+++SYYSväki keskellä viikkoa+++

Minäkin pinoudun pitkästä aikaa. Teidän kuulumisia olen aina välillä käynyt kurkistelemassa. Enkeli: Muistan jo odotuspuolelta, kun isäsi meni huonoon kuntoon ja jo tuolloin mietin kuinka jaksat raskausaikana noin raskaan surutaakan kanssa. En voi muuta kun toivoa perheellesi vielä voimia kestää nuo isäsi viimeiset tuskaiset päivät. Hän on matkalla kivuttomaan paikkaan.



Sitten omaa napaa. Meille kuuluu tämmöistä:



Olen hoitovapaalla näillä näkymin siihen kun Leo täyttää 2v. Tiukkaa tekee taloudellisesti, mutta kyllä jotenkin selvitään.



Imetän yhä Leoa, aamulla, päivällä ennen päikkäreitä, yöllä 3-4 kertaa. Pääsin jossain vaiheessa yhteen yöimetyskertaan, mutta sitten tuli hampaita ja flunssaa ja ollaan taas pari kuukautta asuttu yötissillä. En käsitä kuinka pääsen koskaan lopettamaan. Näen sieluni silmin kuinka Leo tulee reppu selässä koulusta suoraan " äitän" tissille =b



Leo on ollut perhepedissä tähän saakka, mutta olen pari viikkoa saanut Leon nukahtamaan illalla pinnikseen tuttipullolla iltasadun jälkeen. Kun olin itse onnistunut tässä saavutuksessa, niin kehotin miestäkin yrittämään. Leo oli eri mieltä ja pystyin kuuntelemaan olohuoneesta käsin itkua kokonaiset 5 minuuttia, kunnes ryntäsin makkariin ja otin pikkuisen rinnalle. Mieshän oli kovin tyytyväinen tästä. Taas paria hyvin mennyttä iltaa myöhemmin kehotin mieheni jälleen yrittämään. Tulin itse tietokoneelle ja kuuntelin musaa korvalapuilla nupit kaakossa, etten kuulisi lapseni itkua ja taas pilaisi kaikkea. 15 min kuluttua mies ilmestyi pojan kanssa taakseni. Leo oli itkenyt niin paljon ja kovaa, että oli saanut yskäkohtauksen ja oksentanut pinnikseen. Kertaalleen tuossa pari päivää sitten kokeiltiin sitä, että ollaan yhdessä nukuttamassa, mutta mies hoitaa kaiken (lukee iltasadun, laittaa makuulleen jos nousee ja antaa tuttipulloa). Eiköhän poika sitten 10 min itkun jälkeen alkanut taas kakoa sen oloisesti, että kohta lentää. Otin pojan viereen ja annoin rintaa. On se mukavaa olla korvaamaton.



Mitäs muuta... Leo kävelee, paitsi ulkona, kun on laitettu kauheat paksupohjaiset talvigoret jalkaan. Kiipeilee ja käyttää korokkeita. Ostin Ikeasta sellaisen lasten rappusen ja se on ollut kovassa käytössä, kun pitää kurkkia ikkunasta kun koira on pihalla tai pikkulinnut lentelevät. Tuossa eilen oli sitten ottanut korkeamman korokkeen (kääntänyt lelulaatikon ylösalasin) ja kiipesi sen avulla kurottelemaan tiskipöydälle ja sai äidin kahvimukin tipautettua lattialle. Eli tiskipöytäkään ei ole enää varma paikka. Pari kertaa olen kanssa yllättänyt saunan lauteilta, toisen kerran kun mies oli jättänyt varoituksestani huolimatta alimman lauteen työntämättä keskimmäisen alle.



Aamulla oltiin ensilumilla testaamassa pulkkaa ja se oli tosi hitti. Nollakelilumessa tuo pulkan + 13kg pojan vetäminen kyllä tuntui, varsinkin kun koira veti toiseen suuntaan. Päätin siis hankkia koiralle (sakemanni) vetovaljaat ja selvitä itse vähemmällä.



Eipä tässä kummempia, koitan käydä kirjoittelemassa vähän useammin kuin puolen vuoden välein.



-anja+leo-

Yleensä kysytään että mitäs teille?Ja enempi tarkotetaan että mitä lapsille...Oma olo on suruisa ja voimaton kun en mitenkään voi Enkeliä auttaa :-( Omat murheetkin tuntuvat turhilta ja pieniltä...mutta silti kun olo on uupunut ja voimaton ja arki ei suju niin se ahdistaa.

Rahatkin on loppu ja parisuhde ei kukoista,jotenki yhetys kadonnu :-(



Kiitos kyselyistä..Typyllä pylly ja posket punaset edelleen.Kai se kestää aikana mansikka poistua elimistöstä?!Yö kuitenkin nukuttiin ihan ok.Typylle tais flunssasta jäädä päälle herätä yöllä juomaan vettä,kun ainaki kerran yössä ei ilman pulloa unia jatka.En tiiä millon uskaltas antaa pullon sille sänkyy et jois ite..



Tänää oli jumppa päivä typyllä ja onneks en tajunnu ikkunasta mikä tuuli ulkona oli,ois muuten saattanu jäädä lähtemättä.Iltapäivällä naapurissa kyläiltii mikä oli oikein piristävää :-) Tämä naapurikin vaa muuttaa kk:n päästä pois..

Nyt illalla oli vielä pojan jumppa.Siellä oli jumppakaverin pikkusisko ikä 5vkoa ihanassa mekossa...ihan ku nukke..voi sulosuutta!!



Poika jotain vaatii tuolla,nälkä kuulemma..sai isiltä eli turha nousta tästä!



Ayap:Tervetuloa reissusta takasin :-)



jatu

Enkeli, en osaa sanoa muuta kuin, että lohdutussäteitä lähtee täältä ~~~~! Olo on aika sanaton, kun luen sun viestejä, mutta isäsi kivut on ainakin loppumassa. Kärsimys on varmaan hirmuinen.



Aavis! Kiva, että löytyy muitakin samoin ajattelevia:) Kateellisia siis! Kuulosti ihan mun reaktiolta silloin, kun omat raskaudet oli vielä toiveissa. Nyt on eri olo, kun en oikeasti kaipaa raskautta enkä pientä vauvaa syliini tällä hetkellä. Aikaisemmin sanoinkin yllättäneeni itseni sillä, etten ollutkaan kateellinen kaverin raskautumisesta. Minä luulen, että se oma kaipuu on vaan niin kova, että saa tuntemaan kateellisuutta. Ehkä toi on kuitenkin sellaista tervettä kateellisuutta, ei mitään kauheaa katkeruutta ja negatiivisia ajatuksia itse kaveria kohtaan.



Nyt mua enemmän vaivaa se, että en jaksa olla edes niin kauhean kiinnostunut tämän kaverin raskaudesta, tai toisten pienistä vauvoista. Kyllä sitä juttua riittää ja on kiva muistella omiakin kokemuksia, kun pääsee vauhtiin, mutta ei ole sellainen innokas olo, että ois koko ajan kyselemässä niin kuin ennen. Mutta ehkä sekin on normaalia.



Jos nyt miettis enemmän sitäkin mitä mulle kuuluu. Mua vaivaa myös liika kaveruus miehen kanssa. Aikaisemmin asia myös vaivasi, vaikken ehkä edes kaivannut kauheasti muutosta. Nyt kaipaan sitä romantiikkaa ja yhdessäoloa enemmän ja asia pyörii myös enemmän mielessä. Kysymys kuuluu, että pyöriikö se myös miehen mielessä. Katkerana en halua aina olla se joka asian ottaa puheeksi. No, nyt on mieskin pois maisemista huomiseen ja huomenna menen itse kaupungille illalla:) Toisaalta miksi katkeroitua miehelle, jos ei ajatukset kulje koko ajan samaa rataa. Miten voin odottaa, että mies täysin samaan aikaan alkaa taas kaivata sitä muutosta, kun jossain vaiheessa oltiin varmaan aika samassa tilanteessa. Jos minä nyt kaipaan jotain enemmän, niin voinko vaatia, että mieskin kaipaa sitä nyt heti paikalla:) Uskon kuitenkin, että vielä meidänkin aika tulee taas.



Lapsista nautin taas enemmän. En tiedä voiko olla puolueellinen, mutta pikkurinsessaa varsinkin tekee mieli jatkuvasti halata ja pussailla. Ehkä se on sitä, että toinen on sellainen pieni möykkynen. Isorinsessa on hellyyttävä omalla tavallaan joka on erilainen tapa. Kyllä tän mamman sydän sulaa molempien kanssa.



Koiruuskin tuntuu nykyään mukavammalta ja onkohan karvaturri itsekin huomannut fiiliksen muutoksen. On nimittäin ruvennut kiehnaamaan kovasti mun ympärillä, laittaa kuonoa polvelle ja tuijottaa:) Iltaisin kun lapset on nukkumassa, niin yhtäkkiä syöksyy koira lelun kanssa ja haastaa leikkiin. Hauskaa! Kun vaan aika ja energia riittäis enemmän koiran kanssa touhuamiseen.



Monessa asiassa on aika riittämätön olo:( Tuntuu, että olen täysin saamaton ja laiska tekemään mitään lasten tai koiran kanssa. Jospa lapset kuitenkin saa multa jotain omalaatuisen ihanaa elämäänsä jossain muussa muodossa, vaikken niin aikaansaava oiskaan.



Johan tulikin tarinaa taas:) Nyt lähden pitämään sohvaa paikallaan...



T: Ynis

Kyyneleet silmissä luin sun kirjoitusta... Iso lämmin halaus sulle. Koita jaksaa, mutta muista antaa itsellesi myös oikeus surra ja itkeä kunnolla. Lopulta kipu helpottaa ja jäljelle jää ne kaikki kauniit muistot.



Omaa napaa ei just nyt pysty, kirjottelen kuulumisia kun on vähän hilpeempi olo...



äitikuu ja ponkero

että jaksamista sinnekin! Onpa kurjaa, kun ei kuule kuulumisia ja sitä, että kaikki sujuu hyvin. Voisin olla hermona minäkin.



T: Ynis

niin iloisista kuin suruisistakin. Laitetaan käsi käteen, virtuaalisesti, ja lämmitellään hetki toistemme läheisyydessä.



Kukkuu



P.s. Ja Saamersson, tietenkin viimeisetkin kuulumiset luetaan. Aamun ensimmäiseksi ;-)

[color=red]♥[/color]

----0----++---0----++----0----+`0´ Tämä tässä on syysmammojen piiri :)



*Yhtyy sitten lämpimään ryhmähalaukseen Enkelille*





Mitä minulle kuuluu? Hyvää..kai.. Hyvää siksi, että lapset ovat terveitä (ja -ah- niin täydellisiä), siksi että töissä ei tarvitse miettiä mitä tekisi ja on tarpeellinen, siksi että elää täällä turvallisessa Suomessa ja kauniissa lumen peittämässä Lapissa. Siksi että minä itse -ja läheiseni- olen -ja olemme- terveitä ja hyvin voivia (juuri nyt, joka tapauksessa). Ja hyvää siksi, että on mukavaa kuulua yhteisöön :0)



Kai tuli kai siitä, että yhteys on (väliaikaisesti, toivottavasti) katki (tai pätkii, ainakin) meilläkin (miehelläni ja minulla). Molemmat kai kuvittelemme liian paljon ja puhumme liian vähän. Mitä minä kuvittelen? Että mieheni kannustaisi ja tukisi minua työssäni, eikä murjottaisi, jos työpäiväni venyy puoli tuntia. Että kultasení ei kuuluisi olla mustasukkainen (miesten kanssa käymistäni)työpuheluistani, että hänen pitäisi luottaa minuun, antaa yksityisyyteni ja rakastaa, että alkeellista järjestystä pidettäisiin yllä kodissamme päivisinkin...Jäkä-jäkä-jäkä.. Entä toinen puoli? Vaikea sanoa, koska en taida itsekään ymmärtää...Musta kylki kummassakin... Enkä minä (=minäminäminä) kai halua ottaa ensimmäistä askelta (=mustat pilvet kerääntyvät entistä paksummalti mieheni pään päälle>yhteys pätkii entistä enemmän>>>).



Nyt katkesi kirjoitusyhteys, kun keskimmäinen tuli sängystään höpöttämään ja minä ärähdin>loukkaantunutta itkua>>>moi!



SaaMa