Miten yksilapsisen perheen lapsi täytyisi

eikä tuo "jakaminen" olen yksilapsisen perheen ongelma pelkästään. Meillä 5v itse kerää esim. kierrätykseen menevät (kun uutta ei saa, jollei välillä vähän laita pois), jakaa lelunsa jne. Ja kaverinsa, jolla sisaruksia, ei ole koskaan jakanut lelujaan - usein aina itkulla leikki jatkuu, koska ei halua, että kylään tullut kaveri koskee leluihin.



Onko sitten niin, että kun on monta lasta, niin joutuvat "taistelemaan" tavaroista ja siksi tavaroista tulee tärkeitä?

Time-lehdessä oli syksyllä juttu yksilapsisista perheistä. Ison tutkimuksen mukaan (en muista, missä maassa tehty) ainoista lapsista tulee ihan yhtä sosiaalisia kuin monilapsisistakin perheistä tulevista. Ja ainoat lapset olivat tutkimuksessa älykkäämpiä kuin monilapsisten perheiden lapset! Ilmeisesti siksi, että vanhemmilla oli enemmän aikaa ainoalle lapselle, hänen kanssaan opeteltiin enemmän juttuja, autettiin läksyissä jne. Harmi kun en muista tarkemmin, juttu oli ihana :) Aiemmin on vain oletettu ainokaisista tulevat itsekkäitä jne, mutta asiaa ei ole koskaan ennen oikeasti tutkittu.

Time-lehdessä oli syksyllä juttu yksilapsisista perheistä. Ison tutkimuksen mukaan (en muista, missä maassa tehty) ainoista lapsista tulee ihan yhtä sosiaalisia kuin monilapsisistakin perheistä tulevista. Ja ainoat lapset olivat tutkimuksessa älykkäämpiä kuin monilapsisten perheiden lapset! Ilmeisesti siksi, että vanhemmilla oli enemmän aikaa ainoalle lapselle, hänen kanssaan opeteltiin enemmän juttuja, autettiin läksyissä jne. Harmi kun en muista tarkemmin, juttu oli ihana :) Aiemmin on vain oletettu ainokaisista tulevat itsekkäitä jne, mutta asiaa ei ole koskaan ennen oikeasti tutkittu.

Ja Kaks Plussassa tai Vauvassa oli Väestöliiton tutkijan kirjoitus, missä oli, että ainoasta lapsesta ei tule itsekästä tai epäsosiaalista.

Ja muualla Euroopassa 40% haluaa yhden lapsen ja se on ihan normaalia. Suomessa ajatellaan, että 1 lapsi jää jostakin paitsi. Ei jää.

Isossa sisarusperheessä joutuu "tappalemaan" ja jakamaan joka asiasta, ainoa lapsi ei joudu, joten käytös esim. koulussakin on huomioonottavaista. Toki lopulta luonnekysymys.

Kyllä sen jakamisen oppii, mutta haastavampaa on oppia ymmärtämään ihmisiä ja ryhmässä toimimista.



Minä kannustaisin ainoaa lasta ottamaan rohkeasti kontaktia toisiin lapsiin.

Kyllä sen jakamisen oppii, mutta haastavampaa on oppia ymmärtämään ihmisiä ja ryhmässä toimimista. Minä kannustaisin ainoaa lasta ottamaan rohkeasti kontaktia toisiin lapsiin.

Eihän se tarkoita, että perheessä on vain yksi lapsi, että koko perhe on niin erakkoa, ettei tutustu muihin ihmisiin.

ennen koulua. Moni lapsi kai meneekin, harva menee suoraan kodista kouluun.



Meillä lapsi käy isoa koulua, on isossa luokassa. Opettaja kertoi juuri eilen, että lapsemme on parhaiten muut huomioon ottava ja empaattisin koko luokassa. Ainoa lapsi siis kyseessä. Poika osaa kyllä silti pitää puolensakin.



Lapselle hyvä opetella toimimaan ryhmässä ennen koulua, mutta sitä siis harjoitellaan päiväkodissa ja eskarissa paljon.

Meillä on aika iso ikäero pikkuveljen kanssa (7vuotta) ja suvussa ei juuri ollut samanikäisiä lapsia. En ollut mitenkään itsekäs lapsi, mutta ehkä vähän kömpelö samanikäisten kanssa (esim. itkin herkästi enkä osannut pitää puoliani). Jos oma poikani jäisi ainoaksi lapseksi, niin pitäisin huolta siitä, että hän saa viettää paljon aikaa muiden lasten kanssa. Lasten kesken toimii kuitenkin eri pelisäännöt kuin aikuisten.

eikä tuo "jakaminen" olen yksilapsisen perheen ongelma pelkästään. Meillä 5v itse kerää esim. kierrätykseen menevät (kun uutta ei saa, jollei välillä vähän laita pois), jakaa lelunsa jne. Ja kaverinsa, jolla sisaruksia, ei ole koskaan jakanut lelujaan - usein aina itkulla leikki jatkuu, koska ei halua, että kylään tullut kaveri koskee leluihin.

Onko sitten niin, että kun on monta lasta, niin joutuvat "taistelemaan" tavaroista ja siksi tavaroista tulee tärkeitä?

Meidän tuttavaperheen kolmilapsisen perheen nuorimmainen on juuri sellainen, ettei anna koskea toisten lasten leluihinsa. Toisen tuttavaperheen vanhin tyttö on itsekäs piru ja niin itsekäs, ettei esim. sohvalle saa istua vieraat hänen suosikkipaikallensa vaan alkaa raivota, jos joku erehtyy siihen istumaan, leluihin ei saa koskea, aina pitäisi saada valita ekana jos joku mummo vaikka jakaa karkkia tms..

...että omani jää ainokaiseksi. Nyt on hyvä näin, yhden lapsen kanssa. Saan paljon painostusta ja kyselytä toisen lapsen hankkimisesta ja olen miettinyt paljonkin, tuleeko lapsestani itsekäs ja epäsosiaalinen. Mutta mieheni on ainoa lapsi ja kaikkea muuta kuin sellainen, millaiseksi ainoita lapsia yleensä sanotaan. Itselläni on iso ikä ero vanhempiin sisaruksiin, enkä pidä itseäni mitenkään itsekkäänä vaikka en ole lapsena joutunutkaan jakamaan tavaroita tms ja olen saanut vanhempieni lähes jakamattoman huomion. Meillä on paljon tuttuja lapsiperheitä ja aion laittaa lapseni päiväkotiin kunhan sen aika koittaa... Toivottavasti onnistun kasvattamaan lapsestani toiset huomioon ottavan ja oman puolensa pitävän ihmisen.

ja on pilalle hemmoteltuja.



Olen itse ainoa lapsi ja en todellakaan saanut kaikkea. esim. vaatteita ostettiin meillä tosi nuukasti ja silloin kun LEvikset oli muotia, en todellakaan saanut niitä, koska vanhempieni mielestä halvemmatkin farkut ajaa saman asian.



Ja vaikka kaverit oli viisi lapsisista perheistä, kaikki sai levikset ja muotivaatteet.



Tästä on jäänyt ihan trauma, olen tosi tarkka pukeutumisestani ja huolehdin nykyään aina, että vaatteeni ovat mieluisia. Inhosin kulkemista niissä kamalissa epämuodikkaissa farkuissa.

Ei tarvitse kotona kilpailla huomiosta, vanhemmilla on aikaa olla hänen kanssaan ja matkailu yhden kanssa on helppoa.

Kasvatus voi onnistua oikein hyvin yhden lapsen kanssa, kun taas suurperheestä voi tulla sangen epäsosiaalisia yksilöitä.

mutta minä en mistään hinnasta antaisi pois veljeäni. Sisarus on parhaimmillaan mieletön rikkaus elämässä. Siksi halusin itsekin useamman lapsen.

tasan kavereiden kesken. Jotkut moni lapsisen perheen lapset taas haluaisivat kaikki itselleen. Ei yksilapsisuus tee välttämättä röyhkeäksi ja itsekkääksi, mielestäni jopa päinvastoin.

Minä sanoisin, että asia on luonne ja kasvatuskysymys. Jos on ainit lapsi, niin sosiaalisuuden harjoittelua ei tule kotona luonnostaan ja pitää olla joku muu paikka harjoitella asiaa. Se lelujen jakaminen ei ole ainoa juttu. Pitäisi osata jonkun verran nähdä asioita muultakin suunnalta kuin oman navan näkövinkkelistä. Tiedän monilapsisen perheen lapsia, jotka ovat äärimmäisen itsekkäitä ja sitten niitä ainokaisia, jotka ovat tosi lapsellisia vinkujia. Molemmissa tapauksissa vanhemmat ovat hyväksyneet moiset toimintatavat. Mutta lienee selvää, että asia jota ei ole koskaan harjoiteltu ei suju niin hyvin kuin asia jota on harjoiteltu. Asioita voi sitten tietysti harjoitella monissa paikoissa monin tavoin.

samoja kun muuallakin

Toiset jakaa ja toiset, ihan siitä riippumatta onko sisaruksia vai ei. Tosin nämä huonommin tavaroitaan jakavat on helpompi siedättää jakamiseen, jos harjoitusta saa enemmän. Meillä kaksoset, joista toinen jakaa kaiken mielellään ja toista saa jahdata kirveen kanssa... Tietääkseni samalla tavalla kasvatettu?

Jos minulla on keskustelu kesken ja 4-vuotias tulee siihen keskeyttämään, sanon hänelle napakasti että odottaa kunnes olemme jutelleet asian loppuun. Juttelemme, lapsi odottaa sen aikaa ja sitten kysyn, mitä hän halusikaan. Ei puhettakaan että antaisimme hänen ns. hyppiä silmille vain siksi että on ainoa lapsi!



Ainokainen menee päiväkotiin useammin kuin monilapsiperheissä elävät lapset, jotka ovat usein kotona siksi kun heillä on seuraa toisistaan. Näissä tilanteissa on ainoastaan äidistä kiinni, millaisiksi lapsensa kasvattaa...päiväkodissa/hoitajalla taas pidetään aika tiukkaan huoli siitä, ettei kukaan saa erityisoikeuksia/vapauksia ja kohtelu on tasapuolista.