Kaikki raskautetut ja mielellään myös sitä toivovat. Olkaa niin
kilttejä tulevaa lastanne kohtaan, että olette täysin ilman alkoholia. Sitten kun vauva on maailmassa, voitte juhlistaa tilannetta lasillisella viiniä vaikka siinä synnytyslaverilla, mutta älkää vaarantako pienen ihmisen elämää ja terveyttä. Ei ole turvallista määrää eikä turvallista aikaa alkoholille raskauden kulussa.
Kommentit (94)
En ole juhlissa ollut joissa ei olisi alkoholitonta maljaa vaihtoehtona, ja minusta on todella junttia ottaa se kuohari raskaana ollessa.
Itse ainakin rakastan ja kunnioitan tuota sisälläni kasvavaa pientä elämää niin paljon etten mitenkään sitä tahtoisi vahingoittaa, vaan yritän antaa vauvalle parhaan mahdollisen alun, toki on minullakin omat vieroitusoireeni, lukut ja salmiakki, mutta vauvan parhaaksi olen niistäkin luopunut.
Ja minä kyllä paheksun jatkossakin erittäin avoimesti alkoholia ja tupakkaa käyttäviä odottajia.
ettei hiuksia tule värjätä koska ne kemikaalit imeytyvät ihon läpi ja voivat olla vaaraksi lapselle. Ihan samalla tavoin voi olla vaaraksi muutkin kemikaalit joita iholle laitatte kuten saippuat, kosteusvoiteet, meikit, hajusteet ja kaikki hyttysmyrkkyjä myöten. JA ENNENKAIKKE DEODORANTIT!
Se raskausaika on kuitenkin loppupeleissä niin lyhyt että kyllä sen jaksaa jos on tarpeeksi sitoutunut asiaan. Sitten kun lapsi on syntynyt voitte juhlistaa asiaa, käydä suhkussa ja pestä itsenne saippualla, laittaa deodoranttia ja ehkä jopa meikkiä. Ottaa sen lasillisen viiniä ja nauttia sen yksin kun miehenne on lähtenyt uuden viehättävän ja hyväntuoksuisen naisen kanssa sinne lasilliselle. Mutta ei se mitään, hyvä jos tässä vaiheessa lähti kerran ei kestä, sillä edessä on kuitenkin vielä vuoden (WHO:N mukaan 2.v) imetyssuositus jonka aikana sama rajoitus on voimassa. Rintamaitoon kaikki imeytyy vielä helpommin.
Muistakaa se äidit ja äidiksi aikovat.
36.sta, Kuullostaa siltä että ap. on näitä jotka kuuluu ryhmään: raitis -raivoraitis -RAIVO...!
Vitsi, vitsi.
Eihän sitä ole todistettu, ettei yksikin annos alkoholia tekisi huonoa sikiölle, mutta toisaalta kun kaikki muukin voi olla haitallista, kemikaalit, meikit, lisä-aineet. Syötkö ap varmasti pelkkää luomuruokaa?!
Mä välttelen sitä yhtäkin annosta, mutta välillä tekee niin mieli olutta, että maistan miehen tölkistä. Enkä ole ruan ja meikkien suheenkaan niin tarkka, syön ja juon mitä tekee mieli, herkkuja, suolaa ja rasvaa. Listeriaa en halua, joten sen kanssa en ota riskejä.
alkoholi on kuitenkin kaikkein helpoin jättää kokonaan pois ja kaikkein vaarallisin ihan tutkitusti ja todistetuksi. Se asia ei muuksi muutu, vaikka miten vänkäätte.
Tiesittekö että kuittipaperi on myrkyllistä ja raskaana olevien ei suositella käsittelevän tarpeettomasti kuittipaperia? Ja tiesittekö, että raskaanaolevien suositellaa rajoittavan kosmetiikan käyttöä, koska kosmetiikasta imeytyy haitallisia kemikaaleja ihon läpi ja sikiöön asti?
Niin kauan kuin yksikin raskaana oleva tai raskautta suunnitteleva meikkaa, käyttää deodoranttia tai hajusteita tai värjää hiuksia tai syö ylipäätään yhtään mitään (eiköhän siinä luomuviherpiiperöruuassakin ole vielä niitä ydinjäämiä aika paljon), olen oikeutettu ottamaan puoli lasia skumppaa kerran raskaudessa. Repikää siitä raivoraittiit moralisoijat.
puhua fasista tai vastaavasta ja yhdestä annoksesta alkoholia edes samassa lauseessa! En minäkään ymmärrä jatkuvaa juomista (edes sitä yhtä usein tehtynä) tai tupakointia mutta todellakin yksi annos alkoholia raskausaikana ei voi aiheuttaa mitään vakavaa! Nyt järki käteen ihmiset! Ottakaa selvää asioista, kiitos. Ja todellakin nuo kosmetiikan ja puhdistusaineiden myrkkyjen saanti on jatkuvaa, jopa päivittäisiä joten todellakin olisin niiden vaikutuksesta enemmän huolissani.
oli aihe mikä hyvänsä.Suomessahan on oppivelvollisuus joka koskee kaikkia.En mä ainakaan tunne ketään joka ei olisi käynyt kuluaan loppuun.Kaikki tuntemani on käynyt joko lukion tai ammatikoulun.Siitä sit kaikkien elämä on vienyt kenet minnekin.Joku yliopistoon joku ammattikorkeaan joku ulkomaille ja joku kotiäidiksi.Mä en usko et kukaan suomessa jättää koulut kesken.Tuskin edes ne paljon parjatut romanit.
että alkoholi on myrkky ja vaarallinen sikiölle. Se on aine, jota voi helposti välttää. Se ei ole kenellekään tarpeellinen. Sen pois jättäminen muutamaksi kuukaudeksi ei alenna ihmisarvoasi. Alkoholi aiheuttaa suurimman osan lasten kehitysvammoista ja muista vaurioista. Mikään ruoka tai deodorantti tai hiusväri ei tähän astisten tutkimusten perusteella yllä samaan. Mitä kamalaa tapahtuu, jos olet vajaan vuoden ilman alkoholia?
sitä voisi miettiä sitä kautta että entäs jos olisinkin ilman, siis ei pakon tai tuomitsemisen kautta vaan ihan että jos olisinkin vaan ihan ilman
olen itse tehnyt erinäisiä asioita raskauksien aikana ja toden totta jälkeen jos saisin tekemättömäksi
en toivo kenellekään sitä tunnetta että kun olisinkin valinnut toisin, meinaan sitä että tehtyä ei saa tekemättömäksi mutta tekemättömyydestä voi olla joskus iloakin.....
ottakaa vaikka päivä kerrallaan ja ettei kukaan käske ja että sitä voi sitten rilluutella niin paljon kun jaksaa kun se muksu on maailmassa
alkoholi on kuitenkin kaikkein helpoin jättää kokonaan pois ja kaikkein vaarallisin ihan tutkitusti ja todistetuksi. Se asia ei muuksi muutu, vaikka miten vänkäätte.
Mutta jos menemme esimerkiksi Saksaan, siellä suositellaan luontaistuotteita saippuaan ja kosmetiikkaan, varsinkin hiustenvärjäämisiin. Sitten taas sanotaan että saunakaljasta ei ole haittaa.
Täällä neuvolassa sanotaan ehdoton ei saunaoluellekin (mikä on tietenkin hyvä asia koska ei tiedetä missä se raja menee) mutta sanotaan että hiuksia kyllä SAA värjätä. (vaikka samalla tavoin on sekin tutkittu että haittaa on mutta ei tiedetä missä määrin.)
Täällä kun mennään synnärille niin 80% mammoista on juuri viikko sitten käynyt istumassa kampaamossa ja laittanut komean kiiltävät tukan että naytetään oikein hyviltä kun uusi vauva on tullut. Poseerataan kuvissa kestohymy naamalla ja vetyperoksidiblondi hiuksilla vauva sylissä ja ollaan niin onnellisia ja ylpeitä kun selvittiin 9kk ilman saunasiideriä.
Kauneus ennen kaikkea!
jopa lapsiperheessä, mutta että raskaana näytetään tällaista esimerkkiä ja vieläpä jouluna. Niin moni pilaa lapsen joulun vain keskittymällä jouluillaliseen ja siihen alkoholiin, mitä siinä ohessa tarjoillaan, sitten saunaolut, kahvit ja konjakit. Ja lapset haluaisivat pelata vain lautapeliä vanhempien kanssa ja nauttia täysin vesiselvien vanhempien läsnäolosta. Yksikin lasi viiniä voi muuttaa käytöstä tavalla, jota itse ei tajua, mutta jonka lapsi vaistoaa ja mikä häntä myös inhottaa.
tässä puhutaan kahdesta eri asiasta, jotkut hyväksyvät yhden annoksen mutta monet vastaavat heille kuin he puolustelisivat jatkuvaa tai suurempaa käyttöä. Kummasta tässä olikaan kyse vai ovatko vastustajat sitä mieltä että yksi annos raskausaikana on sama kuin alkoholistin ottama määrä?
että monilla on se käsitys että yksi alkoholiannos on kokonainen viinilasi tai puolen litran siideri ja siksi suomalaisille ei uskalleta sanoa selvemmin että yksi annos ei tee haittaa.
Vaikka ei voida todistaa, että aivan vähäinen alkoholimäärä olisi haitaksi sikiölle, vaaran olemassaoloa ei voida myöskään sulkea pois. Tätä syystä asiantuntijat eivät yleensä määrittele alkoholin käytön turvarajaa raskaana oleville.
Tilapäinen alkoholinkäyttö ennen kuin nainen on tietoinen raskaudesta ei todennäköisesti aiheuta ongelmia. Sikiön elimistö alkaa kehittyä heti kuukautisten jäätyä pois, joten alkoholin käyttö on hyvä lopettaa tai ainakin vähentää minimiin viimeistään silloin, kun epäilee raskautta.
http://www.paihdelinkki.fi/Tietoiskut/244-alkoholi-ja-raskaus
Kaksplus:
Voiko odotusaikana ottaa silloin tällöin lasin viiniä?
Alkoholia on hyvä välttää raskauden aikana, koska turvallista käyttömäärää ei tiedetä. 1-2 annoksen viikossa ei ole osoitettu haittaavan äitiä tai sikiötä, mutta selkeintä on toki säilyttää nollalinja. Päivittäinen juominen on vaarallista: jo muutama päivittäinen alkoholiannos kaksinkertaistaa keskenmenoriskin. Yli kymmenen annosta viikossa lisää selvästi kehityshäiriöiden ja fetaalialkoholisyndrooman (FAE, FAS) vaaraa.
Kuka ei ymmärrä tuota tekstiä? Eli selkeyden takia ei suositella sitä yhtäkään annosta.
Mä tulen myös perheestä, jossa alkoholismihistoria. En katso dokaavia vanhempia hyvällä, varsinkaan niitä, jotka eivät raskaana pysty olemaan ilman edes "sitä yhtä saunasiideriä".
Mä en ottanut enää pisaraakaan sen jälkeen kun sain tietää raskaudesta. Ja olin ihan paniikissa, kun laskettiin viikkoja neuvolassa ja tajusin vetäneeni kerran kännit tietämättä olevani raskaana! Th vakuutteli, ettei sikiöllä ole mitään hätää.
Eikä tehnyt vähimmässäkään määrin tiukkaa pitää se 9 kk tipaton. En juo nyt imetyksen aikanakaan, vaikka saisin. Ei vaan tee mieli. Yhden tuopin sister-in-law'n synttäreillä vetäisin viime kuussa, kun kerran baarissa oltiin.