Työnantajan velvollisuus kustantaa työntekijän silmälasit.
Mainos pyörii radiossa että jos tarvit silmälasit näyttöpäätetyöskentelyä varten on työnantajan velvollisuus ne kustantaa.
Kuinka moni työnantaja suostuu?
Kommentit (28)
yleensä edellyttää vähintään 45 vuoden ikää (kaikki työnantajat eivät tätä vaadi), työpisteen ergonomia tulee olla tarkastettu työterveyshuollon toimesta ja sen jälkeen voidaan työnantajaa edellyttää näyttöpäätelasien hankkimista. Niin ja näyttöpäätelasit eivät koskaan ole ensimmäiset hankittavat silmälasit ja niitä ei ole tarkoitus pitää työpaikan ulkopuolella, ts. työnantaja voi vaatia, että ne jätetään päivän päätteeksi työpaikalle. Yleensä kehyksillä on työnantaja määritellyt jonkin max-hinnan, jonka ylimenevän osan työntekijä maksaa itse, mikäli päätyy hintarajaa kalliimpiin kehyksiin.
mun työnantajani selvittäisi mikä on halvin mahdollinen ratkaisu ja tarjoutuisi maksamaan mulle sen. Koska en kuitenkaan haluaisi kulkea niissä huoltoaseman 5 euron laseissa niin sitten päätyisin maksamaan pokani edelleen itse...
Ensin tehdään toi ergonominen tarkistus yms, mitä edelleä jo joku kirjoitti. Lasit pitää olla ja monitehot jo muutenkin, jos ikää on yli 40 v. Jos omat lasit (riittävän vahvuiset normaaliin elämään, niiden vahvuus katsotaan ekaksi) ei riitä työntekoon, niin voi saada niin sanotut syvätervätä lasit. Ne maksaa sitten työnantja ( linssit ja 120 ekehyksiin meillä)
Mutta kyseessä on tosiaan näyttöpäätetyöskentelyyn tarkoitetut lasit, ja pokat voivat olla euron laarista hankitut. Lisäksi ne pitää jättää työpaikalle työajan ulkopuolella mikäli työnantaja niin vaatii.
Monet asiakkaat ovat siinä uskossa, että kun he tekevät näyttöpäätetyötä on työnantajan maksettava näyttöpäätelasit.
Asia ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen. Valtioneuvoston päätöksen 1405/1993 mukaan näyttöpäätteellä merkittävän osan työtä tekevällä on mahdollisuus saada työnantajan korvaamat erityistyölasit. Erityistyölasit tulevat kyseeseen mikäli henkilön yleislasit eivät toimi työpisteessä ergonomiasäätöjen jälkeen.
Miten erityistyölasien tulee poiketa yleislaseista?
Mikäli henkilöllä on käytössä yhdet lasit eivät ne voi olla valtioneuvoksen päätöksen mukaan erityistyölasit.
Valtioneuvoston päätöksen mukaan erityistyölasien tulee myös poiketa yleislaseista joko voimakkuuden, linssityypin tai asennuksen suhteen.
Miten erityistyölasit hankitaan?
Mikäli omat yleislasit eivät toimi näyttöpäätetyössä kannattaa ottaa yhteys työterveyshoitajaan. Työterveyshoitaja tai työfysioterapeutti käyvät tarkastamassa ja säätämässä työpisteen ergonomiaa. Mikäli lasit eivät toimi kunnolla tämän jälkeenkään saat lähetteen optoergonomiakurssin suorittaneelle optikolle tai silmälääkärille.
Optikko tai silmälääkäri merkitsevät lähetteeseen tarvitseeko asiakas valtioneuvoston päätöksen mukaiset erityistyölasit ja millä tavalla ne poikkeavat yleislaseista. Eli esimerkiksi silmälasireseptissä maininta näyttöpäätelasit ei tarkoita samaa kuin korvattavat erityistyölasit.
Optikon tai silmälääkärin lausunnon perusteella työnantaja antaa laskutusluvan erityistyölaseille. Työnantaja voi asettaa rajoituksia kehyksen hinnalle ja linssien pinnoitteille.
Kannattaa muistaa että, työnantaja voi halutessaan korvat mitkä tahansa silmälasit vaikka ne eivät olisikaan erityistyölasit.
Yleisesti erityistyölasit tulevat kyseeseen noin 50 vuoden iässä.
jos kerran noin jossain laissa sanotaan?
Ei laissa sanota, mutta olisiko se jonkun tietyn alan työehtosopimuksessa (jos on).
työnantaja maksaa kaikille työntekijöille kerran kahdessa vuodessa uudet silmälasit. Joku olematon omavastuu siinä on, ja joku yläraja lasien hinnalle, mutta se ylärajakin on aika korkea.
Melkein harmittaa, että mä en laseja tarvitse, niin jää tuo etu käyttämättä.

Tajuatko pösilö, että sulla jää niiden silmälasien verran säästöön per vuosi, koska sun ei tartte ostaa niitä? Työnantajanne on reilu, koska myös tahtomattaan näkövaurioiset saavat säästöön rillirahansa.
Tämä on lakisääteinen asia. Katsokaa vaikka:
Kyllä meillä ainakin suostuu (iso it-alan firma). Mutta tosiaan vain työssä tarvittavat eli näyttöpäätelasit, eli esim. kaukonäköön tarvittavia silmälaseja ei pysty työnantajalla maksattamaan.
Esim. Näyttöpäätelasit korvataan. Normaaleja silmälaseja ei.
Tässä hyvä artikkeli: http://asmr.fi/nayttopaatelasit/
Höpö höpö....
Työterveyhoitaja tulee ja mittaa sun etäisyydet ruudusta, ei tartte olla monitehot.
Meillä saa lasit kahden vuoden välein.
Työantaja voi määrätä lasiliikkeen, me saadaan vapaasti valita, työnantaja maksaa linssit ja laseihin hinnassa joku rajoitus, mutta käytännössä omaa maksettavaa ei jää...
helvetinmoista vinkumista.eiköhän se ole oikeudenmukaisinta, että huonosilmäiset hankkii itse lasinsa.
Vierailija kirjoitti:

Tuossa on työnantajakohtaisia eroja. Omalla työpaikalla laseihin on varattu melko alhainen euromäärä ja niitä saa pitää vain työpaikalla. Ainakin minulla eri laseihin tottuminen vie aikaa ja aiheuttaa huimausta, joten jatkoin omilla laseilla.
Vierailija kirjoitti:
helvetinmoista vinkumista.eiköhän se ole oikeudenmukaisinta, että huonosilmäiset hankkii itse lasinsa.
Joo. Samoin suojavälineet voisi jokainen ostaa ihan itse. Ei se kuulu työnantajalle, jos joku teloo varpaansa, kun ei ole tarpeeksi huolellinen.
Vierailija kirjoitti:
työnantaja maksaa kaikille työntekijöille kerran kahdessa vuodessa uudet silmälasit. Joku olematon omavastuu siinä on, ja joku yläraja lasien hinnalle, mutta se ylärajakin on aika korkea.
Melkein harmittaa, että mä en laseja tarvitse, niin jää tuo etu käyttämättä.
Tietenkin pitää olla kateellinen huonosta näöstä! T. -8
Kyllä tietokoneen jatkuva tuijottaminen vaikuttaa silmiin ja oikeat linssit, jotka taittavat heijastusta jne ovat työsuojelua siinä missä jo aiemmin mainitut turvakengät.... meillä laseja ei tarvitse jättää töihin, muttei niistä käytännössä ole muualla kovastikaan hyötyä, kun ovat työpisteeseen mitoitetut....
Hyvä työnantaja tarjoaa monia muitakin etuja, meillä liikunta/kulttuuri -setelit/kortti, työterveys tosi kattava, ruokailu halpaa ja lisäksi välillä joitain liikuntaprojekteja, joissa yhdessä saatiin hienot sykemittarit....välillä tulee lahjaksi terveyttä edistäviä kirjoja, työpaikalla ilmaiset hedelmät ja juotavat, kahvit, vischyt, kauramaidot, kaakaot, teet, erikoiskahvit,
Meillä meni ainakin pärstäkertoimen mukaan. Samoissa työtehtävissä toimivat; toinen sai, toinen ei. Molemmilla entuudestaan omat lasit. Tästä noin 10 vuotta, kyseessä iso pörssiyhtiö. Ovat sittemmin ulkoistaneet työterveyshuoltonsa.
Vierailija kirjoitti:
yleensä edellyttää vähintään 45 vuoden ikää (kaikki työnantajat eivät tätä vaadi), työpisteen ergonomia tulee olla tarkastettu työterveyshuollon toimesta ja sen jälkeen voidaan työnantajaa edellyttää näyttöpäätelasien hankkimista. Niin ja näyttöpäätelasit eivät koskaan ole ensimmäiset hankittavat silmälasit ja niitä ei ole tarkoitus pitää työpaikan ulkopuolella, ts. työnantaja voi vaatia, että ne jätetään päivän päätteeksi työpaikalle. Yleensä kehyksillä on työnantaja määritellyt jonkin max-hinnan, jonka ylimenevän osan työntekijä maksaa itse, mikäli päätyy hintarajaa kalliimpiin kehyksiin.
Ei siihen mitään työterveyshoidon työpistetarkistuksia tarvita. Työnantajan tarkistus tai ihan terve järki riittää. Kaikkien työ kun ei tapahdu samalla pisteellä, eikä samassa asennossa.
jos kerran noin jossain laissa sanotaan?