Minua ärsytti!!!

Mieheni matkusti työssään tosi paljon. Meillä oli tuolloin alle 4 vuotiaat tytöt. Toinen siis ihan vauva. Kyllä oli raskasta aikaa. ITse vielä sairastelin paljon. Miehen matkalle lähdöt olivat yhtä painajaista, hermoilin viikkoja etukäteen. Meillä ei ole mitään turvaverkkoa, sillä isovanhemmat ja sukulaiset asuvat muualla, ystävät eivät ole sellaisia jotka olisivat auttaneet mielellään.



Maksoin tuolloin satoja euroja kuussa lastenhoitajille, jos piti päästä lääkäriin tai muualle pakolliseen menoon.



Ei voinut mitään sille, että raivostutti todella paljon, jos hän ei illallisen lomassa muistanutkaan soittaa. Kun sitten nukahti taju kankaalla ja heräsi aamulla huomaten että mitään ei ollut kuulunut usein itseasiassa epäilin, että hänellä olisi voinut olla siellä joitakin naisjuttujakin, vaikka siihen asti olin ollut täysin varma että hän ei ole pettäjätyyppiä. Luulen kuitenkin, että hormonit, väsymys ja riittämättömyyden tunteet tekivät sen, että saatoin epäillä olemattomiakin, mutta minkä mustasukkaisuuksissaan mahtaa... Tai oikeastaan olin kateellinen mieheni elämästä, vaikkei hän matkoilla mielellään ollutkaan.



Kyllä se vain niin on, että sana täytyy pitää. Voihan sitä itsekin soittaa, mutta kukapa haluaa liikeillallisia häiritä. En minä ainakaan halua näyttää vainoharhaiselta, vaikka sellainen olinkin.



Kun sitten itse palasin työn pariin niin usein matkoilta tein tahallani sen, etten soittanut. Eikä mies ollut moksiskaan! Niin ihmeen eri lailla meidät on rakennettu. Miehet ottavat kaiken rennommin eikä rakkaus ole kai sitten heille huolehtimista ja jatkuvaa todistelua.