Onko meidän järkeä asua Helsingissä?

Nythän trendi on se, että ei lapsiperheet muutakaan keskelle ei-mitään, sillä silloin päivästä kuluu huomattava aika autossa istumiseen ja nykyään arvostetaan sitä omaa aikaa (muualla kuin autossa istuen). Joka paikkaan kun on lähdettävä autolla. Tai jos muutat perähikiäkylään, josta ei ole kokemusta, niin maitojunalla tulette takaisin.



Huumeista sen verran, että usein tuppukylässä ongelmat on pahemmat, kun ne yrittää esittää kovia ja kaupunkilaisia, kun nuoret luulee, että tälleen kaupungissaki tehdään.

jos siltä tuntuu, kyllä Helsinkiin voi muuttaa sitten takaisinkin, jos siltä tuntuu.



Toisaalta ei tarvitse lähteä minnekään takahikiälle pikkukylään, että voi asua väljemmin. esim. Länsi-Vantaalla on edullisia perheasuntoja ja tiedän monien lapsiperheiden viihtyvän oikein hyvin Myyrmäki-Martinlaakso-alueella, vaikka lehdissä välillä kirjoitellaan alueiden olevan levottomia.



Itse asumme Helsingissä alueella, josta olen lehdistä lukenut, että levotonta on, mutta kun emme liiku ulkona juurikaan klo 21 jälkeen, en ole edes itse huomannut mitään ongelmaa.

koskaan voi muuttaa takaisin, jos täältä lähtee. Hinnat menevät koko ajan ylös, täällä jos jotain omistaa, kannattaa siitä pitää kiinni kynsin hampain.

Itse en muuttaisi täältä pois mihinkään (no ehkä ulkomaille), mutta jollekin muulle maalle muutto taas on unelma. Miettikää, mitä itse arvostatte enemmän?

Emme ole päättäneet vielä mitään suuntaan tai toiseen, katsotaan vielä muutama kuukausi. Jos löytyisi kohtuuhintainen, tarpeeksi hyväkuntoinen asunto suht kivalta alueelta...



ap

Helsingistä kehyskuntaan reilu 3v sitten. Eniten epäilin juuri tuota viihtymistäni. Perheasuntojen hintojen vuoksi lähdimme. Työt ovat edelleen Helsingissä ja ajan pitkää työmatkaa autolla ruuhka-ajan ulkopuolella (50km=45min).



Mitään huonoa sanottavaa ei ole. Tää on ollut hyvä muutos. Pienet lapset, pienet ympyrät, harrastuksia lapsille löytyy tästä taajamasta, koulumatkat lyhyet, samoin ip-matkat, pk:ssa tilaa. Yhteisöllisyys on sen verran hengissä, että tiedämme missä ja kenen kanssa koululaiset pyörii. Kaikki peruspalvelut hammaslääkäristä ja apteekista kirjastoon löytyvät omalta kylältä.



Suosittelen

Mitkä ovat teille tärkeitä asioita asumisessa ja elämisessä?



- Paljonko nyt menee työmatkoihin ja paljonko olette valmiita niihin jatkossa laittamaan?

- Kuinka usein näette sukulaisia ja ystäviä?

- Paljonko vietätte aikaa kotona?

- Mitä harrastatte ja tarvitsetteko kotona siihen jotain erityistä?

- Mitä kaipaatte lapsen koululta ja kaveripiiriltä?

- Miten lapsen liikkuminen ja harrastukset?



Ymmärrän ajatuksiasi. Itse käyn töissä Helsingissä, mutta asun muualla. Työmatkoihin menee aikaa, mutta toisaalta Helsingin sisälläkin voi hyvin mennä aikaa matkoihin. Meillä arvotettiin enemmän omakotitaloasumista ja lasten elinympäristöä (koulut lähellä ja turvallinen alue liikkua).



Jotenkin tuntuu että elämässä on huomattava ero jo Helsingin ja 50km Helsingin ulkopuolella. Itse olemme löytäneet suht kivan pientaloalueen, jossa lapset (ne naapurinkin) näyttävät pysyvän suht hyvin hanskassa ja aikuiset eivät tee älyttömiä työpäiviä ja lapset ylisuorita kaikkea, eikä alueella ole pahemmin niitä lieveilmöitä. Kaikki lasten kaverit ovat samalta alueelta tai harrastusten kautta kai sitten kivoista perheistä. Lisäksi luonto, järvi ja kaupungin palveluiden läheisyys on harvinaista luksusta.



Tosin kaikkialle ei uusiin paikkoihin ei ole helppo sujahtaa sisälle. Ja kun itse käyn Helsingissä töissä, niin tuppaa sieltä työpaikalta tarttumaan se mentaliteetti osaksi minua ja en ole ihan paras sopeutumaan asuinalueeni naisten joukkoon...

katsella vaikkapa pari vuotta ennen kuin ostaa, hinnat ovat alenemassa.

Vietämme aikaa lähinnä kotona tai kirjastossa (harvemmin). Sukulaisia tavataan melkein viikottain, kavereita myös. Lapsella ei kuitenkaan ole vielä ns. luottokavereita, joten muutto ei varmaan olisi hänelle mitenkään kamala juttu. Olen suoraan sanottuna huolissani tämän alueen koulutilanteesta enkä pidä ajatuksesta, että lapsi on sitten ryhmässä, jossa iso osa on moniongelmaisten jälkikasvua ja/tai puhuu vierasta kieltä. Mitään priimuksia emme mekään ole, mutta tavallisia, kunniallisia kansalaisia. Rikokset ovat yleistyneet alueellamme ja viime kuussa varastettiin naapurin pyörä ja kellarista katosi useammalta tavaraa.



Työmatka on se ainoa asia, joka oikeastaan pidättelee meitä vielä. Poikittaisliikenteen vuoksi se kestää nytkin lähemmäs tunnin...eli ei oikeastaan ole edes pätevä olla muuttamatta. Ja koska mies tekee yöpainotteista työtä, olen huolissani hänen turvallisuudestaan (bussiliikenne)...viime aikoinahan yöbussien levottomuudesta on puhuttu paljon.



Ylipäätään rasittaa se, että asumismenot ovat niin suuret eikä rahaa saa kunnolla säästöön kun kaikessa on ns. Helsinki-lisä. Ja tuo lisä on meille aika turha, kun emme ns. luksustuotteita edes käytä, vaan iso osa rahoista menee tavalliseen elämiseen eikä mihinkään pröystäilyyn.



ap

Työmatka on se ainoa asia, joka oikeastaan pidättelee meitä vielä. Poikittaisliikenteen vuoksi se kestää nytkin lähemmäs tunnin...eli ei oikeastaan ole edes pätevä olla muuttamatta.

mullakin kesti helsingissä asuessa työmatka tunnin (ratikka+bussi). Nyt ajelen 30-45minsaa omalla autolla. Se maksaa ihan jumalattomasti ja se ei ole sama kuin istuisi bussissa tunnin. Hirveän stressaavaa ajaa ruuhkassa, olla koko ajan valppaana ja panikoida että ehtiikö hakea lapset hoidosta...

Me taas muutettiin muutamaksi vuodeksi kehyskuntaan ja todettiin sen olevan huono päätös. Näimme ystäviämme paljon vähemmän, koska etäisyys oli henkisesti pitkä ja kaikilla ystävillämme ei ollut autoa.



Me sinnittelimme yhdellä autolla, mutta käytännössä varsinkin talvisin olisi tarvinnut kaksi autoa jos olisi halunnut lyhyempiä hoitopäiviä lapsille. Asuimme radan varressa, mutta juna vaan on talvella aika epäluotettava.



Kun sitten mietimme toisen auton ostoa ja kuluja totesimme, että sillä rahalla maksaa aika kivasti asuntolainaa myös Helsingissä ja muutimme takaisin. Niillä kilometreillä auton kulut olivat kuukaudessa noin 500-600 euroa.



Meillä oli se tilanne, että suurimman osan ajasta olimme töissä, minä olin hetken aikaa perhevapailla. Emme juurikaan saaneet paikallisia ystäviä. Tilanne olisi varmasti ollut toinen jos olisi ollut päivät kotona, niin olisi tutustunut muihin lapsiperheisiin.



Lasten hoitopäivät tuppasivat venymään, koska varsinkin huonolla kelillä ruuhkat vaan olivat aika pahoja.



Me asutaan nyt vanhassa esikaupungissa, ei mikään ökyalue. Täällä ei suurempia sosiaalisia ongelmia ole, paljon lapsiperheitä ja elämä sikäli helppoa, että autoa joutuu käyttämään tosi vähän. Useimmat palvelut siis ihan satojen metrien säteellä ja hyvät julkiset yhteydet. Paljon yhteisöllistä asukastoimintaa ja tiiviit yhteydet naapureihin.



Meille siis kehyskunta ei ollut hyvä vaihtoehto, mutta jos esimerkiksi arvostaa omaa omakotitaloa yli kaiken muun, niin se on varteenotettava mahdollisuus.



Toinen mahdollisuus on muuttaa tosiaan sen verran kauas, että työpaikat löytyvät uudelta asuinpaikalta. Tällöin taloudellisesti ratkaisu voi olla järkevä ja ajankäytöllisesti myös. Kannattaa huomata, että monilla aloilla palkat ovat pienemmät muualla Suomessa.



Kannattaa vaan varautua, että sosiaalinen elämä muuttuu kun etäisyys kasvaa nykyisiin ystäviin ja sukulaisiin. Oma kokemus on se, että helpompaa on tutustua jos toinen kotivanhempana. Jos molemmat vanhemmat töissä, niin siinä ei paljoa uusiin naapureihin tutustu.



Kehyskunnassa asuessa meillä meni rahat liikkumiseen, koska kaikkialle piti mennä autolla. Samoin julkisen liikenteen kuukausilippu oli ihan valtavan paljon kalliimpi kuin Helsingin sisäinen lippu. Nyt rahat menee kalliimpiin asumiskuluihin. Lapsilla on kuitenkin tuntia lyhyemmät hoitopäivät ja vanhemmilla lyhyet työmatkat. Mulla 20 min ja miehellä 25 min julkisilla.

Kai sitä intuitiota pitää kuunnella. Jos tuntuu, että haluat pikkupaikkakunnalle, niin lähtekää ja rakentakaa elämänne alusta.



Elämä pikkupaikassa on kyllä aika erilaista. Kannattaa selvittää vaikka täältä, miten se eroaa. Minä asuin nuorena pari vuotta Mikkelissa, enkä ikinä sopeutunut. Se oli niiiiiiin sisäänpäinlämpiävää.



Ongelmia et pääse karkuun muuallakaan. Huumeita on perähikiällikin. Ja maailmanlaajuisesti kouluampumiset tapahtuvat pienillä paikkakunnilla. Niitä ei koskaan ole isoissa kaupungeissa.

Tunnen ihmisiä jotka käy joka päivä tampereelta hesassa töissä

Itse asun Helsingissä yhdestä näistä halvimmista lähiöistä ja koen syvää vierautta kun luen tekstiäsi.



Meillä on kiva koti mukavassa kerrostaloyhtiössä, mukava leikkipuisto lähellä, mukavia ihmisiä (sekä suomalaisia että jonkin verran myös maahanmuuttajia) asuu lähellä, olen saanut ystäviä vallankin lapseni syntymän jälkeen (sitä ennen koin ystävien saamisen Helsingissä hiukan hankalaksi, tulin tänne töihin, olin opiskellut toisella paikkakunnalla), käymme kulttuuririennoissa ja ravintoloissa ja jopa terveysasemmalla (varsinkin neuvolan terveydenhoitajalta) olemme saaneet hyvää palvelua. Oma työni on mielekästä. Samaa työtä löytäisin kyllä muualtakin mutta luultavasti työ olisi puisevampaa kuitenkin muualla, täällä on enemmän mahdollisuuksia. Ikäviäkin asioita toki on mutta vallan tyytyväisiä olemme olleet.



Minusta Helsingillä on ihan ilmeiset hyvät puolet vaikka meillä kaikki sukulaiset asuvat kaukana.



Mutta jos sinusta tuntuu, että teidän olisi parempi muualla kokeilkaa. Eihän siinä suuria häviä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että omat ongelmansa on joka paikassa.