Soini antoi tukensa hallituksen ulkomaalaispolitiikalle
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei nähnyt mitään ongelmaa Suomen hallituksen ulkomaalaispolitiikassa, kun hän antoi haastattelun saksalaisille toimittajille Sanomatalossa tiistaina. Soini antoi täyden tukensa hallituksen ulkomaalaispolitiikalle ja puolittain suutahti, kun toimittajat kyselivät hänen mahdollisesta muukalaisvihamielisyydestään.
Soini toivotti tervetulleiksi kaikki EU:n ja YK:n yhteisesti hyväksymiä sääntöjä kunnioittavat ihmiset.
Soini sanoi olevansa meppi ja uskova katolilainen, ja suhtautuvansa sitä kautta myötämieleisesti ulkomaalaisiin.
Saksalaiset arvelivat, että hänen ehdokasjoukossaan on paljon erittäin kriittisesti Suomen ulkomaalaispolitiikkaan suhtautuvia ihmisiä. Soinin mukaan heitä on huomattavan vähän.
Hän totesi, että tiistaina järjestetyssä Helsingin Sanomien vaalitentissä ulkomaalaispolitiikka ei noussut millään tavalla merkittäväksi aiheeksi.
Se todisti hänen mukaansa sen, että aihe ei ole Suomessa mitenkään merkityksellinen.
Hän kiisti jyrkästi olevansa oikean laidan populisti. Saksalaisille hän määritteli itsensä Sdp:n ja keskustan väliin.
Hän myös kehui vanhoja puolueita. Hän pyysi saksalaisia kertomaan esimerkkejä niistä Euroopan maista, jotka etukäteen sanovat olevansa valmiit yhteistyöhön perussuomalaisten tapaisten puolueiden kanssa.
Hän otti itselleen kunnian siitä, että Suomi on alkanut esittää EU:ssa myös vaatimuksia. Hänen mukaansa ennen perussuomalaisten suosion nousua vanhat puolueet nukkuivat EU-neuvotteluissa.
Perussuomalaisten kannatuksen lasku tiistain HS-gallupissa ei huolettanut Soinia.
Kommentit (2)
ongelmista täytyy voida puhua niiden oikeilla nimillä
Että YK:n sopimuksia kaikki tulevat hallituksessa noudattamaan; myös (tietenkin!) perussuomalaiset.
Meillä on nyt jo olemassa yhtenäiset YK:n kehitysavun raamit, joita ei ole kukaan alasajamassa.
Maahanmuuttopoliittisten, suomalaisten, asenteiden vuoksi äänestän Perussuomalaisia; ongelmista täytyy voida puhua niiden oikeilla nimillä ja myös ymmärtää se, että kansakuntamme yhtenäisyys mahdollistaa demokratian eli kansanvallan. Haluan pitää kiinni hyvinvointivaltiostamme!