Mua ahdistaa tuleva syksy ihan mielettömästi kun tiedetään että erotaan poikaystävän kanssa :(

Niinhän se on, että tosirakkaus kestää tuon välimatkan ja tuon ajan. Itsekin jäin suomeen kun poikaystävä lähti ulkomaille opiskelemaan. Tietysti se sattuu, olisi sydämetöntä jos ei sattuisi, mutta elämä ja rakkaus on tuskaa. Kun lopulta oppii hyväksymään asian että toinen on nyt poissa luoltasi tuon ajan, sinun pitää tehdä jotain muuta.



Elit OMAA elämääsi ennen häntä, elä sitä elämää nyttenkin. Huolehdi nyt ITSESTÄSI, kun ei ole toista, josta huolehtia. Minäkin jäin suomeen ja laitoin oman elämäni kuntoon samalla kun toinen opiskeli ahkerasti, hän oli kyllä 5 vuotta poissa, joten minulla oli aikaa. Tämä tuli silti pitämään minulle seuraa lomilla ja kun aika oli ohi, olimme läheisimpiä kuin koskaan.



Teillä on nyt KAUKOSUHDE joka on suhde sekin. Jutelkaa lähes päivittäin tai ainakin kerran viikossa, pitäkää kiinnostusta toisiinne, luottakaa toisiinne. Jos ette onnistu siinä kaukosuhteen ajan, ei teistä mitään kestävää paria tulisikaan. Tuo vain vahvistaa teitä, jos kestätte sen. Loppujen lopuksi jos alkaisit vaatia häntä jäämään suomeen vain itsesi takia, ei teistä tulisi myöskään mitään. Jokaisella on jokin unelma ja tavoite ja jos tuhoat rakkaasi unelman itsekkyydelläsi, et pystyisi elämään enää itsesi kanssa. Nyt pitäisi ottss kaikki irti tästä kesästä ja musitaa, että odotat juuri tätä tunnetta ja tätä aikaa. Onko se odottamisen arvoista? (Tiedän että tulee myöhässä, mutta jos joku muu lukee)

Tällä hetkellä lähinnä kiellän koko asian päästäni ja koitan olla ajattelematta.

Ei sitä tarvitse ajatella. Tietysti nautit syksyyn asti täysillä. Ikävöidä ehtii sen jälkeen. Olisi tosi typerää erota nyt.

Jos muutat mielesi, sinulla on noin puoli vuotta aikaa lähteä miehen perään. Muuten mies ehtii asettua uuteen elämään ilman sinua ja muuttosi on vaikeampi toteuttaa. Parissa vuodessa vähintään toinen teistä löytää uuden rakkauden. Tämä ei ole pelottelua vaan paremminkin hyvä asia: nuorten elämä jatkuu.

joka on vaistamaton, mita sitten itse paatatkin.



Jos teidan suhde on voimakas, kannustaisin lahtemaan mukaan. Kavereihin voi nykyaan pitaa yhteytta Skypella, FB:lla jne, kuten hyvin tiedat. Asunnot tulee ja menee, samoin tyopaikat. Suhtaudu muuttoon kuin seikkailuun, ja varaudu siihen etta toita ei heti loydy. Ja jata takaovi auki paluuta ajatellen. Tai lahde vaikka 6kk poikaystavasi jalkeen, jos asiasi eivat ole viela jarjestyksessa. Voisitko opiskella myos? Silloin liikkuisitte poikaystavasi kanssa varmasti samoissa piireissa, joka voisi helpottaa sopeutumista.



Jos suhde olisi heikommilla kanteilla, sanoisin etta ei kannata lahtea. Iso muutos on aina stressi suhteelle, heikkoa suhdetta se heikentaa, voimakasta voimistaa.



Paatoksen paikka.

teidän kannata erota jo nyt jos kerran molemmat tietävät, että ero tulee (siis toki siinä vaiheessa vasta kun mies tietää päässeensä yliopistoon)?

Niin tottakai lähdet mukaan! Ei mikään työ, ystävät tai täydellinen asunto estäisi minua lähtemäst oman mieheni perässä vaikka maailman ääriin.



Nytkin asumme maailman ihanimmassa omakotitalossa, mutta saattaa olla että vuoden sisällä tämä menee vuokralle ja muutamme toiselle puolelle suomea jotta mies pääsee opiskelemaan itselleen unelma ammatin. Ainahan me päästään takaisin :)



Nyt keräät rohkeutes ja lähdet mukaan! Ihania asuntoja ja kivoja töitä löytää aina uusia, mutta on olemassa vain yksi elämän rakkaus ?

tuntuu epäreilulta että mies hylkää mut tänne kaikkien vuosien jälkeen. On se monesti ehdottanut että lähtisin mukaan mutta en vain pysty.

Hän tekee omat valintansa, sinä omasi.

Sinulla on mahdollisuus lähteä mukaan, mutta päätät jäädä. Kaikkea ei voi saada, sinulle ilmeisesti ystävät,sukulaiset ja työ ovat tärkeämpiä kuin poikaystäväsi.

ihminen sopeutuu tilateisiin, vaikka se raastavalta tuntuisikin aluksi. Ja jos teillä on tosirakkautta se kestää välimatkan, muutama vuosi ihmiselossa on mitätön määrä. Luulenpa, että selviät erosta melko hyvin, koska teet jo nyt tavallaan surutyötä. Voimakas sureminen kertoo myös rakkauden määrästäsi.



Ja jos tuntuu toivottomalta, etkö voisi harkita muuttoa perään? materia=asunto on minun mielestäni vähemmän merkittävää kuin elämän rakkaus.

Jä lähde mukaan! Saat uusia kokemuksia eikä tarvitse jättää suhdetta kesken. Jos olet nuori suhde päättyy myöhemmin luultavimmin kuitenkin, muttei tarvitse päättyä nyt ja näin.

teidän kannata erota jo nyt jos kerran molemmat tietävät, että ero tulee (siis toki siinä vaiheessa vasta kun mies tietää päässeensä yliopistoon)?

mutta tultiin siihen tulokseen ettei se vaan onnistu. Molemmat rakastaa ihan liikaa, joten turha viettää aika ennen lähtöä vielä erossa ja vielä surullisempana kuin nyt.

Satavarma en tietenkään voi olla tuosta että lähtisin mukaan, tottakai tekisi mieli, mutta tällä hetkellä ajatus tuntuu ihan hullulta. Ehkä ajatukset muuttuu taas sitten jos oikeesti näen sen hyväksymiskirjeen ja koko asiasta tulee todellinen. Tällä hetkellä lähinnä kiellän koko asian päästäni ja koitan olla ajattelematta.

- ap

Ap, voi olla että tämä on se elämäsi mies. Voi olla, ettei niitä uusia ja parempia ja sopivampia enää tule vastaan. Sitten kadut vuosien jälkeen, ettet heittäytynyt ja lähtenyt rakastamasi miehen mukaan.



Elämä on useimmiten heittäytymistä. Jos jää liiaksi kiinni materiaan tai vääriin asioihin jää se oma elämä elämättä.

pääsee sinne, niin ero tulee olemaan hänelle helpompi kuin sinulle, koska hän pääsee uusiin jännittäviin ympyröihin ja tapaa uusia jännittäviä naisia. Jos eroatte vasta sitten kun poikaystäväsi lähtee, niin eron lisäksi joudut ahdistumaan siitä tiedosta, että poikaystäväsi tapailee siellä ties ketä.

Sinulla on mahdollisuus lähteä mukaan, mutta päätät jäädä. Kaikkea ei voi saada, sinulle ilmeisesti ystävät,sukulaiset ja työ ovat tärkeämpiä kuin poikaystäväsi.

Ensinnäkin, kuka sanoo että suhteenne loppuu jos poikaystävä lähtee ulkomaille opiskelemaan?

Toiseksi, ihan tosissaanko haluaisit kumppanin, joka luopuu unelmistaan, kunnianhimoisista suunntelmistaan ja jää sinun kanssasi nysväämään, koska sinä "et vain pysty" muuttamaan elämääsi muutamaksi vuodeksi ja lähtemään kohti tuntematonta?

Kolmanneksi, miksi sinun asiasi, perhe ja työ ja asunto, ovat tärkeämpiä kuin poikaystävän?

Neljänneksi, miten poikaystäväsi "hylkää" sinut lähtiessään opiskelemaan? Lakkaako hän rakastamasta sinua?

Lopuksi, oletko kuullut, että rakastamaansa ihmistä voi kannustaa ja iloita hänen kanssaan silloinkin, kun se itselle merkitse jostakin luopumista?

Sä lähdet mukaan. vOisitko saada töitä ko maasta?



Teillä on kaukosuhde. Kyllä ihmiset sellaisestakin selviää.

Mies ottaisi sut mukaan, jos et lähde, niin et lähde.



Mä lähdin (ja lähtisin uudestaan). Löysin itse asiassa paluumme jälkeen vielä paremman työpaikan kielitaitoni ansiosta.



Säästä nyt säkin varalta rahaa, että lähdet mukaan.

Asunnon voit pitää itselläsi, otat vain vuokralaisen. Tai jos rahat riittää, niin pidätte sen Suomen tukikohtana.



Ystäviin ja sukulaisiin voi pitää yhteyttä ulkomailta käsin ihan samalla tavalla. Eikä siellä tarvi olla 100 prosenttia ajasta, vaan Suomessa voi piipahdella monta kertaa vuodessa.



Töitä löytyy aina uudestaan, vaikka nyt irtisanoutuisitkin. Eikä ole heti pakko irtisanoutuakaan, ensin voit hakea vuodeksi virkavapaata tai vuorotteluvapaata tai mikä teidän työpaikassa on mahdollista. Näin sulle jaa aikaa kokeilla sitä ulkomailla oloa ja mahdollisuus palata takaisin vanhaan kotimaan elämään, jos siltä tuntuu.



Älä tee asiasta dramaattisempaa kuin mitä se oikeasti on.

täydellinen asunto syynä eroon on munkin mielestä vähän outoa. Oletko ihan varma, että olet niin kauhean rakastunut, vai oletko vain tottunut poikaystäväsi läheisyyteen?

Se ei halunnut sitoutua muhun, koska sillä oli haaveena viettää vielä jakso ulkomailla töissä. Kun se oli tuon sanonut, niin mua ei enää kiinnostanut edes kysyä, että millainen se sellainen ulkomaanjakso on, missä ei voi olla tyttöystävää tai perhettä mukana. En halunnut tietää mitä siellä olisi tarkoitus tehdä tai harrastaa.



Mulla kun ei kuitenkaan olisi ollut mitään kynnystä lähteä mukaan. Oli kuitenkin asunut jo kolmeen otteeseen ulkomailla aiemminkin...



Eli olisit iloinen, että sun miehesi ei suunnittele mitään niin hämäriä keikkoja siellä, etteikö olisi halukas ottamaan suakin sinne mukaan.

Ensinnäkin, kuka sanoo että suhteenne loppuu jos poikaystävä lähtee ulkomaille opiskelemaan?

Toiseksi, ihan tosissaanko haluaisit kumppanin, joka luopuu unelmistaan, kunnianhimoisista suunntelmistaan ja jää sinun kanssasi nysväämään, koska sinä "et vain pysty" muuttamaan elämääsi muutamaksi vuodeksi ja lähtemään kohti tuntematonta?

Kolmanneksi, miksi sinun asiasi, perhe ja työ ja asunto, ovat tärkeämpiä kuin poikaystävän?

Neljänneksi, miten poikaystäväsi "hylkää" sinut lähtiessään opiskelemaan? Lakkaako hän rakastamasta sinua?

Lopuksi, oletko kuullut, että rakastamaansa ihmistä voi kannustaa ja iloita hänen kanssaan silloinkin, kun se itselle merkitse jostakin luopumista?

tuollaiset typerät ajatukset hylkäämisestä ovat lapsellisia, mutta lähinnä sellaisia "paniikkireaktioita". En sano niitä poikaystävälleni ääneen ettei hän ahdistu turhaan, mutta en vain voi vaikuttaa noihin ajatuksiin.

Suhteen loppumista en tiedä, tällä hetkellä vain on sellainen olo. Ja en tietenkään halua nysvää miestä, yritän olla kannustava ja tukea mutta tuntuu vaan ihan hiton vaikealta. Oman perheen, työn, ystävien yms merkitys toki korostuu kun joutuu ajattelemaan niitä luopumista vuosiksi. Tällaisia asioita on mahdoton koittaa laittaa mihinkään absoluuttiseen tärkeysjärjestykseen.

Varmaan olen sitten kamala ja itsekäs, mutta en osaa syrjäyttää omia tunteitani ja olla täysillä iloitsemassa toisen puolesta.

kerran asunto(!), työ ja ystävät ovat tärkeämpiä kuin hän. Itselleni ei olisi tullut mieleenkään tuollainen vaihtoehto että hän lähtee ja minä jään. Jos olisin asiaa vastaan niin kuitenkin kokoajan ajattelisin meitä meinä, eli lähdemmekö me vai emme.