Mitä tehdä (koira-asiaa)
Meille tuli joulukuussa monen mutkan kautta uusi koira taloon, koiran piti olla meillä vain pari viikkoa sijoituksessa, mutta koiran omistaja ei koiraansa koskaan takaisin tahtonut ja pienempi koira sitten vain jäi meille.
Perheessämme on jo entuudestaan isokokoinen viisi vuotias kastroitu uros koira ja uusi on sitten tuollainen polvenkorkuinen uros terrieri.
Kaikki on sujunut tähän asti ihan loistavasti,mutta nyt tuo meidän talossa jo ollut koira on alkanut pomottaa ja alistaa uutta koiraa todella rankoin ja rajuin ottein.
Tänään sitten isompi puri pienempää kurkusta niin että kaulalle tuli kaksi verta vuotavaa reikää.
Pienempi koira on alkanut pissimään ympäri kotia ja on muutoinkin muuttunut ihan huomattavasti aremmaksikuin mitä se on aiemmin ollut.
Mitä tehdä?
Olen itse oikeasti muutoin kokematon koirien kanssa, mitä nyt tietysti koiria ulos viennyt, kynsiä leikannut, ruokkinut ja kylvettänyt, mutta nämä kaikki urosten reviiri rajat ym. on ihan utopiaa (ja joo olisi varmaan pitämnyt ottaa selvää ennen kuin annoin toisen koiran jäädä taloon)
:/
Kommentit (2)
sille uudelle koiralle heti uusi koti ennen kuin se pääsee hengestään...kaksi urosta ei tule toimimaan
miten itse haluaisit ongelman ratkeavan? Toivotko että molemmat koirat voivat asua saman katon alla vai haluatko löytää toiselle uuden kodin?
Urokset rähisee ja kähisee, mutta harvoin tappomielellä. Jos rähisevät sisätiloissa, eristä. Poista riidankylväjä laumasta. Palkitse hyvästä käytöksestä. Vältä riitatilanteiden mahdollisuutta, esim ruoki erikseen, anna luut erikseen.