Sairaanhoitajan mielipide: napostelukulttuuri on kamalaa.

Diabetes on eri asia.

yhteydessä sairaalassa. Siitä huolimatta, että söin kaikki minulle tuodut annokset loppuun asti. Jotenkin annoksissa ei ollut mitenkään huomioitu sitä, että imettävän äidin energiantarve on tavallista suurempi. Erityisesti iltapala oli surkean pieni, ja yöllä tuli hirveä nälkä. Muistan ensimmäisellä kerralla syöneeni eräänä yönä anopin lahjaksi tuomat Vihreät kuulat silkkaan nälkääni. Seuraavien lasten syntymien yhteydessä olin sitten tajunnut ottaa mukaan omia eväitä.



Mainittakoon, että olen täysin normaalipainoinen ja raskausaikanakin painonnousuni oli alle 10 kg.

Onneksi olin itse sellaisessa synnytyssairaalassa, jossa ihan kannustettiin naposteluun: 24 h / vrk sai hakea jääkaapista pientä syötävää :).

Ruokia ei tuotu valmisannoksina huoneeseen, vaan sai itse ottaa ihan niin paljon kuin halusi.

Minä kyllä muistan kärsineeni nälkää, kun olin synnytysten yhteydessä sairaalassa. Siitä huolimatta, että söin kaikki minulle tuodut annokset loppuun asti. Jotenkin annoksissa ei ollut mitenkään huomioitu sitä, että imettävän äidin energiantarve on tavallista suurempi. Erityisesti iltapala oli surkean pieni, ja yöllä tuli hirveä nälkä. Muistan ensimmäisellä kerralla syöneeni eräänä yönä anopin lahjaksi tuomat Vihreät kuulat silkkaan nälkääni. Seuraavien lasten syntymien yhteydessä olin sitten tajunnut ottaa mukaan omia eväitä.

Mainittakoon, että olen täysin normaalipainoinen ja raskausaikanakin painonnousuni oli alle 10 kg.

Hoitsu näki suklaan ja sanoi, että mieheni saa viedä sen pois kun olen jo ennestään lihava.

Juu, kyllä pömpötti maha ja raskauskilojakin oli, mukava heitto nuorelle ensisynnyttäjälle :(

ja joo, oon herkkis

yhteydessä sairaalassa. Siitä huolimatta, että söin kaikki minulle tuodut annokset loppuun asti. Jotenkin annoksissa ei ollut mitenkään huomioitu sitä, että imettävän äidin energiantarve on tavallista suurempi. Erityisesti iltapala oli surkean pieni, ja yöllä tuli hirveä nälkä. Muistan ensimmäisellä kerralla syöneeni eräänä yönä anopin lahjaksi tuomat Vihreät kuulat silkkaan nälkääni. Seuraavien lasten syntymien yhteydessä olin sitten tajunnut ottaa mukaan omia eväitä. Mainittakoon, että olen täysin normaalipainoinen ja raskausaikanakin painonnousuni oli alle 10 kg.

Minä taas lihoin vaikka en syönyt puoliakaan niistä annoksista mitä minulle tuotiin. Koko annosta en olisi edes jaksanut syödä.

Enkä syönyt herkkujakaan.

Vaan paikassa missä on 50-60v naisia paljon. Ja yleensä ylipainoisia. Heille yritetään neuvoa ateriarytmiä ja terveellistä syömistä.



Ap

Itse olen sairaanhoitaja napostellaan vaikka mitä duunikamujen kanssa, joka päivä joku tuo jotain hyvää töihin :)



Mä luulin että tää aloitus koski sitä, mutta potilaita, ok!



Moni ei kysele kun tuo noita "eväitä", ohimennen oon kuullut kun potilaat valittaa esim. puhelimessa että "martti toi banaanin, karkkipussin ja mehua vaikka ei olis tarvinnut".



Mulle on itselleni ihan sama mitä syövät jos se ei sotke hoitoa ja lääkitysta ja tuntuu noi potilaat sen itsekin tajuavan.

Monellehan - just lihaville - syöminen on tapa hallita stressiä, tunteita ja ahdistusta. Vaikka tietoa terveellisestä ravinnosta olisi, sitä ei syödä, koska herkut säätelevät tunne-elämää.

Ihmiset joilla on henkinen jaksaminen vähissä eivät vaan jaksa syödä suositusten mukaan, se kun vaatisi vähän ylimääräistä viitseliäisyyttä. Huonoista tottumuksista on kaiken lisäksi vaikea päästä eroon, etenkin, kun kaupat ja kanttiinit pursuavat houkuttelevaa roskaruokaa. Kait teidänkin sairaalassa pullat ja viinerit jne. ovat kanttiinissa enemmistönä?

ensin toivutaan ja vasta sitten aletaan ajatella ruokavalioasioita

mieheni opiskelee hoitoalaa (on vaihtanut hyvin miehiseltä alalta) ja ällistelee jatkuvasti sitä, kuinka paljon naisvaltaisessa työyhteisössä syödään pullaa ja muita herkkuja. Hänestä tuntuu, että joku tuo jatkuvasti jotain hyvää kahvitauolle, ja sellainen kulttuuri, että esimerkiksi perhejuhlien ylijääneet herkut tuodaan työpaikalle, on hänelle ihan uutta (sitä ei edellisessä työpaikassa tainnut tapahtua juuri koskaan). Omassa työpaikassani taas on ihan selviö, että herkkujen kantamisella huomioidaan toisiakin. Joten kyllä napostelukulttuuri näyttää läpäisevän ihan koko yhteiskunnan, koulutuksesta ja työpaikasta riippumatta. Joten ehkä turha kovin herkästi tuomita kanssaihmisiä. Joillakin pysyy siinä hommassa kohtuus, joillakin ei.

vaikea aikuistenkin pitää rajoista kiinni ja muistaa kohtuullisuus. Se vaatii erityistä keskittymistä ja aktiivista kieltäymysten tekoa.

mieheni opiskelee hoitoalaa (on vaihtanut hyvin miehiseltä alalta) ja ällistelee jatkuvasti sitä, kuinka paljon naisvaltaisessa työyhteisössä syödään pullaa ja muita herkkuja. Hänestä tuntuu, että joku tuo jatkuvasti jotain hyvää kahvitauolle, ja sellainen kulttuuri, että esimerkiksi perhejuhlien ylijääneet herkut tuodaan työpaikalle, on hänelle ihan uutta (sitä ei edellisessä työpaikassa tainnut tapahtua juuri koskaan). Omassa työpaikassani taas on ihan selviö, että herkkujen kantamisella huomioidaan toisiakin. Joten kyllä napostelukulttuuri näyttää läpäisevän ihan koko yhteiskunnan, koulutuksesta ja työpaikasta riippumatta. Joten ehkä turha kovin herkästi tuomita kanssaihmisiä. Joillakin pysyy siinä hommassa kohtuus, joillakin ei.

Meillä myös hieman miesvaltainen työpaikka eikä meillä ole onneksi tuollaista napostelukulttuuria. Kahvi juodaan kahvina ja joskus harvoin on erityistä pullaa tms kahvin kanssa. Kyllä aikuiselle ihmiselle riittää normaalit päivän ateriat. Mä en tajua ollenkaan sitä, että koko ajan pitää suu käydä. Eikä meidän työpaikalla kyllä juuri lihavia/ ylipainoisia olekaan. Reilusti yli 95% on normaalipainoisia.

vaikea aikuistenkin pitää rajoista kiinni ja muistaa kohtuullisuus. Se vaatii erityistä keskittymistä ja aktiivista kieltäymysten tekoa.

Tai jos on lapsuudesta asti tottunut siihen, että ruokaa syödään ruoka-aikoina eikä koko ajan puputeta jotain, ei erityisesti tarvitse kieltää itseltään yhtään mitään. Tai keskittyä tai panostaa siihen jotenkin erityisesti. Se on asioiden normaalitila. Minulle olisi epänormaalia ja erityistä keskittymistä vaativaa se, että koko ajan miettisin, mitä valitsen seuraavaksi puputettavaksi. Mielessä liikkuu onneksi niin paljon kaikenlaista mielenkiintoista, ettei tarvitse ruokaa koko ajan miettiä.

Itse en ole tottunut puputtamaan kuin ruoka-aikoina oikeaa ruokaa, herkkuja syödään viikonloppuna ja karkkia tai limsaa ostetaan hyvin harvoin, mutta siltikin joudun joka kerta kaupassa erikseen päättämään, etten ota keksejä tai mitään muutakaan helppoa puputettavaa sieltä mukaani.



kaupan kassalla kyllä usein ihmettelen, että suurimmalla osalla ihmisistä ostoksissa on vaikka mitä sokeri-rasvaherkkua (myös suolaisia) ja valtaisat määrät limuja. Kaikille kohtuullisuus ei taida olla normaalitila?