päästäni joka ilta. No tajuan toki että keinot on monet minä vain kokisin sen itkun niin puhdistavaksi. Mutta uskon että se tuleekin. ajallaan hetkittäin,niin kuin äsken kun ekan viestin sain kirjoitettua. nyt on kai pakko raahautua nukkuun ja nyt ei tunnu siltä että hyperventilaatiokohtaus pukkais päällee. ehkä teistä on ollu se apu:) kiitos kaikille:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sitten saisit itkettyä ja olosi helpottuisi?
Toisaalta omasta kokemuksesta tiedän, että alussa on sellainen raskas olo ja ajatus että itku helpottaisi mutta kun se itku ei tule.. ja sitten kun se tulee niin ei se helpota.
Mutta kuten sanottu monta kertaa, jokainen suree tavallaan. Yhtä oikeata tapaa ei ole.
"normaalia".
Jokainen reagoi eri tavalla.