Moni tuntuu ajattelevan, että Jumala on "curling-Isä"

Siinä mennään musta vähän metsään.



Hyvät vanhemmat antavat lapselle rakkautta, kyllä, mutta myös niitä rajoja. Ja siitä huolimatta, että lapsi itse ei ymmärrä rajojen tarpeellisuutta/merkitystä, hyvä vanhempi edellyttää, että niitä rajoja silti noudatetaan, eikä ole peruuttamassa kieltojaan ja käskyjään heti, kun lapsi rääkäisee että ei halua totella, koska se ei tunnu kivalta.



Samaa voisi ajatella ihmisen suhteesta Jumalaankin.

Vai kuinka?