Miten perustelette lapsillenne, ettei aina saa kaikkea mitä haluaa?

meillä on käyty useita keskusteluita siitä, että mitä kukakin ihan oikeesti tarttee! Kun niillä hienoilla uutuuksilla leikitään kaksi kertaa ja sitten ne annetaan jollekin muulle. Ei sellaisessa ole mitään järkeä. Meillä panostetaan siihen, että synttäreinä ja jouluna saa sitten ihan oikeesti mieluisia juttuja. Lapsetkin joutuu vähän miettimään, että millä leluilla tulee leikittyä. Meillä on toiminut eikä ole ollut mitään ongelmia. Tai sitten olen sanonut, että pitää itse säästää jos sellaisia haluaa. Sitten kun se raha on kasassa, niin ei se enään niin kiva olekaan.

Jos ei hankita niin ei hankita, piste.

Lapset unohtaa samantien ne turhuudet.Jos kolme viikkoa jaksavat jankuttaa jostain samasta asiasta, niin sitten voi jo alkaa harkita.

olen sanonut sen oikean syyn eli susta tulee kaveri joka haluaa kaikkea vaikkei tarvii kaikkea. Tuhlaa ja tuhlaa, eikä ole koskaan tyytyväinen vaikka kaiken sais.

Mutta sitten kun käymme keskusteluja elämän tosiasioista sanon, että kaikkeen ei riitä raha, pitää valita. Lisäksi vien lapset lastenhuoneeseen ja kysyn että tänne ei mahdu mitään, nytkin on leluja joilla ei leikitä. Lisäksi yritän opettaa ekologisuutta eli kaikkea ei tarvita mitä kaupassa myydään.

sanoisin (perheen rahatilanteesta tietenkin riippuen), että heillä on heillä ja maailnmassa on varsin erilaisia ihmisiä ja perheitä, mutta meidän perheessä on tämmöistä: saa itselleen ostaa leluja vain Xkertaa vuodessa ja siihen saa käyttää Xeuroa rahaa. Esimerkiksi Kaksi kertaa vuodessa, hiihto- ja syyslomalla, kerrallaan 20euroa.



Toinen aspekti (se tärkeämpi) onkin puhua siitä, tekeekö suuri leluvuori yhtään onnellisemmaksi.



Nyt ehkä kuulostaa kerskailulta, mutta meillä lapsi saa ostaa lelun itselleen juuri vain loman ekana päivänä, eli 2 kertaa vuodessa. Eikä kinua juuri koskaan mitään muuta. Jos kinuaa, se on ihan järkevä peruste (esimerkiksi halusi semmoisen vedettävän HelloKitty niin kuin matkalaukun isälleenmenoviikonloppuja varten, niin se oli mielestäni ihan perusteltu kinuaminen ja ostin sen)

Muuten olen sanonut että lahjat on juhlapäivien juttu ja liikaa leluja tekee, ettei enää osaa leikkiä eikä pitää järjestystäkäään huoneessaan.



Olen myös sortunut (muissa kuin leluasioissa, koska niistä ei tule kinaa)siihen vanhanaikaiseen, että ei äitikään saa kaikkea mitä haluaa.

olen sanonut lapselle, ettei voi haluta emmekä voi ostaa kaikkea mitä kaikilla muilla on, se on mahdotonta.

Jos joku kaveri saa jotain uutta ja kivaa, emme voi mennä ostamaan sitä samaa, se on ihan loputon suo ja täysin mahdotonta.



Olen sanonut, että iloitaan siitä, mitä muilla on ja iloitaa siitä, että joku toinen saa jotain, ollaan siis iloisia kaverin puolesta kateuden sijaan. Ja että on kiva mennä sinne kaverille ja leikkiä heillä niillä leluilla, joita ei meillä ole.

Että joku saattaa olla katellinen ja haluta sellaisia leluja, joita meillä on.

että sanoo ettei ole rahaa???

että sanoo ettei ole rahaa???

mutta et kai kuitenkaan ostaisi kaikkea mitä lapsi haluaa jos olisi rahaa...

Joten tuo ei ole OIKEA syy.

Turha sepustaa tarinaa siitä, että leluja on niin paljon, ei ole rahaa tms.

että meillä lapset saa leluja vain jouluna ja syntymäpäivänä. Ja saavat silloin tehdä toivelistaakin joista joku toteutuu ja yllätyksiäkin tulee.



Kaupassa usein ihaillaan yhdessä leluja. Iskäkin näprää mielellään uusimpia taistelu-ukkoja ja ihailee autoja. Sitten vaan todetaan, että ehkä sitten joulupukki tuo jotain kivaa tullessaan...



Siksipä lapset, jos joskus haluavat jotain, niin sanovat, että "äiti! tällasen mä haluun syntymäpäivälahjaks!" tms.



Ja sitä miksi toiset lapset saa kaikkea ja milloin tahansa olen perustellut sillä, että heidän perheessään vain tehdään niin. Perheet on erilaisia ja perheiden arvot on erilaisia.

a) ei ole mitään järkeä kerätä isoa tavaramäärää

b) jos saa aina kaiken, ei osaa iloita siitä mitä on. Silloin kaikki ensin jännältä tuntuvat tavarat menettävät hohtoaan ja kohta kaikki tuntuu ihan tylsältä

c) on jännempää, kun joskus joutuu odottamaan ja sitten toive toteutuu, silloin tavaraa/asiaa osaa arvostaa enemmän

d) aikuisetkaan eivät voi aina ostaa kaikkea mitä haluaisivat, se kuuluu elämään

jos aina saa kaiken mitä haluaa niin ei osaa enää arvostaa sitä mitä saa. Selitän sen tietenkin lapselle ikätason mukaan.



Ja usein kun lapsi aloittaa, että "mä haluuuuuun..." niin sanon, että "ainahan sitä haluta saa, mutta aina sitä ei saa". Sen lauseen avulla pienetikin tietävät, että nyt on turha uudelleen enää alkaa marisemaan.

a) ei ole mitään järkeä kerätä isoa tavaramäärää

b) jos saa aina kaiken, ei osaa iloita siitä mitä on. Silloin kaikki ensin jännältä tuntuvat tavarat menettävät hohtoaan ja kohta kaikki tuntuu ihan tylsältä

c) on jännempää, kun joskus joutuu odottamaan ja sitten toive toteutuu, silloin tavaraa/asiaa osaa arvostaa enemmän

d) aikuisetkaan eivät voi aina ostaa kaikkea mitä haluaisivat, se kuuluu elämään

vai ostetaanko niitä silloin monta. Onko näillä lapsilla leluja sitten tosi vähän? Joo, kyllä meillä liikaa on leluja, osa vähän käytettyjä, osa paljon käytettyjä, osa aikanaan käytettyjä ja pienempiä sisaruksiaan käyttäjiksi odottavia, mutta tosi vähän meillä mitään olisi jos vain kaksi kertaa vuodessa ostaisimme. Ymmärrän, jos rahaa ei tosiaan ole. Mulla on aspergerlapsi, jota piti ihan opettaa leikkimään puheen kehityksen ja normaaliksia kehittämisen vuoksi ja kyllä minusta siinä erilaiset lelut ovat olleet tarpeen.

vai ostetaanko niitä silloin monta. Onko näillä lapsilla leluja sitten tosi vähän? Joo, kyllä meillä liikaa on leluja, osa vähän käytettyjä, osa paljon käytettyjä, osa aikanaan käytettyjä ja pienempiä sisaruksiaan käyttäjiksi odottavia, mutta tosi vähän meillä mitään olisi jos vain kaksi kertaa vuodessa ostaisimme. Ymmärrän, jos rahaa ei tosiaan ole. Mulla on aspergerlapsi, jota piti ihan opettaa leikkimään puheen kehityksen ja normaaliksia kehittämisen vuoksi ja kyllä minusta siinä erilaiset lelut ovat olleet tarpeen.



Meillä on erilaisia lapsia, eka ei juuri mitään halua, toka haluaa ja minun on vaikea olla antamatta, mutta kyllä säälittää tytön kaveri, joka ei saa pehmohepoa yhtään isomman kokoista, itse kun mielii toisenlaisia hepoja enemmän, meillä taas saa molemmat sekä pienen että ison. Lapsi on lapsi kerran vaan.

1) ei ole varaa ostaa ihan kaikkea, mitä mieleen tulee

2) jos kaiken ostaisi, mikään ei tuntuisi miltään. On kasvattavaa ja jopa mukavaa joutua vähän odottamaan ja valikoimaan, mitä toivoo.

Mäkään en osaa ajatella, että leluja saisi vain kaksi kertaa vuodessa. Synttärit vielä talvella, joten vaikea siinä on mitään kesäleluja ostella, aika vähän on valikoimaa hiekkaleluista.



Mä en kyllä vetoa rahaan, aikuisten raha-asiat eivät lapselle kuulu. Liian suuri painolasti.



Meillä on toistaiseksi riittänyt se, että kaikkea ei vaan voi saada ja hetken mielijohteesta ei ostella.

kaikki se ostetaan, mikä tuntuu kivalta.

vai ostetaanko niitä silloin monta. Onko näillä lapsilla leluja sitten tosi vähän? Joo, kyllä meillä liikaa on leluja, osa vähän käytettyjä, osa paljon käytettyjä, osa aikanaan käytettyjä ja pienempiä sisaruksiaan käyttäjiksi odottavia, mutta tosi vähän meillä mitään olisi jos vain kaksi kertaa vuodessa ostaisimme. Ymmärrän, jos rahaa ei tosiaan ole. Mulla on aspergerlapsi, jota piti ihan opettaa leikkimään puheen kehityksen ja normaaliksia kehittämisen vuoksi ja kyllä minusta siinä erilaiset lelut ovat olleet tarpeen. Meillä on erilaisia lapsia, eka ei juuri mitään halua, toka haluaa ja minun on vaikea olla antamatta, mutta kyllä säälittää tytön kaveri, joka ei saa pehmohepoa yhtään isomman kokoista, itse kun mielii toisenlaisia hepoja enemmän, meillä taas saa molemmat sekä pienen että ison. Lapsi on lapsi kerran vaan.

Joulun ja synttäreisen lisäksi ja leluja on helvetisti. Elän muovi, mäykkä,palikka helvetissä koska sukulaisilta tulee niin järjetön määrä leluja lahjaksi jouluisin ja synttäripäivinä.(paitsi esikoiselle jolle suurin osa ostaa yhdistetyn synttäri-joululahjan)

vai ostetaanko niitä silloin monta. Onko näillä lapsilla leluja sitten tosi vähän? Joo, kyllä meillä liikaa on leluja, osa vähän käytettyjä, osa paljon käytettyjä, osa aikanaan käytettyjä ja pienempiä sisaruksiaan käyttäjiksi odottavia, mutta tosi vähän meillä mitään olisi jos vain kaksi kertaa vuodessa ostaisimme. Ymmärrän, jos rahaa ei tosiaan ole. Mulla on aspergerlapsi, jota piti ihan opettaa leikkimään puheen kehityksen ja normaaliksia kehittämisen vuoksi ja kyllä minusta siinä erilaiset lelut ovat olleet tarpeen.

Ymmärrän ihmetyksesi, mutta tämä oli meille tietoinen päätös. Lapset saavat tietysti tuliaisia, lahjoja mummeilta ja kummeilta jne. Mutta me vanhemmat ostamme leluja vain kaksi kertaa vuodessa.

Kuulostaa kai nykyäpäivänä askeettiselta, mutta mielestäni se lelusta haaveilu on tärkeä osa lapsuutta. Minusta oli lapsena ihana haaveilla nukkekodista tai puhallettavasta krokotiilista jne. Mietin mitä kaikkea niillä voisi tehdä ja nukahdin iltaisin haaveisiini uppoutuen. Yleensä, kun lelun sitten saa, niin haave poksahtaa rikki ja uutuudenviehätys katoaa melko äkkiä.

Me osallistumme lastemme haaveiluun. Välillä ehdotamme väliaikaisia ratkaisuja (tehtäiskö ritarilinna pahvilaatikosta siksi aikaa, niin voitais leikkiä sitä leikkiä jo nyt?). Ja jos haave on hirveän kaihertava, niin opastamme kuinka parhaiten voisi säästää rahaa leluun (esim. ostan osan lapsen lauantaikarkeista. Lapsi sopii minun kanssani, että tekee jonkun kotityön, joka kuuluisi minulle ja kuinka paljon sitten maksan siitä kotityöstä lapselle. jne)

Meillä on kyllä hyvin leluja, lapsivieraat viihtyvät lelujemme parissa hyvin. Keräämme muutamia lelusarjoja joihin tulee automaattisesti lisäyksiä (esim. junarataa jatketaan jouluna). Tyttären kanssa teemme tavaroita nukelle (iskän tai vaarin kanssa nikkaroi sänkyä jne. ja minä autan ompelemaan vaatteita). Tykkään pitää lelut hyvässä järjestyksessä ja lapset siivoavat ne aina paikoilleen. Jos leluja ois vaikka minkälaisia ja vaikka kuinka paljon, niin järjestystä olisi vaikeampi ylläpitää.

Mutta meille nämä arvot on täkeitä. Jollekin toiselle toiset. Kyse ei ole rahasta vaan kokemuksesta. Ei kaikkea mitä voi saada tarvitse siltikään aina hankkia.