ärsyttääkö ketään muuta tuo toimituksen " hoito" -kysely??
ihan niinkuin vauvoja voisi niin vain kiikutella jonnekin hoidettavaksi kun huvittaa. Meillä on jokainen lapsi ollut varmaan jotain 3-vuotias, kun on johonkin naapuriin tms. saatu pariksi tunniksi. Vai vastaanko kyselyyn, että vauvani oli 12-vuotias, kun oli ekan kerran hoidossa isovanhemmillaan.
Kommentit (7)
viiden vuoden aikana ollaan oltu miehen kanssa kaksi yötä poissa kotoo. ilman lapsia.
vai sellasille, joilla on pieniä vauvoja tai ovat kotona lasten kanssa.
Vierailija:
vain sellasille, joilla on pieniä vauvoja tai ovat kotona lasten kanssa.
ei sitä varmaan osaa edes ajatella, millaista elämä on, kun ei todellakaan ole mitään mahdollisuuksia koskaan jättää lapsia kellekään, vaan vuodesta toiseen on selvittävä itse joka kääntessä, oli sitten kyseessä mikä hätätapaus tahansa. Puhumattakaan nyt siitä, että kuukausia valvottuaan voisi levätä tai edes kerran viidessä vuodessa viettää jonkun illan miehensä kanssa kaksin.
Omat vanhempani olivat 45-50-vuotiaita, kun heidän ensimmäinen lapsenlapsensa syntyi. Tämä esikoisemme oli todellakin 12-vuotiaana mummolassa ekan kerran ilman vanhempiaan. Joten aina ei se isovanhempien nuoruuskaan auta. ap
minusta kysymyksen voisi muotoilla vähän järkevämminkin. Kysyä vaikka, mihin olet saanut lapsesi hoitoon ja minkäikäisenä, eikä puhua vauvoista. Vaikka kyseessä on vauvapalsta, niin ainakaan minun laajaan ystäväpiiriini ei kuulu yhtään sellaista, joka olisi koskaan voinut vauvaansa hoitoon laittaa, vaan vasta jotain parivuotiasta on joku suostunut hoitamaan.
Miten se tukiverkon puuttuminen on IHAN ITSESTÄ kiinni! Vituttaa jo valmiiksi.
T. Varmaan arvaatte, ettei ole täälläkään minnekään päästy vuosiin...
Toisilla niitä hoitopaikkoja on, varsinkin jos on nuoret isovanhemmat. Meillä esikoinen oli kolmen viikon iässä ensimmäisen kerran mummolla yötä, että sain itse nukuttua. Saa kivittää.
Eipähän tuolle ole mitään traumoja päässyt syntymään, ja joka kerta kun mummolassa on yötä ollut, on nukkunut ihan hyvin, ei ole itkenyt eikä valvonut yöllä, ja pullo on kelvannut. Ei siis kertakaikkiaan mitään ongelmia, ja tämä on mahdollistanut hoitoon viennin 1-2 kertaa kuussa, ihan siinä tarkoituksessa että saa joskus itse nukkua yhden yön kunnolla. Juhlimassa olen ollut tasan yhden kerran vuoden sisällä. Ja yöhoidossa vauva ei enää 8 kk jälkeen ole ollut, koska olen saanut nukuttua ihan jees. Päivisin tosiaan vauva on ollut muutamia kertoja mummoilla hoidossa, jotta äiti on käynyt asioilla, tai ollaan miehen kanssa päästy leffaan tai syömään.