Kiukuttaa ja sattuu kun saan arvostelua siitä etten imetä vauvaani.

Yritin sektion jälkeen kaikkeni että saisin maidon nousemaan/että maitoa tulisi tarpeeksi vauvalle. Kyselin neuvoja sairaalassa, imetysneuvojalta, neuvolasta ja lääkäriltä (kävin myös yksityisellä koska muualla minua ei otettu tosissaan). Join alkoholitonta olutta, söin ruokia joiden pitäisi lisätä maidon tuotantoa, sain lääkekuurin jonka olisi myös pitänyt auttaa, yksityisellä puolella lääkärissä tehtiin kaikki mahdolliset tutkimukset mistä voisi johtua se ettei maitoa tullut kunnolla, kuuntelin kaikki vinkit ja neuvot joita kuulin. Vauvan imuote tarkistettiin myös monta kertaa, hyvä oli alusta asti.





Vaikka imetin säännöllisesti, kokeilin kaikki kikat ja vältin maidon antamista pullosta viimeiseen (annoin kyllä pullosta ettei nälkää tarvinnut huutaa, mutta molempia rintoja aina ensin) asti ei imetys vaan sujunut. Kun vauvan paino alkoi laskea ja maitoa tuli enää ihan pikkuisen vain siirryttiin kokonaan pulloon. Vauvan hyvinvointi kuitenkin on kaikkein tärkeintä ja se että saa tarpeeksi ruokaa.



Myönnän tuolloin (vauva oli n.2kk ikäinen silloin) olleeni väsynyt ja stressaantunutkin kaikesta yrittämisestä ja turhautunut koska mikään ei auttanut. Jälkeenpäin olen ajatellut että annoinko siitä syystä liian helposti periksi, mutta toisaalta olin kyllä erittäin motivoitunut imetykseen ja toivon viimeiseen asti että se sujuisi.



Olen todella pettynyt että imetys ei sujunut. Tunnen tietynlaista huonommuutta äitinä sen takia, myös pettymystä. Eniten kuitenkin satuttaa toisten äitien taholta saamani arvostelu. Ihan tuntemattomatkin tulevat perhekerhossa ja muskarissa kysymään että enkö ollenkaan imetä/miksi en imetä/annanko pullosta vain poissa kotoa. Kun kerron etten imetä enää ollenkaan, sitä päivitellään, arvostellaan ja kerrotaan miten "minä kyllä imetin kaikki 7 lastani ja aina tuli maitoa riittävästi, että et varamsti kyllä ole kaikkea yrittänyt" (ensikertalaisena en ehkä kaikkia kikkoja edes tajunnut, mutta kaikkia saamiani neuvoja kuitenkin kokeilin). Ihan suoraa haukkumistakin olen saanut osakseni.



En voi kuin ihmetellä miksi tälläisessä herkässä ja henkilökohtaisessa asiassa toiset äidit se sijaan että neuvoisivat, alkavat arvostella ja ilkeillä? Törmäsin ilmiöön ja kysellessäni neuvoja ja vinkkejä vielä imettäessäni. Eikö äitien pitäisi olla toisilleen tukiverkostona ja kannustajina, eikä hyökätä toisten jokaisen virheen tai erilaisen päätöksen ja toimintatavan kimppuun?