kuinka monella ekan lapsen saaminen ei muuttanut elämää mitekään?

on ettei kukaan mainitse sitä vastuuta, mikä lapsesta tulee?? vai tunnetteko sitä lainkaan?

totta kai käytännöt muuttui, jäin töistä kotiin, nukuin huonosti, imetin koko ajan...

Minun elämässä ei muuttunut mikään omiin kiinnostuksiin, vapaa-aikaan liittyvät jutut. Olen pitänyt ystäviä tärkeinä, pidän edelleen. Olen pitänyt kyläilyistä, pidän edelleen. En ole ikinä viihtynyt kotihiirenä sohvalla, enkä viihdy nytkään.



Lapsi toki lisäsi väsymystä, toi mukanaan paljon iloa ja uutta sisältöä. Mutta ei se mua ihmisenä muuttanut. Nyt otan lapsen tarpeet toki huomioon, mutta silti teen niitä juttuja joista ennenkin nautin. En ehkä hillu bileissä kolmeen yöllä, mutta menen kyllä niihin bileisiin iltapäivällä ja lähden vaan lapsen nukkumamenoaikaan kotiin lapsen kanssa. Menen edelleen kavereiden kanssa piknikille mukanani tulee toki lapsi, mutta onko se sitten elämän kokoinen muutos?

vastuu ei kuitenkaan vaikuta mun elämään mitenkään muuten kuin henkisesti. Eli vastuusta huolimatta harrastan edelleen samanlaisia asioita kuin ennen lasta ja nukun yöni tavalliseen tapaan jne...



Mun mielestähän nyt on keskusteltu siitä nimenomaan, että miten arkielämä muuttui vai muuttuiko. Ilman lastakin meissä kaikissa toivon mukaan tapahtuu jonkinasteista henkistä kasvua.

Vauva nukkui synnäriltä asti yönsä kokonaan ja päivisin ei itkenyt juurikaan, joten oli helppo ottaa mukaan joka paikkaan (esim salille).. Nyt lapsi on 7kk ja ryömii ja sanoo sanoja ja hampaita tulee, eikä siltikään levoton, vaan naureskelee ja nukkuu yönsä ja päivälläkin kahdet 2h päikkärit.



Olen pystynyt tehdä töitä ja opiskella tässä samassa ja mies on armeijassa, eikä arki ole vauvan takia juurikaan muuttunut.. isompi muutos oli miehen lähtö sinne inttiin.



Yhden lapsen kanssa on todellakin helppo reissata ja shoppailla ja tehdä kaikkea. Ja jos minä tai mieheni haluamme lähteä ulos, jää toinen kotiin lapsen kanssa tai sitten isovanhemmat hoitaa (ikinä ei ole hoitoapua tarvinut pyytää, vaan he suorastaan anelevat, että saisivat tulla vahtimaan)



Ajattelen kuitenkin, että jos vauvamme olisi ollut "hankalampi" olisi elämämme muuttunut paljon enemmän. Se on niin tapauskohtaista..

ystävälleni, joka myös yli nelikymppisenä sai esikoisensa.



Kun odotin vauvaamme, monet suorastaan varoittelivat minua, kuinka teidän elämä nyt muuttuu. Saimme helpon vauvan, joka alkoi kuusiviikkoisena nukkumaan kuusi-seitsemän tuntia putkeen öisin ja muutenkin on ollut toistaiseksi helposti tyyntyvä. Nyt yhden vuoden iässä hänellä on omaa tahtoa, mikä tuntuu tosi hauskalta!



Miehelläni on edellisestä liitostaan lapsi, joten olimme jo eläneet lapsiperheen elämää, siksi kai koemme, että elämämme ei muuttunut juurikaan. Koen, että tässä iässä elämän arvot ovat jo niin koetellut, että vauva ei niitä muuttanut. Minulla on lisäksi työ, jota voin tehdä helposti joitakin tunteja päivässä pari kertaa viikossa perheen tilanteen mukaan. Eli olen ollut työelämässäkin siitä asti, kun vauva täytti kolme kuukautta.



Luulen, että monet menevät pariskunnat saattavat kokea melkoisen shokin, jos vauvaksi sattuu huonosti nukkuva, sairasteleva pikkuinen, jonka hoivaamiselta ei noin vain lähdetä kaukomatkoille ja muuten irroittelemaan.