Mieletön pelko noille lapsille tulevaisuudessa :(
Perheen kotiin tunkeuduttiin - kolme lasta sidottiin
Torstai 21.4.2011 klo 10.20 (päivitetty klo 10.51)
Omakotitaloon tunkeutunut kolmikko uhkaili viisihenkistä perhettä aseella.
Pöytyällä tapahtui viime yönä törkeä ja järkyttävä ryöstö. Kolme ryöstäjää tunkeutui perheen kotiin, sitoi viisihenkisen perheen ja uhkaili perhettä aseella. Nuorin ryöstäjien sitomista lapsista oli alle 1-vuotias vauva. Myös perheen vanhemmat sekä 10- ja 9 -vuotiaat lapset sidottiin.
- Tämä on hyvin törkeä tapaus, rikoskomisario Pertti Läksy Varsinais-Suomen poliisilaitokselta kertoo.
Sitoivat ja uhkailivat
Läksyn mukaan ryöstäjät eivät tunteneet perhettä entuudestaan, vaan he tunkeutuivat omakotitaloon täysin sattumanvaraisesti. Kolmikko oli ollut liikkeellä anastetulla henkilöautolla, jolla he ajoivat ojaan. Tämän jälkeen he yrittivät pyrkiä sisälle lähellä olevaan omakotitaloon, jonka asukkaat eivät olleet uskaltaneet avata ovea. Tekijät rikkoivat ulko-oven lasit ja tunkeutuivat sisälle.
Ryöstäjät sitoivat viisihenkiseen perheen ja uhkailivat heitä aseella. Tekijät myös ottivat haltuunsa perheen matkapuhelimet.
Kolmikko oli asunnossa noin tunnin, jonka aikana asunto pengottiin ja sieltä anastettiin omaisuutta. Lopuksi tunkeutujat anastivat perheen auton ja poistuivat paikalta.
- Perheellä oli asunnossa vielä yksi matkapuhelin, jossa ei ollut SIM-korttia.
Perheen isä pääsi soittamaan puhelimella hätäkeskukseen, sillä hätäkeskukseen voi soittaa ilman SIM-korttiakin, Läksy kertoo.
Tämän jälkeen useat poliisipartiot lähtivät etsimään ryöstäjiä. Heidät saatiin myöhemmin kiinni Aurasta. Perheen autosta löytyi anastettu omaisuus sekä ryöstössä käytetty ase.
Poliisin tuttuja
Rikoksesta epäillyt ovat turkulaiset 21- ja 19 -vuotiaat miehet sekä 19-vuotias nainen. Läksyn mukaan he ovat poliisin vanhoja tuttuja.
- Heillä on taustallaan muun muassa huumerikoksia ja autovarkauksia, Läksy kertoo.
Ase oli laiton.
Varsinais-Suomen poliisi tutkii asiaa törkeänä ryöstönä, mutta kokonaisuuteen liittyy useita muita rikosnimikkeitä. Henkilöt on pidätetty.
- Tämä on oletettavasti perheelle traumaattinen kokemus. Tällaisia ei usein tapahdu, Läksy sanoo.
Kommentit (3)
rapusta pääsee teille kätevästi, kun ei ole kerrostenvälistä liikennettä. Oven saa helposti tuki ja siellä te sitten olette, loukussa.
Pari vuotta sittenkaverin kotiin tunkeutui narkkari juuri noin.
täytyykin taas pyytää mieheltä kertausta miten tuo haulikko toimiikaan :) asutaan vähän syrjässä omakotitalossa, joskus pelottaa jos joku tänne eksyy, jos ei ole mies kotona....
mua jotenkin on hirvittänyt kun nykyään on ollut näitä juttuja, että tuntemattomia tunkeutuu ikkunasta sisään omakotitaloihin.
Sitä ei tarvinne meillä pelätä.
Plus että naapureista on turvaa, kun kunnolla huutaisi, kuulisivat varmasti ja hälyttäisivät apua.