kuinka monella ekan lapsen saaminen ei muuttanut elämää mitekään?

Heillä yksi lapsi eivätkä antaneet sen häiritä elämäänsä. Matkustelevat ja juhlivat entiseen malliin. Välillä yksin välillä yhdessä ja lapsi mummolla tai muilla sukulaisilla.

Nyt tyttö jo 13v.

Yhden lapsen kanssa oli helppo shoppailla ja matkustella. Hirveästi me ei olla ylipäänsä juhlittu, mutta vuorotellen saattoi käydä tai laittaa lapsen hoitoon.



Toisen lapsen syntymä mullisti sitten kaiken. Lapset tulivat pienellä ikäerolla (1,5 v.) ja vauvan ja taaperon rytmit olivat ekan vuoden aika erilaiset, joten jos lähdettiin vaikka kaupungille, aina jommalle kummalle ehti tulla kiukkua tms.



Mutta yhden kanssa oli kyllä oikein leppoisaa!

että arvomaailma muuttui pakon edessä vasta toisen lapsen ollessa vuoden - silloin huomasin, että työelämälle ei voi enää antaa kaikkea, vaan voimia on säästettävä myös kotiin. Yhden kanssa jatkoin työelämässä ihan normaalisti.

samat kokemukset kuin nelosella. vaikka ikäeroa olikin vähän enemmän lapsilla.



Jos on 1 lapsi ja 2 vanhempaa, jotka osallistuvat molemat, niin aina on jommallakummalla vapaata ja kotitöiden määräkään ei huomattavasti poikkea pariskunnann kotitöiden määrästä. 1 menee helposti joka paikassa mukana, työelämältä riittää yhdelle voimia. toisen myötä alkoi hieman väsyttää.

Ainakin Martina Aitolehti elää niin kuin ennenkin. Lapsen kannalta toki surullista.

mutta elämä oli käynyt jotenkin tyhjäksi lapsettomuuden aikana, tarkoitan siis sitä, että kaikki oli jo koettu, joten lapsessa melkein 24/7 kiinni oleminen ei ole tuntunut erilaiselta. Arvojen nyt ainakaan en usko muuttuneen/muuttuvan, koska en ole mikään bilettäjä ollutkaan.



Toki lapsi on vasta vauva, joten ehdin kyllä vielä syödä sanani. :)

kun kahden ihmisen perheeseen tulee kolmas lisää? :D Vauva kuitenkin vaatii huomionsa, on täysin vanhemmistaan riippuvainen. Ollaan mekin lasten kanssa matkusteltu jne, mutta kyllä ihan tavallinen arki muuttuu väistämättä. Et saa nukkua silloin kuin haluat, koko ajan olet vastuussa pienestä ihmisestä ja hänen tarpeistaan. Ihan huuhaata kenenkään väittää, ettei mikään muuttunut kun beibi tuli taloon.

Emme harrastaneet ennen lastakaan bilettämistä, vauva kulki helposti matkoilla mukana, tietysti siinä mielessä muuttui kaikki, että lapsen rytmin mukaan mentiin, mut se ei suuri mullistus kuitenkaan ollut. Emme olleet itsekkäitä omaan napaan tuijottajia ennestäänkään. Vaan mentiin miten molemmille sopi, eli jo kahdestaan säädeltiin menoja molempien mukaan. Matkoihin ei rellestäminen ennenkään kuulunut.



Eikä se tokan ja kolmannenkaan jälkeen juuri muuttunut mun mielestä. Viidessä vuodesa 3 lasta meillä.

Edelleen reissattu pitkin palloa, lapset kulkeneet mukana.

Kouluikä tietysti toi sen muutoksen, et mennään lomien mukaan.



En koe elämäni niin kovin muuttuneen lasten saannin jälkeen.

Tiesin rakastavani lapsiani rajattomasti, silti tuo tunne vieläkin vaan on välillä niin voimakas, et se saa kyyneleet silmiin. Esikoinen on jo 16v

Ja perheessä iltatähtikin tuhisee nykyään:)

Ei siis pelkästään niin että ei pääse entiseen malliin menemään, vaan emme edes halua täysin samalla tavalla elellä kuin ennen lasta. Mun mielestä on ihanaa olla viikonloppuisin kotona perheen kesken ja viettä aikaa yhdessä. Ennen kun saimme lapsen, kävimme paljon useammin kavereiden kanssa baarissa yms. Muutenkin olen jotenkin herkistynyt asioille lapsen myötä, vähän hankala selittää mutta ehkä joku tajuaa pointtini.:)

Yhden lapsen kanssa oli helppo shoppailla ja matkustella. !

niin meilläkin. Mutta kyllä elämä silti muuttui :D ei nuo ihan samalla tavalla sujuneet kuin kahdestaan.

kun kahden ihmisen perheeseen tulee kolmas lisää? :D Vauva kuitenkin vaatii huomionsa, on täysin vanhemmistaan riippuvainen. Ollaan mekin lasten kanssa matkusteltu jne, mutta kyllä ihan tavallinen arki muuttuu väistämättä. Et saa nukkua silloin kuin haluat, koko ajan olet vastuussa pienestä ihmisestä ja hänen tarpeistaan. Ihan huuhaata kenenkään väittää, ettei mikään muuttunut kun beibi tuli taloon.

onhan noita tässäkin ketjussa :D

minulla kyllä muutti. Eli olen väärässä ketjussa :). Ei matkusteltu ennen lasta eikä lapsen jälkeenkään ole matkusteltu, joten en osaa sanoa tuohon (mikä tuntuu ihmisillä olevan se isoin kysymys, että käykö matkoilla perheenä) juuta enkä jaata.



Mutta kyllä muuttui muuten elämä. Sen, milloin meni nukkumaan ja milloin heräsi, määräsi vauva enkä minä itse. Miehen kanssa neuvoteltiin asioisa paljon enemmän, enne oli toteutettu itseämme melko vapaasti. Vanhempieni kanssa välit lähenivät. Kun palasin töihin, olikin aina kiire kotiin päiväkodin kautta. Aloin odottaa toista ja silloin elämä vasta muuttuikin, kun päivät olin töissä ja illat nukuin. Olin niin väsynyt. Mitään muuta en ehtinyt, esikoinenkin jäi liian vähälle.



Kahden lapsen kanssa oli aivan ihanaa aikaa, mutta en voi millään mittarilla sanoa, että olisi elämä ollut samanlaista kuin ennen lapsia. Suurin mullistus oli se esikoisen syntymä. Koko identiteettikin mullistui sikäli, että ennen en ollut ollut äidin roolissa.

Sain esikoiseni yli kolmekymppisenä ja elämä oli jo ennen raskautta asettunut nykyisiin uomiinsa. Vietämme aikaa kotona, liikumme luonnossa, mökkeilemme ja sukuloimme Suomessa, tätä kaikkea voi tehdä lapsen kanssa.

Näkyvin muutos on se, että en ole töissä vaan kotona lapsen kanssa. Rahaa on tietysti vähän vähemmän kuin ennen.

Mutta kyllä koin, että elämä muuttui heti ekana päivänä. Eli kun tulin sairaalasta kotiin, pitikin istua imettämään, eikä voinut vain rojahtaa sohvalle katsomaan telkkua ja samaan aikaan juoruilemaan kaverin kanssa.

Toinen konkreettinen asia oli kun mies lähti töihin ja piti roskapussi viedä. Eipä sitä viepäistykään noin vain vaan piti odottaa, että puin vauvan ja lähdin vaunujen kanssa ulos.

Kyllä se kolmas ihminen muuttaa. Ei kukaan ihminen voi tulla omaan kotiin asumaan, ettei tippaakaan muuta omaa elämää, saati sitten lapsi.

kun kahden ihmisen perheeseen tulee kolmas lisää? :D Vauva kuitenkin vaatii huomionsa, on täysin vanhemmistaan riippuvainen. Ollaan mekin lasten kanssa matkusteltu jne, mutta kyllä ihan tavallinen arki muuttuu väistämättä. Et saa nukkua silloin kuin haluat, koko ajan olet vastuussa pienestä ihmisestä ja hänen tarpeistaan. Ihan huuhaata kenenkään väittää, ettei mikään muuttunut kun beibi tuli taloon.

että oma elämäni muuttui harvinaisen vähän. Meillä oli hyväuninen pullovauva ja paljon lastenhoitoapua. Olen myös äitinä ehkä vähän "normiäitiä" voimakkaammin omasta elämästäni kiinni pitävä.



Menin siis lapsen syntymän jälkeen suurin piirtein samalla lailla kuin ennenkin. Ja kuten muutama jo sanoikin, yksi lapsi kulkee aika vaivatta mukana moneen paikkaan.



Olen saanut myös kaikki nämä vuodet nukkua kuta kuinkin haluamani määrän ja ajan.



Olenkin monesti todennut, että työ vaikuttaa elämääni ja tekemisiini/tekemättä jättämisiin huomattavasti lasta enemmän. Lapsi ei pakota minua heräämään aamutuimaan, mutta työ pakottaa...

ei siis ole koskaan joutunut heräämään vauvan itkuun. Olen kade, myönnän.

siinähän se juju onkin, että elämä muuttuu täysin - mutta jokseenkin vähitellen. Toki elämä muuttuu heti paljon, onhan sitä vastuussa 24 tuntia vuorokaudessa toisesta ihmisestä, jonka tarpeet menevät omien ja puolison tarpeiden edelle. Toisaalta, jos saa helpon vauvan, voi vauva-aika olla ihan leppoisaakin, yhden vauvan kanssa kun on aika helppo matkustaa ja shoppailla ym.



Eri asia onkin sitten, kun lapsesta kasvaa taapero - ja leikki-ikäinen, jolla on omaa tahtoa ja joka osaa kävellä, juosta ja kiipeillä. Esimerkiksi keskustelunaiheet on valittava sen mukaan, onko lapsi kuulemassa vai ei (esim 5-vuotiaan kuullen ei omaa parisuhdetta voi puida tai puhua kovin negatiiviseen sävyyn muista ihmisistä). Ja sitten, kun lapsia tulee enemmän kuin yksi, liikkuminen vaikeutuu ja lähteminen matkalle on aikamoinen projekti tarvikkeineen ja vaihtovaatteineen.



Eli ne, joilla on vain yksi lapsi joka on alle vuoden ikäinen, ette kyllä välttämättä voi vielä sanoa, onko elämänne muuttunut - se kyllä muuttuu vielä pitkään ja jatkuvasti :).



t. 5- ja 2-vuotiaiden äiti.

että piti opetella laittamaan ruokaa säännöllisesti. Aamuvirkku olen ollut aina. Koska jo ennen lapsia elin tylsää, rauhallista, mukavaa arkea, ei lapsi (tai meillä kaksi) siihen isoa muutosta tuonut. En ole pitänyt shoppailusta enkä isommin muistakaan tiukasti aikaan ja paikkaan sidotuista harrastuksista, joten ei tarvinnut luopua mistään.

siinähän se juju onkin, että elämä muuttuu täysin - mutta jokseenkin vähitellen. Toki elämä muuttuu heti paljon, onhan sitä vastuussa 24 tuntia vuorokaudessa toisesta ihmisestä, jonka tarpeet menevät omien ja puolison tarpeiden edelle. Toisaalta, jos saa helpon vauvan, voi vauva-aika olla ihan leppoisaakin, yhden vauvan kanssa kun on aika helppo matkustaa ja shoppailla ym. Eri asia onkin sitten, kun lapsesta kasvaa taapero - ja leikki-ikäinen, jolla on omaa tahtoa ja joka osaa kävellä, juosta ja kiipeillä. Esimerkiksi keskustelunaiheet on valittava sen mukaan, onko lapsi kuulemassa vai ei (esim 5-vuotiaan kuullen ei omaa parisuhdetta voi puida tai puhua kovin negatiiviseen sävyyn muista ihmisistä). Ja sitten, kun lapsia tulee enemmän kuin yksi, liikkuminen vaikeutuu ja lähteminen matkalle on aikamoinen projekti tarvikkeineen ja vaihtovaatteineen. Eli ne, joilla on vain yksi lapsi joka on alle vuoden ikäinen, ette kyllä välttämättä voi vielä sanoa, onko elämänne muuttunut - se kyllä muuttuu vielä pitkään ja jatkuvasti :). t. 5- ja 2-vuotiaiden äiti.

sanoin ettei juurikaan muuttunut: Lapsi on 6-vuotias ja kaikki on entistä helpompaa. Jokainen peloteltu vaihe on mennyt meillä ongelmitta. Uhma oli aika vähäistä, liikkeellelähtö-vaiheessa totteli niin hyvin kieltoja, että mitään ei esimerkiksi tarvinnut siirtää toiseen paikkaan jne...



Toki varmaan jokainen helponkin lapsen vanhempi on joskus joutunut heräämään kesken unien, mutta jos sellaisia öitä on alle 5 vuodessa, niin eivätpä ne elämän laatuun vaikuta juuta eikä jaata.