Ihmeellisen negatiivisia asenteita täällä uusperheitä kohtaan

Riippuu varmaankin aika pitkälti siitä miten erokriisi on käsitelty ja millaiset välit biologisilla vanhemmilla on ja miten kukakin uusperheenjäsen löytää paikkansa perheessä. On olemassa onnistuneita uusperheitä ja sitten niitä "epäonnistuneita". Ihan kuten on olemassa onnellisia ydinperheitä ja niitä ei niin onnellisia.

Jotenkin vain tuntuu yleisesti unohtuvan se, että on olemassa ihan oikeasti toimivia uusperheitä ja aina muistetaan vain ne kaikkein hankalimmat ja kärjistyneimmät tilanteet.

Kyllähän aikuinen rakkauden huumassa on ihan innoissaan. Ne, jotka ajattelevat lasta, suhtautuvat usein negatiivisesti myös uusperheisiin. Lapselle nämä käänteet aiheuttavat juurettomuutta ja ahdistusta. Tottakai on selvää, että rakastava OMA äiti ja isä ovat tärkeimmät. Eri asia tietysti on, jos suhteessa on vakavia ongelmia. Silloin lapsi kärsii myös ja on parempi erota.



MUTTA.... Onko sitä pakko sitten mennä heti tekemään lapsia toisenkin kanssa?!?!? Miksi?!?? Sitä en ymmärrä, en koskaan. Vaikka kuinka selittäisitte, on se mielestäni edesvastuutonta. Kyllä yksi kierros lapsia pitäisi riittää. Ja jos uudella puolisolla ei ole lapsia, hän voisi odotella ja katsoa miten muuten menee. Keskittyisi puolison lapsiin hoivaviettinsä kanssa.

esim. masentuneilla nuorilla on hyvin usein takanaan ero- ja uusperhetaustaa. Vanhemmilla vain ei ole kykyä sanoa ääneen, että he eivät kyenneet luomaan lapsilleen sellaista kotia, perhettä ja turvaa, jota nämä olisivat tarvinneet.



Uusperheet hyvin harvoin ovat lapsille mukava asia, ja vanhemmiten yhteydenpito muihin kuin biologisiin sisaruksiin jää ohueksi.

olevani se onnellinen uusperheellinen, jolla ei ole mitään ongelmia. Kunnes ex on ruvennut todella hankalaksi saatuamme muutaman yhteisen lapsen, mieheni aikaisempien lisäksi.

joiden mielestä lapset tai joku kärsii uusperheistä. Yksiselitteistä.

tietyn epäluulon ja moraalisen paheksunnan ymmärrän, koska suurin osa ihmisistä toivoo ja kannattaa yhtä elämänkestävää parisuhdetta ja perhettä. Ja uusperheellisissä on näitä kukasta toiseen liihottelijoita, jotka ei tajua, että parisuhteessa pitää tehdä työtäkin eikä silti aina ole superkivaa. Ehkä lehdet ja niissä esiintyvät julkkikset ("Löysin uuden onnen!") osaltaan ruokkivat tätä epäluuloa.



Mutta sitten todellisuuteen. Miehelläni on edellisestä liitostaan kaksi lasta (joista toinen asuu meillä) ja meillä yhteisenä kaksi lasta. Olemme oikeastaan aika konservatiivisia ihmisiä. Mieheni exällä on jatkuvia mielenterveysongelmia ja voi sanoa kai, että mieheni teki virheen mennessään yksiin hänen kanssaan, mutta on sanonut, että oli elänyt tosi turvattua elämää eikä tajunnut, että esim. persoonaallisuushäiriöinen ihminen ei ikinä parane. Lopulta exä itse lähti ja myöhemmin minä ja mieheni tapasimme toisemme. En ymmärrä, miksi meidän olisi pitänyt jättää perheemme perustamatta? Elämme hyvin taviselämää ja tuskinpa miehen lapsillekaan kovin traumaattista on, että heidän isänsä on onnellinen?

Ei kai se ole sen ihmeellisempi selitys uusperheessä kuin ydinperheessäkään. Ja kyllä niitä mtv-ongelmia on ihan ydinperheen lapsillakin (vrt. kouluampumiset jne). Mutta sitähän ei muisteta, muistetaan vain ne uusperheiden ongelmat. Ja niissä asuvien lasten ongelmat johtuvat aina samasta syystä -uusperheestä. Ydinperheen ongelmat taas eivät ikinä johdu vanhemmista.

"Lasten ongelmat näkyvät yleensä myöhemmin

esim. masentuneilla nuorilla on hyvin usein takanaan ero- ja uusperhetaustaa. Vanhemmilla vain ei ole kykyä sanoa ääneen, että he eivät kyenneet luomaan lapsilleen sellaista kotia, perhettä ja turvaa, jota nämä olisivat tarvinneet." Itse olen ydinperheestä ja silti masennuin.