Olen niin väsynyt tähän tunteeseen, mitä ihmettä tämä voi olla?
Lääkärissä olen pari kertaa käynytkin ja diagnoosina rintarangan oireilu sekä lisäksi ehkä tällaista suolen toiminnallista vaivaa.
Aiemmin näihin vaivoihin auttoi lenkkeily sekä hieronta, mutta ei enää.
Minulla on aina ollut huono ruoansulatus kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuen. Vatsa toimii siis niinkuin tahtoo. Välillä hyvin välillä huonosti ja muutenkin vaihdellen löysän ja kovan välillä.
Viimeviikolla kävin ekaa kertaa ns. kunnon hierojalla, joka totesi koko vasemman puoleni olevan jumissa. Kuitenkaan ei tämä vaiva kadonnut.
Minulla on vasemmalla rinnan alla sellainen jännä tunne päivitäin, muttei jatkuvasti. Se ei ole mikään kova kipu vaan tunne kuin siellä olisi jotain ylimääräistä. Lenkillä käynti saa taas yleensä tunteen tuntumaan siltä kuin tunne olisi luussa.
Välillä tuntuu taas siltä kuin tuolla olisi jokin pieni tulehduspesä jota vihlaisee kun tietyllä tapaa liikahtaa, silloin vihlaisee. Myös joskus syvään hengittäessä saattaa tuntua (harvoin).
Joskus myös esim. olen kyykistynyt lasta pukemaan ja noustessa tuntuu kuin jokin olisi mennyt lukkoon rinnassa eikä tällöin ole kivulta varaa hengittää syvään. Tämä menee ohi muutamassa minuutissa.
Stressi on paha ja varsinkin jos alan yhtään tuota tuntemustani liikaa miettimään.
Kropaltani olen ylipainoinen, mutta olen silti kova liikkumaan (seisomatyö sekä lenkkeily 3-6kertaa/vk 6-8km lenkki). Nyt tosin alkaa tuo lenkkeilem¨ään lähtö olemaan vaikeaa kun pelkään aina sitä, että alkaako taas sattumaan.
Väsynyt en ole, eikä mitään hengityspuolen ongelmia (hengästymistä tms) ole.
Lenkin loppuvaiheilla myös usein ilmenee oikean jalan akkavarpaan puutumista, joka loppuu kun lenkki ohi.
Nyt alan olla hieman masentunut tilanteesta kun en oikein tiedä mihin päin menisin, lääkärille taas vai kenties naprapaatille vai mitä teen.
En tiedä vaikuttaako tilanteeseeni, mutta olen todella huono juomaan vettä ja kalsiumia saan aivan liian vähän. Myöskään painoni ei putoa vaikka liikun aikalailla. Ruokailutottumukseni ovat perusruokaa kohtuumäärissä sekä viikonloppuna saatan hieman herkutella, mutta todellakin kohtuurajoissa.
Säskylääke kuurinkin sain lääkäriltä. En syönyt sitä niin paljon kuin määrätty oli, sillä tuntui hassulta syödä kovia lääkemääriä kun kuitenkaan kipu ei ollut kova, vaan tosiaan enemmän sellainen tunne joka pysäyttää miettimään, että mistä on kyse.