Kaverini suhteessa varatun miehen kanssa ja mä paheksun.

Ei se kyllä ihan niin mene.. itse olen sinkku, enkä ikinä sekaantuisi varattuun. Toivottavasti en koskaan edes vahingossa.

Tosin mun kaverin varattu mies kuulemma tekee eroa. Uskon kun näen. Tosi vaikea suhtautua.

Taidan olla nipo. Vai meneeköhän tälläisissä asioissa mieli oman elämäntilanteen mukaan? Olen itse naimisissa joten kait sitten asetun tuon petettävän vaimon asemaan.

Kuuluu halveksuttavien asioiden kärkiryhmään seurusteluasioissa! Siis että säätää varatun ihmisen kanssa, säälittävää... sietääkin paheksua. Jokaisen oma asiahan se on, jos lyö kirveensä kiveen, mutta jos suhtaudut siihen täysin neutraalisti, etkö silloin tavallaan hyväksy sen?

Ei varattuihin sekaantuminen ole sallittua kellekään. Ikävää, mutta mulla loppuisi ystävyys siihen. Kyse on niin valtavasta arvomaailmaerosta, ettei siinä ystävyys riittäisi.

ja meneväni sen mukaan, kuka on mun kaverini siinä kuviossa. Tajuan kyllä ettei se ole oikein, mutta vaistomainen tunne on silti olla sen kaverin puolella.



Yksi kaverini piti pari vuotta suhdetta varatun miehen kanssa, ja silloin pistin sen siihen "ei se ole sinkun synti vaan sen miehen joka pettää" -piikkiin. Mutta olen kyllä melko varma että jos kaverini olisi se jota petetään, olisin ajatellut että jo on narttu kun ei osaa jättää naimisissa olevaa pienten lasten isää rauhaan.



Mutta ei musta siis ole ollenkaan nipoa että ap paheksuu, oikeinhan se on.

En minäkään hyväksyisi sitä jos kaverini tai tuttuni olisi suhteessa varattuun. Minusta sellainen on väärin ja moraalitonta.

Harmi, etten löytänyt enää uutista, mutta Bangladeshissa kävi taannoin näin.



Naimisissa oleva mies raiskasi 16-vuotiaan tytön. On selvää, että molemmat tulee tuomita haureudesta ja oikeus päätyi siihen, että mies sai 201 raipaniskua ja tyttö vain 101. Eli se, joka on naimisissa tekee enemmän väärin, ainakin Bangladeshilaisen oikeuskäsityksen mukaan.



Niin joo, ja jos joitakuita kiinnostaa tietää miten juttu jatkui, niin tyttö kuoli jo muutaman kymmenen raipaniskun jälkeen. Miehen tuomiota ei päästy panemaan toteen, sillä miehen onnistui paeta ennen tätä. Tästä huolimatta varmaankin lain hengen merkitys tuli kaikille selväksi. Naimisissa olevan harjoittama haureus on melkoisen tuomittavaa.

Mutta itse en kyllä ystävyyttä sanoisi irti moisen asian takia, ystävät ovat ystäviäni tekemineen virheineen kaikkineen.



Usein tuntuu, että näitä ns. toisia naisia ollaan jopa tuomitsemassa tiukemmin kuin pettäviä aviomiehiä, syystä jota en täysin ymmärrä. Ja aina sanotaan, että moraaliton nainen "vie" ja "varastaa" toisen omaa ja juoksee varatun perässä. Entäpä jos se onkin se mies, joka juoksee tämän toisen naisen perässä?



Itsekin olin aikoinani toinen nainen, suhteessa nuoruuden rakastettuuni, joka oli tahollaan varattu. Minä olin ollut todella pitkään yksin ja onneton, eikä minulla tosiaankaan ollut voimia tai haluja torjua rakkautta, kun sellainen kohdalleni osui. Ikävä kyllä. Kyseessä oli elämäni suurin rakkaus, mutta lopulta jätin kuitenkin miehen, koska hänellä ei ollut uskallusta erota. Silti voin sanoa, että mies haikailee perääni vielä tänäkin päivänä, hänkin oli minuun aidosti rakastunut.



Varmaan on niitäkin toisia naisia, jotka hakevat vain seksiä ja seikkailua elämäänsä, mutta on meitäkin, jotka rakastumme sydänjuuriamme myöten. Samoin kuin osa miehistä hakee vain seksiä ja osalla on tunteetkin mukana. Siksi toivoisin vähän ymmärrystä tähänkin suuntaan. Vaikka kolmiodraama-kuvio onkin aina väärin, niin kyllä se useimmiten on tragedia kaikille osapuolille ja HARVA siihen ehdoin tahdoin hakeutuu.

Kaikki ei aina ole niin musta-valkoista.

Mitäs kun varatulla on suhde toiseen varattuun? Onko se sitten moraalisesti hyväksyttävämpi asia?

On noloa ja typerää olla suhteessa naimisissa olevan ihmisen kanssa. En ota kantaa, kuinka typerää siltä naimisissa olevalta. Ei tarvitse hekuttaa kaverisi puolesta eikä edes kuunnella hänen hehkutuksiaan.

siksi että kaikki on paljon helpompaa, saa vaan ne kivat puolet ilman kakkaa

mammojen mietteitä....



Toivon, että omat ystäväni ymmärtävät jatkossakin minua, vaikka aloitin kauan sitten suhteen toistaiseksi avioliitossa elävään mieheen. En olisi koskaan ollut itse kyseisen miehen osalta aloitteellinen, mutta hän ehdotti tutustumista ja niinpä meillä on nyt oikein kivalle tuntuva suhde, joka toimii näköjään vuodesta toiseen. Me emme haaveile yhteisestä tulevaisuudesta vaan me tarvitsemme toisiamme satunnaisemmin. Pidämme toisistamme valtavasti. Mies kuitenkin on hyvä perheenisä, tätä meidän suhdettamme lukuunottamatta, eli av-logiikan mukaan hänhän on täysi paska.... Mut en minä mammojen mielipiteistä jaksa välittää.



Nuorena minäkin olisin ehkä tuominnut tämän kaltaisen toiminnan, mutta kun elää ja näkee asioita, ymmärtää olla tuomitsematta muiden ratkaisuja. Mies haluaa pitää kulissit pystyssä, joten mikä minä olen sitä arvostelemaan. Minä taas kaipaan vain satunnaista seksiseuraa ja miehistä apua, joten järjestely toimii hyvin. Miehen vaimo elää onnellista pikku-edustusvaimon elämäänsä vailla mitään tietoa miehensä kaksoiselämästä. Mies purkaa huolensa ja paineensa minuun, joten eikö tämä ole kaikille win-win-tilanne?



En itse ole koskaan ajatellut hylkääväni ystäväni, vaikka näillä on sählinkiä ollutkin varattujen miesten kanssa. Musta ystävyys perustuu paljon muulle kuin pienille haksahduksille (haksahdus tämä minunkin suhteeni on, tosin kestänyt jo kauan). Jokaisella meistä on oma elämä elettävänään, muiden moraalista tai ratkaisuista ei kannata tehdä mitään numeroa.

elämä ei ole aina niin mustavalkoista kuin miltä se näyttää.



Mutta jokainenhan voi valita ystävänsä oman arvomaailmansa mukaan. Sen takiahan sitä tulee ystäväeroja, kun huomataan että arvomaailma ei olekaan sama.



Ihan niin kuin avioerojakin. Ja avoeroja.