Suutin näköjään puolet lähiseudusta
Ilmoitin virpojille, että palkan voi tulla hakemaan viikon kuluttua. Lasten suupielet venyivät alaspäin, minua katsottiin vihaisesti ja muutama taustalla päivystänyt äiti tuli kysymään, vihaanko lapsia. Jos antaa virpoa, pitää palkita. Puolustauduin sillä, että en ottanut vastaan ainuttakaan virpomisoksaa, jos lapset halusivat palkan heti, joten minusta ei syntynyt mitään maksuvelvollisuutta.
Vanhan perinteen mukaan palkka noudetaan vasta ensi sunnuntaina ja siitä aion pitää kiinni.
Kommentit (40)
Eri seuduilla on eri tavat. Mua vähän ärsyttää, että vedotaan aina niihin perinteisiin, joita omissa lapsuusmaisemissa on seurattu. Toisilla seuduilla ei ole tietoakaan mistään virpojista, eikä se silti ole väärin toisaalla.
Meinaatko että lapset tulee uudestaan rimputtelemaan sun ovikelloa ja uudestaan ensi sunnuntaina availla ovea heille.. Vai meinaatko mennä jakamaan näitten lapsien ovelle nämä lahjasi? Niin, jokainen tavallaan ja toiset vaan tahtoo tehdä hankalasti asiat.
mutta yksikään ei jättänyt virpomisoksaa, kun kerroin palkasta vasta viikon kuluttua.

Omassa lapsuudessani ei olisi kukaan kehdannut lähteä palmusunnuntaina kerjuulle, nyt se näyttää olevan tapana erityisesti alemman sosiaaliluokan asuinaluieilla.
kuin sinun lapsuudessasi. Voisit yrittää sopeutua uudella asuinalueellesi, ettet vääristä syistä joudu huonoon valoon.
Olet kyllä todella typerä ihminen. Muuta takaisin, jos ei alueen tavat sovi elämääsi.
asuinalueellasi perinne on toinen? Suomessa ei ole yhtenäistä virpomisperinnettä.
heti, kun avasit oven. Olisi moni lapsi säästynyt harmitukselta.
Ja miksi ylipäätään menit avaamaan oven?? Haluat väenväkisin kiusata lapsia??
Olisit piilotellut sisällä, etkä mennyt avaamaan ovea ollenkaan. Olisit voinut jättää oveen lapun, jossa olisit selostanut olevasi eri paikkakunnalta kotoisin ja että tämän oven takana on eri virpomisperinteet.
asuinalueellasi perinne on toinen? Suomessa ei ole yhtenäistä virpomisperinnettä.
heille voi vastata, että kyllä tai ei. VOi myös vastata, että saa virpoa, mutta palkan voitte tulla noutamaan vasta viikon kuluttua, koska kristillisen vanhan suomalaisen perinteen mukaan näin toimitaan. Mistä vitä voi tietää, että suomalaisen perinteen sijaan on otettu vaikka kroatialaiset tavat?
Missä kohtaa on tyly, jos noin tekee?
heti, kun avasit oven. Olisi moni lapsi säästynyt harmitukselta. Ja miksi ylipäätään menit avaamaan oven?? Haluat väenväkisin kiusata lapsia??
missäpäin Suomea on näin napakka perinne?
että miten tuo viikon jälkikäteen jaettava palkka oikein käytännössä toteutetaan?
Omassa lapsuudessani ei olisi kukaan kehdannut lähteä palmusunnuntaina kerjuulle, nyt se näyttää olevan tapana erityisesti alemman sosiaaliluokan asuinaluieilla.
[/quote]
Meillä täällä alemman sosiaaliluokan Haukilahti-Westend-alueella oli oikein hauska virpomispäivä. Onneksi lapsilla ei tullut vastaan yjtään sinunlaistasi tylsää ilonpilaajaa.
ennen ei käytetty turvavöitä autossa, syötiin voita ja suolaa reilusti, rokotuksia ei ollut, kouluun lapset käveli 10 km yhteen suuntaansa, lasta sai kurittaa ruumiillisesti.. Kyllä ennen oli kaikki paremmin ja kyllä nykyäänkin kaikki pitäisi tehdä niin kuin silloin ennen vanhaan..
ja saada selville, että Suomessa on kaksi rinnakkasita virpomisperinnettä eri puolilla Suomea, molemmat suomalaisia, eikä kumpikaan alaluokkaista tai muutakaan halveksuttavaa. Jos olet muuttanut alueelle, missä noudatetaan tiettyä kulttuuria, voit toki kertoa omastasi, mutta ei kannata hirveästi kokea ylemmyydentunteita, jos sinua ei ymmärretä.
Vähän kuin muuttaisit Ruotsiin, ja pitäisit alaluokkaisena tapana olla syömättä mämmiä pääsiäisenä.
että alueella on se toinen perinne, jossa palkka maksetaan heti.
Ap muikistellen avaa oven virpojille ja sitten kaakattaen kertoo, että hahhhahaha ette saakaan nyt yhtään mitään - tulkaa viikon päästä!
ennen ei käytetty turvavöitä autossa, syötiin voita ja suolaa reilusti, rokotuksia ei ollut, kouluun lapset käveli 10 km yhteen suuntaansa, lasta sai kurittaa ruumiillisesti.. Kyllä ennen oli kaikki paremmin ja kyllä nykyäänkin kaikki pitäisi tehdä niin kuin silloin ennen vanhaan..
ja söivät lautasensa tyhjäksi. Aikuiset kävivät töissä, sosiaalihuolto ei maksanut juoppojen takseja, lapsista pidettiin hyvää huolta eikä koulussa saanut haistatella opettajalle. Huonosti oli ennen asiat!
ja saada selville, että Suomessa on kaksi rinnakkasita virpomisperinnettä eri puolilla Suomea, molemmat suomalaisia, eikä kumpikaan alaluokkaista tai muutakaan halveksuttavaa. Jos olet muuttanut alueelle, missä noudatetaan tiettyä kulttuuria, voit toki kertoa omastasi, mutta ei kannata hirveästi kokea ylemmyydentunteita, jos sinua ei ymmärretä. Vähän kuin muuttaisit Ruotsiin, ja pitäisit alaluokkaisena tapana olla syömättä mämmiä pääsiäisenä.
satakunnassa ei ole tapana virpoa ollenkaan. Sitä on totuttu pitämään täällä jotain itäsuomalaisena tai ortodoksisena perinteenä eikä se ole kotiutunut tänne.
jotka kuuluvat alempiin sosiaaliluokkiin? Ampuahan sinut pitäisi.
eikä kumpikaan alaluokkaista tai muutakaan halveksuttavaa.
Meinaatko että lapset tulee uudestaan rimputtelemaan sun ovikelloa ja uudestaan ensi sunnuntaina availla ovea heille..
Vai meinaatko mennä jakamaan näitten lapsien ovelle nämä lahjasi?
Niin, jokainen tavallaan ja toiset vaan tahtoo tehdä hankalasti asiat.