Päiväkodissa oli käytetty keinona holdingia!?!?!
Poikani on tulossa pian isoveljeksi, on rauhallinen ja kiltti poika.
Tänään oli sitten ollut pahoillaan siitä, että isi näkee vauvan ennen häntä ja poika oli riekkunut pöydällä.
Ja kyllä, siitä pitää rangaista, mutta sen sijaan, että hänet olisi laitettu jäähylle istumaan tai muuten rauhoitettu tilanne, oli poika otettu holdingiin jossa oli sitten repinyt ja riehunut, niin, että hoitajan käteenkin oli tullut naarmu.
SIIS MITÄ?
Päiväkodilla on tiedossaan, että meidän kotona käytetään jäähypenkkiä..
Itse en hyväksy tuota holdingia, sillä en näe sen kasvatuksellista poittia, kun siinä voi käydä edellä kuvatulla tavalla
Tekikö päiväkoti mielestäsi oikein?
Käytetäänkö tota keinoa yleisestikin?
Kommentit (30)
kun erästä oppilasta opettaja piti kiinni käsillään, että tämä rauhoittui. Minusta tapahtuma näytti pahalle ja sanoin opettajalle asiasta (ei ollut minun lapseni kysessä)
Opetttaja sanoi, että joskus on pakko pitää kiinni ja saada oppilas rauhoittumaan, muita keinoja ei kuulema ole.
Itselleni jäi paha maku suuhun asiasta.
Luulisi, että jäähylle voisi pistää koulussakin, nurkkaan, niinkuin ennenvanhaan...
eikä sitä käytetä rangaistuksena vaan esim. raivoavan lapsen rauhoittamiseen. Suurimmalle osalle lapsista se sopii mutta meidän poika rauhoittuu paljon nopeammin ilman tätä holdingia. Itse en ole kovin vakuuttunut tästä keinosta rauhoittaa lasta...
Itse en näkisi mitään ongelmaa holdingin käytössä. Päiväkodeissa on paljon isompiakin asioita.
Ei riehuva ja uhmaava lapsi jäähylle suostu.
Joskus tuo kiinnipitäminen on ainoa keino.
Kyllähän se pahalle voi näyttää, mutta ei lapsen voi antaa satuttaa itseään tai muita, eikä myöskään sen voi antaa hajottaa tavaroita.
oikeasti tunnu olevan syytä. Mitenkäs laitat pöydällä riehujan jäähylle, jos ei suostu tulemaan alas, koittaa esim. potkia tai tönii tuoleja muita päin? Tuskin pelkkä pöydällä seisominen on johtanut holdingiin, sillä kyllä niillä päiväkodin hoitajilla on aika monta niksiä takataskussa tilanteiden rauhoittelemiseksi. Jos heidän mielestään lapsi on vaaraksi itselleen tahi muille, voi ihan viime hädässä olla pakko ottaa holding käyttöön. Juttelepa kunnolla poikasi kanssa ja pitäkää ihmeessä palaveri. Vaikka hoitaja olisikin ylireagoinut, on pojan tärkeätä tietää, että te kasvattajat pidätte yhtä. Jos sinä nyt asetut pojan kuullen päiväkodin väkeä vastaan ja kauhistelet, tietää poika, että seuraavalla kerralla voi riehua kahta kauhemmin ja äiti silti taputtaa päätä. Tärkeintä minusta olisi nyt keskittyä siihen, että poika ymmärtäisi, että riehumalla saatu huomio on huono juttu. Nyt jos teette asiasta hirveän numeron, on poika pohjimmiltaan tyytyväinen aikaansaamaansa mekkalaan ja tilanne saattaa jatkossa kärjistyä, etenkin kun se uusi vauva tulee kotiin vanhempien mielenkiintoa varastamaan.
Jos oikeuttaa väkivallan päiväkodissa niin opettaa lapselle, että esim. pedofiili tekee oikein, vaikka satuttaa, sillä aikuinen tietää aina paremmin.
Minusta päiväkodin väki teki väärin, heidän olisi pitänyt ymmärtää poikaa, jolla on paha mieli sen sijaan, että lapsi kahlittiin kiinni ja väkivalloin taltutettiin. Varmaan seuraavissa hautajaisissa teen surevalle leskelle samoin ja totean, että älä ulise. Eli tilannetajua peliin ammattikasvattajilta toivoisi.
Sanoisin pojalle, että hän teki väärin, mutta niin teki hoitajakin.
En ymmmärrä, miksi jäähypenkkiä oi oltu käytetty, sillä tilanne kärjistyi tarpeettoman paljon tuosta holdingista..
ap
Aika outoa, että aikuinen ei kykene toimimaan 5v lapsen kanssa muuten kuin sitomalla tämän. Eli ei ehkä ihan ammattilaisia kasvattajina tuossa päiväkodissa.
Ei riehuva ja uhmaava lapsi jäähylle suostu.
Joskus tuo kiinnipitäminen on ainoa keino.
Kyllähän se pahalle voi näyttää, mutta ei lapsen voi antaa satuttaa itseään tai muita, eikä myöskään sen voi antaa hajottaa tavaroita.
Ei riehuva ja uhmaava lapsi jäähylle suostu.
Joskus tuo kiinnipitäminen on ainoa keino.
Kyllähän se pahalle voi näyttää, mutta ei lapsen voi antaa satuttaa itseään tai muita, eikä myöskään sen voi antaa hajottaa tavaroita.
..lasta ei oltu edes käsketty jäähylle, vaan otettu suoraan tuohon holdingiin.
Lapsi ei riehunut, mutta ei suostunut tulemaan pöydältä kehotuksesta.
ap
..kun lapsi onkin voimiltaan vahvempi teitä?
kiinnostaapa vain..
jolla on ainoana kasvatustapana holding. Todella järkkyä katsottavaa.
..kun lapsi onkin voimiltaan vahvempi teitä?
kiinnostaapa vain..
Lasta ei siis ole tarkoitus repiä ja pitää väkivaltaisesti kiinni. Lapsi otetaan syliin "kapaloon", niin että lapsi ei pääse satuttamaan itseään tai muita. Lasta ei siis paineta vartijatyyliin maahan ja istuta huutaen päälle, vaan tilanne pyritään rauhoittumaan, lapsi otetaan turvallisesti syliotteeseen, eikä hänelle hoeta että "rauhoitu ny, rauhoitu ny, päästän sut irti kun oot rauhoittunu". Holdingin jälkeen tilanne käydään läpi, lapsen tunnetilalle annetaan sanat ja tehdään lapselle tiettäväksi, että hänen tunteensa olivat ok. Holding ei siis ole väkivaltaa lasta kohtaan, eikä lapsen nujertamista. Holdingia tehdään varmasti monessa paikassa väärin, jolloin kyse on pelkästä kiinnipidosta ja tilanne saattaa kärjistyä, jos aikuinen ei kykene hallitsemaan omaa tunnetilaansa.
ja omaa lastakin on pidetty kiinni ja kyseessä tyttö. Koska en ole ollut paikalla niin aika vaikea tietää mitä on tapahtunut. Luotan kyllä lapsen tarhan hoitajiin, että ihan syystä ovat noin tehneet.
Tarhassa käytetään kaikkiin samoja menetelmiä eikä yhtä lasta hyysätä erikseen.
Lapsi otetaan syliin ja estetään sitä satuttamasta tai hajottamasta paikkoja!
Ettekö ole oikeasti koskaan törmänneet lapseen joka ei yksinkertaisesti kuule mitään eikä ainakaan tottele raivokohtauksessaan?
Miten te toimisitte? Pyydätte lasta jäähylle samalla kun se heittää maljakon kaverin naamaan, paiskoo tuoleja jne?
Lapsi otetaan syliin ja estetään sitä satuttamasta tai hajottamasta paikkoja!
Ettekö ole oikeasti koskaan törmänneet lapseen joka ei yksinkertaisesti kuule mitään eikä ainakaan tottele raivokohtauksessaan?
Miten te toimisitte? Pyydätte lasta jäähylle samalla kun se heittää maljakon kaverin naamaan, paiskoo tuoleja jne?
ja omaa lastakin on pidetty kiinni ja kyseessä tyttö. Koska en ole ollut paikalla niin aika vaikea tietää mitä on tapahtunut. Luotan kyllä lapsen tarhan hoitajiin, että ihan syystä ovat noin tehneet. Tarhassa käytetään kaikkiin samoja menetelmiä eikä yhtä lasta hyysätä erikseen.
elto, joten varmasti tietää mitä on tekemässä.
Jos yksi äiti sanoo että meillä on kotona sellaiset kasvatusperiaatteet, että lapsi saa tehdä mitä tahansa eikä sitä toruta vaan silitetään päätä, niin pitäisikö tarhan noudattaa tätä kasvatustapaa kyseisen lapsen.
Jos tarhan kasvatusmallista ei tykkää niin sitten on parempi pitää kullannuppu kotihoidossa.
Ei holding ole mitään väkivaltaa, vaan lapsen rauhoittamista lapsen oman ja muiden turvallisuuden kannalta!! Ja se todellakin on ainut keino rauhoittaa lapsi, joka on täysin raivon vallassa! Siinä ei mitkään jäähypenkit auta, kun lapsi ei siellä pysy vaan raivoaa satuttaa muita, heittelee tavaroita, kaataa pöytiä ja tuoleja, pahimmillaan iskee täysiä toisten lasten päälle. Siinä ei jäänypenkit auta.
Todellista tilannetta ei tässäkään ole käynyt ilmi, jos on pöydillä jo riehunut niin ei se kuulosta siltä että painokkaidenkin kehoitusten jälkeen olisi kiltisti jäähypenkille mennyt ja siinä rangaistusta istunut.
Helpompihan se jäähy on hoitajille, entä holding.
Eli kyllä ne siellä päiväkodissa niin monet tilanteet nähneenä osaa nähdä millaista kontrollia tilanteeseen tarvitaan.
holding on vanha ja turvallinen keino rauhoittaa lasta. Siinä voi samalla jutella rauhoittavasti lapselle,ettei ole mitään hätää. Lapsihan on tolaltaan ja tarvitsee rauhoittamista, ei eristämistä jäähylle.
Tulee taas mieleen, että miksi pidätte lapsia päiväkodissa. Hoitakaa itse ja antakaa kasvatus, jota ei tarvitse kyseenalaistaa.
en ymmärrä miksi olisi pitänyt käyttää holdingia. Mutta jos lapsi on luonteeltaan äkkipikainen ja arvaamaton varsinkin suuttuessaan, niin kiinnipitäminen on joskus ainoa keino suojella lasta itseään tai muita ihmisiä.
oikeasti tunnu olevan syytä. Mitenkäs laitat pöydällä riehujan jäähylle, jos ei suostu tulemaan alas, koittaa esim. potkia tai tönii tuoleja muita päin? Tuskin pelkkä pöydällä seisominen on johtanut holdingiin, sillä kyllä niillä päiväkodin hoitajilla on aika monta niksiä takataskussa tilanteiden rauhoittelemiseksi. Jos heidän mielestään lapsi on vaaraksi itselleen tahi muille, voi ihan viime hädässä olla pakko ottaa holding käyttöön. Juttelepa kunnolla poikasi kanssa ja pitäkää ihmeessä palaveri. Vaikka hoitaja olisikin ylireagoinut, on pojan tärkeätä tietää, että te kasvattajat pidätte yhtä. Jos sinä nyt asetut pojan kuullen päiväkodin väkeä vastaan ja kauhistelet, tietää poika, että seuraavalla kerralla voi riehua kahta kauhemmin ja äiti silti taputtaa päätä.
Tärkeintä minusta olisi nyt keskittyä siihen, että poika ymmärtäisi, että riehumalla saatu huomio on huono juttu. Nyt jos teette asiasta hirveän numeron, on poika pohjimmiltaan tyytyväinen aikaansaamaansa mekkalaan ja tilanne saattaa jatkossa kärjistyä, etenkin kun se uusi vauva tulee kotiin vanhempien mielenkiintoa varastamaan.